Uutiset

Kuljetuskalusto

Rauman telakka valmistaa uuden matkustaja-autolautan Tallinkille

AS Tallink Grupp ja suomalainen laivanrakennusyhtiö Rauma Marine Constructions Oy (RMC) ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen ympäristöystävällisen matkustaja-autolautan rakentamisesta Tallinnan ja Helsingin väliseen reittiliikenteeseen. Laivan arvo on noin 250 miljoonaa euroa ja se rakennetaan Rauman telakalla. Aiesopimuksen solmimisen myötä RMC vahvistaa myös organisaatiotaan ja rekrytoi lisää osaajia.

Helsinki-Tallinna-välille tulevan Tallink Shuttle-aluksen suunnittelu aloitetaan keväällä 2019 ja rakentaminen vuonna 2020. Alus toimitetaan tilaajalleen vuoden 2021 lopussa. Uusi alus on suurin RMC:ltä toistaiseksi tilatuista aluksista. Matkustajamäärä aluksella tulee olemaan 2800 henkilöä. Alus suunnitellaan mahdollisimman energiatehokkaaksi ja ympäristöystävälliseksi uusinta teknologiaa ja innovatiivisia ratkaisuja hyödyntäen.

Aiesopimus on merkittävä RMC:lle, ja yhtiö rekrytoi nyt myös lisää henkilökuntaa, kertoo RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.

”Tämä on erittäin hieno uutinen raumalaiselle laivanrakennukselle. RMC:n nelivuotinen taival on ollut johdonmukainen ja Tallinkin kanssa tehty aiesopimus on luonnollinen jatkumo kehityksessämme. Tilauksen työllisyysvaikutus on arviolta 1500 henkilötyövuotta ja tämän vuoksi vahvistamme joukkojamme Raumalla merkittävästi lähitulevaisuudessa.”

Tallink Gruppin aluksia on rakennettu Rauman telakan historiassa yhteensä neljä ja niiden lisäksi kaksi alusta on suunniteltu Raumalla. Edellinen Raumalla rakennettu alus, Baltic Queen, valmistui 2009 ja operoi nykyään Tallinna-Tukholma-reitillä.

“Olemme erittäin tyytyväisiä, että raumalainen laivanrakennusperinne Tallinkin kanssa saa jatkoa nyt RMC:n ja uuden aluksen myötä. On hienoa saada aiesopimus aikaiseksi vanhojen ystävien kanssa, jotka ovat aina arvostaneet raumalaista laivanrakennusta. Pääsemme hyödyntämään pitkää kokemustamme ja kehittämään osaltamme Suomen ja Viron välistä laivaliikennettä entistä ympäristöystävällisempään suuntaan,” Heinimaa sanoo.

Seuraavien kuukausien aikana Tallink Grupp ja RMC työskentelevät viimeistelläkseen lopullisen laivasopimuksen ja rahoitusjärjestelyt.

RMC:n edellinen matkustaja-autolautta, Molslinjenille tehty m/s Hammershus, aloitti liikenteensä Tanskassa syyskuussa. Yhtiö tekee parhaillaan myös yhteistyötä Turun telakan kanssa risteilijän lohkorakentamisessa.

Lue seuraavaksi