Uutiset

Kuljetuskalusto

Raskaan kaluston mittoja ja massoja kehitetään

Liikenne- ja viestintäministeriö on aloittanut hankkeen raskaan kaluston mittojen ja massojen kehittämiseksi. Tavoitteena on parantaa kuljetustehokkuutta ja energiatehokkuutta sekä vähentää liikenteen päästöjä.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner mukaan tämä hanke on hyvä esimerkki siitä, miten liikenteen uusia ratkaisuja voidaan kehittää kokeilujen avulla.

”Elinkeinoelämällä on ollut tarve kehittää raskaan liikenteen kaluston mittoja ja massoja. Useamman vuoden kokeiluilla siitä on saatu kerättyä kokemuksia. Tässä tapauksessa hyödyt ovat yhteiskunnallisesti niin merkittävät, että kokeilu muuttuu käytännöksi lainsäädäntömuutoksin”, toteaa ministeri Berner.

Pidempiä yhdistelmiä

Hankkeessa uudistetaan lainsäädäntöä niin, että tieliikenteessä voidaan käyttää nykyistä pidempiä, uudentyyppisiä yhdistelmiä. Lähtökohtana on, että pidemmät yhdistelmät eivät tarvitsisi nykyisistä yhdistelmistä poikkeavia reittejä. Muutoksia tehdään ensivaiheessa ajoneuvojen käytöstä tiellä annettuun valtioneuvoston asetukseen sekä Trafin määräyksiin.

Pidemmillä yhdistelmillä tarkoitetaan kokoluokaltaan kahden pitkän merikontin kuljetukseen soveltuvaa yhdistelmää sekä nykyistä pidempää puoliperävaunuyhdistelmää. Mittojen tarkemmat arvot tarkentuvat valmistelun aikana.

Normaalia pitempiä tai raskaampia HCT-kuljetuksia on kokeiltu vuodesta 2013 lähtien Trafin myöntämillä poikkeusluvilla. Kokeiluista saatujen kokemusten perusteella voidaan todeta, että muutoksilla olisi merkittäviä hyötyjä erityisesti merikonttien kuljetuksessa, kappaletavaraliikenteessä ja elintarvikekuljetuksissa. Nämä kuljetukset edustavat lähes puolta maanteiden tavaraliikenteestä, joten hyödyt ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä.

Raskaampia rajatusti

Kehittämishanketta jatketaan vuoden 2018 aikana niin, että erikseen valmistellaan tarvittavat lakitason muutokset nykyistä painavampien yhdistelmien käyttöönotolle. Lähtökohtaisesti nykyistä painavammat yhdistelmät voidaan sallia vain rajatulla verkolla.

Lakimuutoksia aletaan valmistella liikenne- ja viestintäministeriössä yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Lausuntokierros järjestetään maaliskuussa.

Lue seuraavaksi