Uutiset

Kuljetuskalusto

Vähin äänin

Vilkkaana käyvän ilmastokeskustelun yhtenä vakioaiheena on tieliikenne ja sen tuottamat päästöt. Keskustelun seurauksena kiinnostus tavarakuljetusten aiheuttamien päästöjen vähentämiseen on kasvanut voimakkaasti. Kuuskuljetus oy Salosta päätti asiakkaansa Renta oy:n innoittamana ottaa uuden nosturiauton hankinnassa kerralla kaksi askelta paremman ekologisuuden suuntaan.

Salon Kuusjoelta käsin toimiva Kuuskuljetus oy on monipuolisesti kuljetus- ja maarakennuspalveluita tarjoava, alun perin yli 30 vuotta sitten perustettu yritys. Tänään kuorma-autoja on 12 ja kaivukoneita neljä. Tuorein autohankinta on nosturiauto, jolla tullaan hoitamaan pääkaupunkiseudulla rakennuskonevuokraamo Rentan lukuun rakennustelinekuljetuksia. 

Asiakkaan toiveesta

Tilaa ei ole liikaa. Työkalulaatikko ja ePTO täyttävät akselivälin auton oikealla puolella tarkasti. Auton häkäpäästöt (CO) ovat vain noin kymmeneksen tavanomaisesta.

”Asiakkaamme Renta esitti alun pitäen toiveen autosta, joka olisi mahdollisimman vähäpäästöinen ja hiljainen. Autolla toimitetaan rakennustelineitä julkisivuremonttikohteisiin, joissa asukkaat asuvat talossa työn aikana. Silloin on toivottavaa, että auto tuottaisi mahdollisimman vähän melua ja pakokaasuja”, sanoo Kuuskuljetuksen omistaja Janne Voitto, ja kertoo, että Renta on alusta saakka tukenut osaltaan projektia. 

Hän kertoo, että hankintaa on pohdittu jo yli kahden vuoden ajan, varsinaisesti projekti pyörähti käyntiin viime vuoden elokuussa.

Vähäisten päästöjen ja hiljaisuuden kulmakiviä ovat Hiabin sähköinen voimantuotto ePTO ja Scanian LNG-moottori. Auton työtehtävissä nosturin käyttö on runsasta, joten sähkökäytöllä niin melu kuin pakokaasupäästöt saadaan alhaisiksi, kun auton moottoria ei tarvitse nostojen aikana käyttää. Ajon aikana polttoaineena on nesteytetty metaani, joka fossiilisena maakaasunakin (LNG) tuottaa dieseliä vähemmän kasvihuonekaasuja, biokaasusta (LBG) puhumattakaan.

Akuilla tai verkkovirralla

Hiabin ePTO koostuu sähkömoottorin pyörittämästä hydrauliikkapumpusta, akustosta ja ohjauselektroniikasta. Järjestelmän käyttöjännite on 96 volttia. Kuuskuljetuksen autossa akuston kapasiteetti on 20 kilowattituntia, saatavilla on myös 40 kWh:n akusto. Ajon aikana ePTO:n akut eivät lataudu, vaan ne ladataan yön aikana verkkovirralla. Se sopii Kuuskuljetuksen toimeksiantoon, sillä auto on liikenteessä yhdessä vuorossa yhden kuljettajan voimin.

Järjestelmään on mahdollista syöttää myös ulkopuolista käyttöjännitettä, vaatimuksena on 3×16 ampeerin kolmivaihesyöttö. Kaiken varalta autoon on asennettu myös perinteisesti auton moottorista voimansa saava hydrauliikkapumppu, jos pitkäkestoisessa nostotyössä akkujen varaus ehtyy eikä ulkoista jännitesyöttöä ole saatavilla.

Akseliväli käy ahtaaksi myös auton vasemmalla puolella. Autossa on vain yksi LNG-säiliö, sillä toisen säiliön tila tarvittiin ePTO:lle. Energiasisältöön suhteutettuna metaani (maa- tai biokaasu) tarvitsee enemmän tilaa kuin dieselpolttoaine.

Nosturina on 19 tonnimetrin Hiab X-HiPro 192-E5, jonka viiden hydraulisen jatkon tarjoama ulottuvuus on 15,2 metriä. Se on Hiabin Raision toimipisteessä kiinteästi asennettu Scania G 410 B 6×2*4 NB -auton alustalle pintakarhennetulla teräspohjalla olevan alumiinilaitaisen lavan taakse. Scanian puolipitkä CG17N-ohjaamo ja 4 950 millimetrin akseliväli luovat edellytyksen seitsemän metrin lavapituudelle ohjaamon ja nosturin välissä. Käyttövarmuuden takaamiseksi autossa on sekä Scania- että Hiab ProCare-huoltosopimukset.

Haasteellinen ja palkitseva projekti

Kuuskuljetuksen uusi Scania on ensimmäinen ePTO-voimanulosotolla varustettu nosturiauto Suomessa, eikä LNG-Scanioitakaan vielä joka kulmassa vastaan tule. Niinpä Janne Voitto sekä Scanian Kari Heinilä ja Hiabin Kimmo Kaunisto ovat saaneet tehdä tavallista perusteellisempaa ja runsaampaa suunnittelutyötä hankintaprojektin aikana. Työ on kuitenkin kolmikon mielestä ollut palkitsevaa.

”Riittävän kaasusäiliön, tarpeellisten säilytystilojen ja ePTO:n sovittaminen akselivälille on ollut haasteellista. Nyt kun se on kerran tehty, seuraava on paljon helpompi”, Heinilä toteaa.

”Lisäpainoa ePTO tuo tässä kokoonpanossa noin 1 000 kilogrammaa. Myös LNG-varustus on jonkin verran vastaavaa dieselvarustusta raskaampi, mutta se voidaan kompensoida korotettuna kokonaispainona. Sen sijaan nosturin vaihtoehtoisen käyttövoiman aiheuttaman lisäpainon kompensointi ei toistaiseksi ole mahdollinen”, Kaunisto sanoo.

Lava on suunniteltu nimenomaan rakennustelineiden kuljetusta silmällä pitäen. Hyvin toteutetut portaat lisäävät työturvallisuutta. Esko Voitto antaa tyylinäytteen.

Töihin messujen jälkeen

Kuuskuljetuksen Scania on esillä Hiabin osastolla Kuljetus-Logistiikka 2019 -messuilla. Työhön se lähtee vasta messujen jälkeen, joten käyttökokemuksia ei vielä ole, eikä akkukapasiteetin riittävyyttä voi arvioida. Lundin kaupungin jätehuollossa Ruotsissa on käytössä ePTO 33 tonnimetrin Hiab-nosturin yhteydessä 40 kWh:n akuilla, ja sieltä saadun kokemuksen mukaan sähköä riittää kierrätysastioiden tyhjennyksessä hyvin koko työvuoron ajaksi. Energian riittävyyttä edesauttaa älykäs ohjausjärjestelmä, joka pyörittää sähkömoottoria vain silloin, kun hydrauliikkapainetta todella tarvitaan.

Sähkökäyttöinen nosturi kaasumoottorisen auton alustalle asennettuna on varmasti tulevaisuudessa yleistyvä yhdistelmä. Asutuksen keskellä ja etenkin sisätiloissa tehtävissä töissä se on parhaimmillaan hiljaisuutensa ja lähes olemattomien pakokaasupäästöjensä ansiosta.

19 tonnimetrin Hiab X-HiPro 192-E5 ulottuu 15,2 metrin päähän. Scanian kaasumoottori ja sähköinen ePTO-voimanulosotto tekevät yhdistelmästä paitsi vähäpäästöisen, myös hiljaisen. Kelpaisi varmasti työvälineeksi Thorbjørn Egnerin saturomaanissa Kardemumman yössä hiiviskeleville kolmelle iloiselle rosvolle, jotka kähvelsivät vain omaan niukkaan tarpeeseensa.

Lue seuraavaksi