Uutiset

Kuljetuskalusto

Pari prosenttia pois

Ensikokemusten perusteella ajoneuvon kokonaispituutta 30 sentillä kasvattava tuuliohjain alentaa kulutusta kahdella prosentilla, mikä 200 000 kilometrin vuosisuoritteella tarkoittaa 1200 litran säästöä. Vastaavasti hiilidioksidipäästöjen määrä putoaa kolmella tonnilla.

Tuuliohjain on asennettu normaalin puoliperävaunun perään, joten yhdistelmän kokonaispituus ylittää sallitun kokonaispituuden.

”EU-direktiivi 97/27 EC sallii kuitenkin 30 sentin ylityksen, mikäli se johtuu esimerkiksi perälautanostimesta tai muusta kuormankäsittelyyn liittyvästä rakenteesta. Mielestämme tuuliohjainta ei tulisi laskea mukaan yhdistelmän kokonaispituuteen”, summaa toimitusjohtaja Anders Gustavsson Scania Transportlaboratorium AB:stä ja jatkaa:

”Tuuliohjain on erittäin edullinen ja nopeasti käyttöönotettava keino kulutuslukemien alentamiseksi myös olemassa olevassa kalustossa. Vastaavan säästön aikaansaaminen esimerkiksi moottoritekniikan kehitystyöllä vaatisi useiden vuosien panostuksen”, jatkaa Gustavsson, jonka mukaan monissa Euroopan maissa pohditaan pituusmittojen muuttamista aerodynamiikan parantamiseksi. Muutoksilla ei kuitenkaan saavutettaisi nykyistä suurempia kuormatiloja.

Scania Transportlaboratorium AB on Scanian tytäryhtiö, joka 20 vetoauton ja 70 perävaunun kanssa huolehtii omalta osaltaan Scanian tehtaiden materiaalivirroista testaten samalla uusia teknisiä ratkaisuja käytännössä. AP

Lue seuraavaksi