Uutiset

Kuljetuskalusto

Raskaan sarjan rengaspinnoituksia

Kutepa Groupin kulutus- ja korroosiokumituksiin erikoistunut Kutepa Rubber Service oy on laajentanut toimintaansa ja palvelee jatkossa myös maarakennus-, metsä- ja maatalouskoneiden – työkonerenkaiden pinnoituksessa.

Kutepa Rubber Service oy:n toimitusjohtaja Harri Alaviitala on tyytyväinen – tilauksia on jo työn alla, vaikka markkinointia vasta käynnistellään.

Syyskuun aikana  Kutepa Rubber Service oy:n tehtaalla Kuortaneella asennettiin rengaspinnoituksen kalustoa ja päästiin vauhtiin – ensimmäinen rengassarja lähti asiakkaalle kuun viimeisellä viikolla.

Toimitusjohtaja Harri Alaviitala on tyytyväinen, asiantuntemus muutti kaluston mukana Lappeenrannasta, ammattitaitoisia tekijöitä siirtyi Kuortaneelle tuoden pitkän osaamisensa Kutepalle sekä tuontantoon että myyntiin. Tilauksia on jo työn alla, vaikka markkinointia vasta käynnistellään.

”Rengaspinnoitus sopii hyvin Kutepa Rubber Service oy:n palveluiden lisäksi – laitteistoa käytetään myös kulutus- ja korroosiokumioinneissa autoklaavien mahdollistaessa isompienkin kappaleiden vulkanoinnit tehtaallamme. Kumioioimme esimerkiksi putkien sisäpintoja, säiliöitä, sekoittajia, akseleita sekä muita kulutus- ja korroosiosuojattavia pintoja. Lisäksi voimme käyttää keraamisia pinnoitteita erittäin kuluttavissa kohteissa”, listaa Alaviitala.

”Jos se on musta ja pyöreä, se voidaan pinnoittaa – eikä sen niin pyöreäkään tarvitse olla.”

Simo Volanen valvoo renkaan hiontaa 30 vuoden kokemuksella.

”Renkaan voi pinnoittaa ja käyttöiän moninkertaistaa, jos rengasta ei ole ajettu loppuun eli runkovaurioilta on vältytty. Pinnoitus voidaan uusia 2–3 kertaa, renkaasta riippuen mahdollisesti useamminkin”, kertoo Alaviitala ja jatkaa, ”voimme pinnoittaa renkaita halkaisijaltaan aina neljään metriin saakka, tähän ei muilla Suomessa ole valmiuksia. Pienimmät pinnoitettavat ovat trukkirenkaita ja työ onnistuu sekä täyskumi- että ilmarenkaille. Pinnoituksen lisäksi korjaamme renkaita. Korjauksessa kestävimpään lopputulokseen päästään, kun hajonnut rengas tuodaan meille mahdollisimman nopeasti vahingon satuttua, ettei rakenteeseen ehdi kerääntyä kosteutta, joka heikentää paiston lopputulosta.”

Työ aloitetaan aina renkaan kunnon tarkistuksesta, jossain tapauksissa pinta saatetaan joutua jyrsimään asian varmistamiseksi. Tällä varmistetaan laadukas lopputulos.

Pinnoitettavia sekä korjattavia renkaita otetaan vastaan yksittäiskappaleista suuriin sarjoihin.

Mitä isompi pyörä, sitä suurempi säästö – sekä materiaalissa että lompakossa

Maatalouskoneiden sekä traktorien renkaiden osalta korjaukset ovat järkeviä ja yhä isompia traktoreidenkin renkaita voidaan pinnoittaa. Muiden työkonerenkaiden osalta sitä edukkaampaa, mitä isompi rengas, verrattaessa pinnoituksen kustannuksia uuden laadukkaalta valmistajalta ostetun renkaan hintaan sekä käyttöikään. Uuden renkaan hinta voi olla moninkertainen verrattuna pinnoituksen kustannuksiin, todetaan Kutepa Rubber Service oy:stä.

Kutepa Rubber Service Oy myös kumioi sekä tekee keraamisia pinnoituksia erilaisille kappaleille.

Täysin uusia käyttämättömiä renkaita pinnoitetaan myös asiakkaan hyväksi havaitsemalla pintakuvioinnilla esimerkiksi maaston tai talviolosuhteiden mukaan ja näin lisätään renkaalle heti käyttötunteja. Laadukkaan rungon pintakuviointi voidaan vaihtaa, edellyttäen ettei uusi pinta ole liian raskas rungon ominaisuuksiin nähden. 

Verrattaessa pinnoitetun renkaan kestoa uuden ominaisuuksiin, käyttötunnit saattavat nousta pinnoitettaessa. Esivulkanoidun materiaalin ansiosta samaan tuntitulokseen voidaan päästä matalammallakin pinnalla. Käytettyä rengasta uudelleenpinnoitettaessa raaka-ainesäästö on moninkertainen, kerrotaan Kutepa Rubber Service oy:stä.

 

Lue seuraavaksi