Uutiset

Kuljetuskalusto

Suomen Rengaskierrätys ja Kuusakoski jatkavat yhteistyötään

Rengaskierrätys ja kierrätysoperaattori Kuusakoski Oy sopivat käytöstä poistuneiden renkaiden keräystoiminnan kaksivuotisesta jatkosta. Vuosien yhteistyö on kehittänyt keräys- ja kierrätystoiminnan äärimmäisen tehokkaaksi. Yritysten yhteisenä tavoitteena on luoda entistä parempia kiertotalouden ja rengasmateriaan uusiokäytön innovaatioita.

Suomen Rengaskierrätys Oy ja kierrätysoperaattori Kuusakoski Oy jatkavat yhteistyötään käytöstä poistuvien renkaiden keräämisessä ja kierrättämisessä. Yhtiöt allekirjoittivat kaksivuotisen option vuoden lopussa päättyvälle, aiemmalle viiden vuoden yhteistyösopimukselle.

”Meille asia on merkittävä. Renkaan ympärillä kierrätyksessä tapahtuu paljon, ja mahdollisuudet ovat osaamisemme näkökulmasta mielenkiintoisia”, Kuusakoski Oy:n yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Risto Pohjanpalo sanoo.
Suomen Rengaskierrätys Oy on tuottajayhteisö, joka huolehtii jäseniensä puolesta lakisääteisistä kierrätysvelvoitteista. Kumppaniyrityksenä Kuusakoski on vastannut käytännön kierrätystoiminnasta vuodesta 2007.
Tuolloin suomalainen renkaiden keräys- ja kierrätysjärjestelmä uudistettiin perinpohjaisesti. Kun aikaisemmin rengasliikkeet olivat järjestäneet renkaiden kuljetuksen kierrätysterminaaleille itse, Kuusakoski alkoi kiertää keräämässä renkaat yritysten puolesta.
”Olemme olleet erittäin tyytyväisiä tapaan, jolla Kuusakoski on kyennyt uudistamaan ja kehittämään keräysjärjestelmäämme jatkuvasti entistä tehokkaammaksi. Sujuvalla keräyksellä on suuri merkitys rengasliikkeiden arkeen”, Suomen Rengaskierrätys Oy:n toimitusjohtaja Risto Tuominen sanoo.

Kierrätysjärjestelmä toimii ja opettaa

Yli satavuotiaalla Kuusakoskella on vahva kokemus erilaisten kierrätysmateriaalien käsittelystä. Nykyisellään renkaita kerätään ympäri Suomen lähes 60 000 tonnia vuodessa. Suuri määrä vaatii logistiikan hallintaa.
”Ajoneuvoyhdistelmissämme on usein kolme lavaa. Kykenemme ottamaan pienemmänkin rengaserän kannattavasti kyytiin, sillä voimme yhdistää samaan kuljetukseen myös muiden kierrätysmateriaalien noutoa. Menetelmä myös vähentää ajokertoja ja siitä syntyviä päästöjä”, Pohjanpalo sanoo. Rengaskaupan piikit eli kesä- ja talvirenkaiden vaihtosesongit näkyvät myös kierrätysoperaattorin arjessa, ja silloin keräyskapasiteettia on kyettävä lisäämään tilapäisesti. Vuosien varrella renkaiden keräysmäärät tosin ovat alkaneet tasoittua pitkin vuotta.
”Se kertoo siitä, että ihmiset ovat oppineet uusimaan renkaansa silloin, kun tarve oikeasti on. Rengaskierrätys on tehnyt hyvää työtä liikenneturvallisuuden ja tiedottamisen parissa, ja se alkaa näkyä”, Pohjanpalo näkee.

Yhteistyö luo pohjan kiertotalouden innovaatioille

Yhteiskunnan tuotantojärjestelmien siirtyminen kohti kiertotaloutta edellyttää yhä tehokkaampia keräys- ja kierrätysjärjestelmiä.
”Tavoitteenamme on, että kykenemme yhdessä kehittämään entistä tehokkaampia innovaatioita rengasmateriaalin hyötykäyttöön”, Suomen Rengaskierrätys Oy:n toimitusjohtaja Risto Tuominen näkee. Määrällisesti suurin osa kierrätettävästä rengasmateriaalista käytetään infra-töiden täyteaineena. Samalla rengasleikettä on opittu hyödyntämään esimerkiksi vedenpuhdistuksen suodatinjärjestelmissä ja asfaltin sidosaineena.
”Suomalainen rengaskierrätys on kansainvälistä huippua, sillä kuluttaja ei edes huomaa sen olemassaoloa, kun hän jättää vanhat renkaansa liikkeeseen. Pelkän tyytyväisyyden sijaan haluamme kuitenkin kehittää erityisesti uusiokäytöstä entistä parempaa”, Kuusakosken Risto Pohjanpalo sanoo.

Käytöstä poistettujen renkaiden järjestelmällinen kierrätys käynnistettiin 1995, jolloin rengasalan keskeiset toimijat perustivat Suomen Rengaskierrätys Oy:n tuottajavastuuseen perustuvan kierrätysvelvoitteen hoitamiseksi. Yritys vastaa tuottajayhteisönä renkaiden keräyksestä ja hyötykäytöstä yhteistyösopimuksen tehneiden renkaiden tuottajien puolesta. Kierrätyksestä huolehditaan valtakunnallisesti, tasapuolisesti ja kustannustehokkaasti.

Lue myös: Suomalainen rengaspinnoitus on huipputasolla

Lue seuraavaksi