Uutiset

Kuljetuskalusto

Uusi, suomalainen Protolab PMPV 6×6 -ajoneuvo testivaiheessa

Suomalainen Protolab Oy on kehittänyt täysin uuden, huippusuojatun miehistönkuljetusajoneuvon puolustus- ja kriisinhallintakäyttöön.

Protolab PMPV 6×6 on liikkuvuudeltaan ja kantavuudeltaan erittäin kilpailukykyinen, mutta samalla kustannuksiltaan edullinen monikäyttöajoneuvo, jonka vahva miina-, luoti- ja sirpalesuojaus täyttävät puolustus- ja viranomaiskäytön edellyttämät nykyaikaisen kriisinhallinnan vaatimukset.
– Vuonna 2009 alkanut projekti on edennyt nyt koeajovaiheeseen, jossa ensimmäisellä prototyypillä ajetaan maantie- ja maastotestejä kertoo Protolab Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Kemppainen.

Korkeaan kotimaisuusasteeseen perustuvan ajoneuvon suunnittelussa on hyödynnetty Protolabin monipuolista osaamista suojattujen erikoisajoneuvojen suunnittelussa ja valmistamisessa. Tuotekehitys on tapahtunut tiiviissä yhteistyössä alan johtavien suomalaisten yritysten kanssa.

– Konsepti on sikäli ainutlaatuinen, että ajoneuvon koko suunnittelun lähtökohtana on ollut suojauksen integrointi ajoneuvorakenteisiin. Siihen yhdistettiin yksinkertainen, mutta toimintavarma ja helposti huollettava kuorma-autokomponentteihin perustuva ajoneuvotekniikka.

Suojauksen ehdoilla tapahtuvalla suunnittelulla ja tarkkaan harkituilla materiaalivalinnoilla ajoneuvon hinta saadaan edulliseksi samalla kun sen kuljetuskapasiteetti, toimintavarmuus ja liikkuvuus täyttävät nopeaan toimintaan perustuvien motorisoitujen kriisinhallintajoukkojen vaatimukset.

– Ajoneuvo soveltuu miehistönkuljetusajoneuvoksi, rauhanturvatehtäviin, viranomaiskäyttöön erilaisissa kriisitilanteissa, sairaskuljetuksiin ja raskaiden kuormien kuljetukseen. Se on uintikykyinen, rekisteröitävissä tieliikennekäyttöön ja ilmakuljetettavissa.

Tieliikenteeseen rekisteröitävissä olevan Protolab PMPV 6×6 ajoneuvon suurin kantavuus on 10 tonnia ja henkilökuljetuskapasiteetti 2+10. Autossa on 6,7 litran Cummins moottori, Sisu Axles akselit ja Katsa jakovaihteisto sekä 6-vaihteinen Allison automaattivaihteisto. Akseleista ensimmäinen ja viimeinen ovat ohjaavia. Rakenteellinen huippunopeus on 110 km/h.

Ajoneuvossa käytettävän tehokkaan miinasuojauksen on suunnitellut Protolab. Pohjaratkaisu perustuu erityisesti tähän ajoneuvoon toteutettuun kennorakenteeseen, jonka Protolab on kehittänyt yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa. Miinasuojauksen materiaalina käytetään tähän tarkoitukseen valmistettua SSAB:n (Rautaruukki/Raahe) erikoisterästä. Ballistisessa suojauksessa hyödynnetään korkealaatuisia kotimaassa kehitettyjä Exote -materiaaleja.

Ajoneuvon aggressiivisen mielikuvan luova muotoilu ei ole itsetarkoitus, vaan se ilmentää suojauksen ehdoilla tapahtunutta suunnittelua. Malli suojaa tehokkaasti kokonaan etuakselin taakse sijoitettua ohjaamo- ja miehistötilaa miinaräjähdyksissä. Korin kulmikkaat muodot puolestaan ovat edullisempia valmistaa kuin kaarevat ja yksinkertaistavat tehokkaiden suojarakenteiden toteutusta.

Ajoneuvon varustelussa on käytetty alan viimeisintä teknologiaa. Esimerkiksi miehistötilan istuimissa on itse suunniteltu iskunvaimennus ja jousitusjärjestelmä, joka mahdollisissa miinaräjähdyksissä vaimentaa elimistöön kohdistuvia iskuja. Auto on varustettu myös näkyvyyttä olennaisesti lisäävällä kamerajärjestelmällä, jossa eteen, taakse ja sivuille suunnattujen normaalikameroiden lisäksi on kaikissa olosuhteissa toimiva eteen suunnattu jalankulkijatunnistuksella varustettu lämpökamera.

Ajoneuvo on suunniteltu globaaleille markkinoille soveltuvaksi suomalaiseksi vientituotteeksi. Kemppaisen mukaan vastaavaa, valmistushinnaltaan yhtä edullista, mutta käyttöominaisuuksilta näin monipuolista ja tehokkaasti suojattua tuotetta ei ole tarjolla.

– Markkinatutkimusten perusteella uskomme, että nykyisessä jatkuvasti kiristyvässä taloustilanteessa tämän tyyppisellä monikäyttöajoneuvolla tulee olemaan kysyntää, Kemppainen sanoo.