Scania R 620 LB6x2/4MNB Euro 4 -Keinoäly puikoissa 1

Maantiekuljetusalan TONNEITTAIN VASTUUTA -kampanjan innoittamina päätimme koeajossa keskittyä siihen, miten uusi automatiikka kuorma-autoissa vastaa kampanjan haasteeseen, paljonko vastuusta voisi siirtää tekniikan kannettavaksi. Reitiksi valitsimme lisäksi profiililtaan mahdollisimman vaihtelevaa tiestöä.

Selvää oli alun perinkin, ettei hyvissä kesäolosuhteissa ajettu päivän testi kerro paljonkaan siitä, miten elektroniikka auttaisi silloin, kun keli kääntyy, ehkä yllättävästikin huonoksi. Sen sijaan se kyllä osoitti, että lastin siirtäminen kahden pisteen välillä hyvän kelin ai­kaan turvallisesti, kohtuullisella no­peudella ja turvalliset etäisyydet säilyttäen on automatiikan avulla suorastaan pitkästyttävän helppoa.

Scanian V-8 on yleisen käsityksen mukaan voiman äiti ja sen vään­tökin on markkinoiden parhaasta päästä. Kun koeajettava yksilö oli vielä varustettu hydraulisella hidastimella, olivat edellytykset tasaisen nopeuden ylläpitoon kunnossa.

Samaa vauhtia niin ylä- kuin alamäissäkin

Koeajon alkupisteenä oli Hyvin­kään pohjoiseen lähtevä ramppi. Heti vauhtiin päästyä vakionopeuden säädin asetettiin nopeudelle 82 km/h ja alamäkinopeuden automaattinen rajoitus pienimmälle, kolmen kilometrin marginaalille, eli 85:een. Moottoritiematkan Riihi­mäelle auto pysyi kuljettajan auttamatta asetettujen no­peusrajojen sisällä. Muutakaan syy­tä asioihin puuttumiselle ei ollut, muukin raskas liikenne näytti ajelevan hyvin samoilla nopeuksilla.

Kantatie 54 Lopen kautta Fors­saan oli vaativampi. Launoisiin laskeuduttaessa nopeus pysyi hidastimen avulla 86:ssa ja laakson pohjalla, ennen kuin nousu alkoi uudelleen, palattiin takaisin 82:een ja moottori alkoi vetää. Alhaisin no­peus oli 62, 10-vaihteella.
Kakkostiellä mäet muuttuvat nyppylöiksi, ja pysähdyn ensimmäisen kerran Huittisissa. Matkaa on kertynyt Scanian mittariin 148 km. Ajotietokone kertoo keskinopeuden olleen 74 km/h ja keskikulutuksen 43,9 l/100 km. Voima ei synny tyhjästä. Alamäkinopeuden rajoittamisen lisäksi myös parin kilometrin ryömiminen leikkuupuimurin pe­rässä ennen Forssaa pudotti varmasti keskinopeutta.

Pirkanmaalle tultaessa mäet suurenevat

Vaikka valtatie 12 Huittisista lähtee Tampereelle maastollisesti suhteellisen tasaisena, on varsinkin väli Vam­malasta Nokialle Etelä-Suo­men raskaimpia.

Ensimmäinen koetus tuli Rois­malassa. Scania selvitti risteykseltä nousun 10-vaihteella, 66 km/h. Stor­missa mennään vähän hitaammin, 10/63, Tottijärvellä 11/71 Sarkolan ahteen laskussa ei kuljettajan kantti pitänyt. Kun ei mäen päällä tullut haetuksi kyllin pientä vaihdetta ja hiljennettyä nopeutta, ei hidastinkaan jaksanut pitää no­peutta järjellisissä lukemissa, vaan pyöräjarruihin oli turvauduttava.

Toinen etappi päättyi Pirkka­lan ABC:lle. Matkalla pysähdyttiin kerran, Nokialla ottamassa pari va­lo­kuvaa. Hyvin mäkisessä maastossa iso kone näytti voimansa keskinopeuden suhteen ja silti nopeus pysyi myös huomattavan tasaisena. Ai­noastaan Sarkolassa nopeus pääsi nousemaan yli yhdeksänkympin. Keskinopeudeksi muodostui 66 km/h, mutta kulutuskin nousi 59,5 litraan/100 km.

Automatiikka on moottoritiellä nukuttavan yksitoikkoista

Pirkkalan jälkeen oli jäljellä enää moottoritieosuus Keimolaan. Sca­nialla oli alkumatkasta hiukan epäonneakin. Sinänsä tuttu tilanne, kun Sarankulman liittymän jälkeen jono mateli neljääkymppiä. Vai­ku­tus tuntui Lakalaivan mäen päälle saakka.

Uusi ilmiö sen sijaan oli, että 82 tuntinopeudella matkan aikana tavoitin parikin yhdistelmää, jotka tekivät matkaa tasan kahdeksaakymppiä. Ensimmäinen oli puutavarayhdistelmän, joka nähtävästi oli matkalla Paloheimon sahalle ja seuraava säiliöyhdistelmä, joka oli tyhjänä palaamassa Helsingin suuntaan. Kun kahden koeajon aikana en myöskään joutunut kuin kaksi kertaa kuorma-auton ohittamaksi, pitää ilolla todeta, että TONNEITTAIN VASTUUTA näyttäisi purevan.

Hattelmalassa nousukykyä piti vielä kokeilla. Tiukimman kohdan, joka on heti Turun tien ylityksen jälkeen, Scania selvitti vaihtamatta, nopeus putosi 76:een.
Viimeisen etapin lukemat olivat 42 l/100 km ja 78 km/h, kumpaankin lukemaan lienee oma vaikutuksensa huonolla alulla, kulutuksessa tuskin kuitenkaan kahtakaan litraa.

”Kyllähän iso hyvä on…”

…sanotaan Hämeessä. Koti­puo­les­sani, Hämeen sydämessä sanottiin myös, ettei suuresta koosta ole muu­­ta kuin ruuan ja vaatteen huk­ka. Automiehissä on molempien ajatusten kannattajia, enkä voi sa­noa, että kummatkaan olisivat väärässä. Testi ajettiin hyvässä säässä ja hyvillä teillä ja se kertoo jotain ai­noastaan toiminnasta näissä olosuhteissa ja yhdenlaisen, minunlaiseni kuljettajan ajamana. Näissä olosuhteissa V-8 Scania saavutti 60-tonnisenakin kiitettävästi sen tavoitteen, jonka testille olimme asettaneet; tasaisen matkanopeuden pitämisen vaihtelevassakin maastossa pelkästään oman elektroniikkansa paimentamana.

Oman mielenkiintonsa testiin toi SCR-järjestelmä, jonka Scania on julkisesti ilmoittanut omissa moottoreissaan väliaikaiseksi ratkaisuksi. 46 litran keskikulutus tällä reitillä ja ajotavalla ei ole huono saa­vutus. Toisaalta takaraivossa ki­visti koko ajan tuntu polttoaineen haaskaamisesta. Suurempaa no­peus­skaalaa käyttäen siitä varmasti kasikoneellakin olisi pudonnut useampia litroja. Pienempi turbocompound-moottori olisi varmasti selvittänyt reitin ”maaston mukaisesti” ajamalla vielä pienemmällä kulutuksella.
AD Bluen kulutusta emme mi­tanneet. Silmämääräisesti jäi tuntuma, että ajettaessa huippukuormitusta välttäen lisäaineen kulutus on varsin pieni, vajaan 400 kilometrin lenkillä joitain prosentteja säiliön tilavuudesta.

Muuten tuntumaksi autosta jäi ajamisen vaivattomuus ja miellyttävyys. Isoissa Scanioissa ihastuttaa aina voiman tuntu, vaikka se olisi ajotehtävään nähden tarpeetontakin. Ohjauspyörään sijoitetut va­kionopeussäätimen ja alamäkinopeuden hallinnat ovat esimerkillisen mukavia käyttää. Myös ajotietokoneen hallinta on ohjauspyörässä, hyvin kompaktissa muodossa. Ko­ko paketin käyttö on helppoa sormituntumalla, huomiota liikenteestä irrottamatta. Tuulilasin­pyyh­ki­jöiden hallinta yllättävässä tilanteessa sen sijaan hämmentää ainakin en­simmäisillä kerroilla. Siitä tuli kokemusta, kun yhtä aikaa yllätti raju ukkoskuuro ja kännykkään tu­leva puhelu.

Mäkilähdön hallinta on helppo käyttää ja säästää tarpeettomalta kytkimen luistattamiselta, kunhan sen ensin löytää katkaisinpaljouden joukosta.

Urpo Ahola
Konepörssi