Uutiset

Kuljetuskalusto

Ruotsin rautateille suomalaisia meluseiniä


Artikkelikuva: Nämä miehet vievät suomalaisia puuinnovaatioita Keiteleeltä maailmalle. Kuvassa Sepa Oy:n toimitusjohtaja Esko Ovaskainen (oik.) ja tehtaanjohtaja Matti Ahonen seisovat Sepan uuden höylälinjan ohjauspaneelin vieressä.


Keiteleläinen Sepa Oy on sopinut merkittävästä puisten meluseinäelementtien toimituksesta Ruotsiin, Salmis-Haaparanta-tieosuudelle. Yhtiö julkisti myös 3,5 miljoonan euron investoinnin uuteen lujuuslajittelulinjaan ja uuden innovaationsa rautatiemelun vaimentamiseen.

”Tämä oli tavoittelemamme meluseinien viennin päänavaus Ruotsiin, jossa infrarakentamisen volyymi on kymmenkertainen Suomeen verrattuna”, 120 työntekijää työllistävän Sepa Oy:n toimitusjohtaja Esko Ovaskainen kertoo.

Nyt julkistettu meluseinätoimitus toteutuu jo syyskuun aikana. Kohdetta ja muitakin Ruotsin rautatiehankkeita hallinnoi Ruotsin liikennevirasto Trafikverket.

Ruotsiin viedään puurakenteisia, Ruotsin liikenneviraston suunnitteluohjeen mukaisesti rakennettuja meluseiniä.

”Ruotsin liikennevirasto koordinoi parhaillaan myös suurprojektia, 300 kilometriä pitkää uutta Uumaja-Luulaja-rautatietä, joka etenee lähiaikoina tarjousvaiheeseen. Sekin sisältää ydinosaamistamme, lukuisia meluesteosuuksia ja siltoja”, Esko Ovaskainen kertoo tulevista vientimahdollisuuksista.

”Tämä kauppa toteutui uudella viennin toimintamallillamme, jota olemme rakentaneet kahden vuoden ajan. Siinä me toimitamme tavaran ja paikallinen organisaatio hoitaa paikallisen logistiikan ja asennukset. Kumppaniksi löytyi Ruotsista BC-Install, jolla on käytettävissään suomalaisen emoyhtiö Blue Cargon 70 rekkaa ja tarvittavat asennusresurssit.”

Uusi innovaatio ja 3,5 miljoonan investointi Keiteleelle

Sepa on samaan aikaan myös patentoimassa erityisesti rautateille kehittämäänsä, rei’itetyllä metallikuorella päällystettävää puurunkoista meluseinää, joka vaimennuksen lisäksi absorboi eli imee itseensä rautatien ääniä tehokkaasti. Vaimennusvaikutus on 9 desibeliä ja äänen eristävyys peräti 34 desibeliä.

Sepa Oy on patentoimassa kuvassa näkyvää, rautateille kehitettyä, puurunkoista ja rei’itetyllä metallikuorella päällystettävää meluseinää. Se paitsi vaimentaa, myös absorboi eli imee itseensä rautatien ääniä tehokkaasti. Kuvan meluseinä sijaitsee Lappeenrannassa ja on osa Luumäki-Imatra-ratahanketta.

Sepa Oy:n meluseiniä on Suomessa asennettu yhteensä kymmeniä kilometrejä, mm. Jyväskylä–Tikkakoski-moottoritielle (Valtatie 4).

Ruotsissa kiinnostusta on herättänyt meluseinien lisäksi Sepan aiemmin kehittämä vakiomuottiratkaisu, joka poistaa siltatyömailta tiheän tukipuiden viidakon, säästää puuta ja nopeuttaa sillan valmistumista.

Marraskuussa 40 vuotta täyttävä Sepa Oy julkisti vientiuutisen yhteydessä suuren investoinnin Keiteleen tuotantolaitokselleen. Uuden lujuuslajittelulinjan kustannusarvio on 3,5 miljoonaa eur­oa.

”Lujuuslajittelun kapasiteettimme kasvaa 100 000 kuutiometriin vuodessa. Uusi linja säästää raaka-ainetta ja ympäristöä. Myös työskentelyergonomia paranee, samoin työtilat muutenkin.”

Tällä hetkellä Sepan tuotanto näkyy myös Helsingin ytimeen rakenteilla olevassa Kruunusillat-raitiotiessä, joka on Suomen suurin siltahanke. Yhtiön panosta on rakennustyössä 100 rekkakuormallisen verran.Toimitukset ovat sisältäneet mm. siltatyömaan puiset väliaikaisen sillan kansirakenteet, varsinaisen sillan kannen muottipukit ja pilarisolkien valumuotit.

Lue seuraavaksi