Uutiset

Kuljetuskalusto

Omistajanvaihdos H&L Autovarustelukeskus Oy:ssä

H&L Autovarustelukeskus Oy:n perustaja Henri Santaluoto ja uusi omistaja Petri Simonaho saman pöydän ääressä. Yrityksen myyntijohtajana edelleen jatkava Santaluoto opastaa uutta yrittäjää päälirakenteita valmistavan yrityksen toimintaan.

 

 

Henri Santaluodolla on pitkä, yli 45 vuoden kokemus päälirakentamisesta. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Autolava Oy:ssä (nykyinen Cargotec Oy) Raisiossa. Omalla toiminimellä hän aloitti työt vuonna 1986 ja vuodesta 1989 hän jatkoi Anrela Oy:n toimintaa.

H&L Autovarustelukeskus Oy:n toiminta alkoi Henri Santaluodon ja Lasse Lieppisen toimesta 90-luvun alussa pahimman laman aikaan, koska miehet halusivat luoda itselleen työpaikat. 2000-luvun taitteessa Lieppinen jäi eläkkeelle ja yritys siirtyi kokonaan Santaluodolle. Tuolloin työntekijöitä oli viisi. Marraskuun alusta H&L Autovarustelukeskuksen vetovastuu siirtyi Petri Simonaholle, jonka lisäksi yritys työllistää tänä päivänä 10 työntekijää. Henri Santaluoto jatkaa kuitenkin edelleen H&L Autovarustelukeskuksen myyntijohtajana ja ”sisäänajaa” Simonahoa yrityksen toimintaan. Petri Simonaholla on taustana 12 vuoden kokemus päälirakenteiden ostamisesta toimiessaan automyyjänä eri automerkkien liikkeissä, joten ala on tuttu entuudestaan.

 

Toimitilat keskeisellä paikalla

H&L Autovarustelukeskuksen päätoimipaikka on Nurmijärvellä Kuusirinne 6:ssa aivan moottoritien kupeessa. Noin 550 neliön tuotantotilat ovat omalla 5000 neliön tontilla. Samanaikaisesti asennus- ja kokoonpanohalliin mahtuu varusteltavaksi joko neljä isoa tai kuusi pienempää kuorma- tai pakettiautoa. Hallissa on kaikki päälirakennustöissä ja kuormankäsittelylaitteiden asennuksissa tarvittavat koneet ja laitteet. Nurmijärven toimitilojen lisäksi yrityksellä on 150 neliön hallitila Kaarinassa, jossa kaksi hitsaajaa kokoaa lavarungot. Runkojen sinkitys tapahtuu Hyvinkäällä, josta ne tulevat asennukseen Nurmijärvelle.

Päälirakentamisen lisäksi H&L Autovarustelukeskus toimii Nurmijärvellä AGA:n neste- ja hitsauskaasujen noutopisteenä.

 

Päälirakenteet ”avaimet käteen” -periaatteella

H&L Autovarustelukeskuksen toiminta on perustunut alusta alkaen joustavuuteen ja asiakaskohtaiseen räätälöintiin. Yrityksen monipuolinen osaaminen takaa päälirakenteiden lisäksi asianmukaiset nosturien, koukkulaitteiden ja takalaitanostimien asennukset sähkö- ja hydrauliikkatöineen. Asiakas saa haluamansa päälirakenteen lisävarusteineen katsastettuna ja ajoon valmiina. Tämän ansiosta H&L Autovarustelukeskuksella onkin pitkäaikaiset asiakassuhteet. Oman haasteensa toimintaan tuovat jatkuvasti muuttuva lainsäädäntö ja uudet direktiivit, joten koko ajan pitää olla ajan hermolla. H&L Autovarustelukeskuksen asiakkaita ovat muun muassa: autoliikkeet, autoilijat, kuljetusliikkeet, yhdyskuntatekniikan rakentajat, kaupungit, VR, YIT sekä sähkö-, palo-, rajavartio- ja puhelinlaitokset. Keskimäärin H&L Autovarustelukeskus valmistaa noin sata päälirakennetta lisälaitteineen vuodessa ja parhaina vuosina jopa 150. Valmistuksen lisäksi Nurmijärvellä hoidetaan varaosat, huollot, korjaukset ja vuositarkastukset.

 

Miika Nyrö

 

Lue seuraavaksi