Uutiset

Kuljetuskalusto

Nimitysuutinen: Ilkka Laurila Plugit Finland Oy:n talousjohtajaksi


Artikkelikuva: Copyright Scania, photo: Dan Boman


Sähköautojen latausjärjestelmiä toimittava Plugit Finland Oy on nimittänyt Ilkka Laurilan talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.8.2023.

Pitkän uransa aikana Ilkka Laurila on toiminut lukuisissa avainrooleissa, joista viimeisempänä 8 vuotta talousjohtajana pörssiyhtiö Terveystalossa.

”Olemme erittäin iloisia siitä, että Ilkka liittyy tiimiin. Hän tuo meille huomattavan kokemuksensa juuri oikeaan aikaan sekä toimialan että yrityksen kasvaessa vauhdikkaasti”, toteaa Plugitin toimitusjohtaja Tommi Saarela ja jatkaa: ”Ilkan laaja näkemys auttaa talouden johtamisen lisäksi koko yritystä pitämään katseensa tarkasti kiekossa.”

”Olen innoissani liittyessäni Plugitin tiimiin ja mukaan nopeasti kehittyvälle toimialalle. Plugit on ollut voimakkaassa kasvussa viime vuodet. Uskon, että monipuolisesta kokemuksestani kasvuyrityksistä ja myös kasvun haasteista on hyötyä, kun tavoittelemme voimakasta kasvua myös tulevaisuudessa”, toteaa Laurila.

Plugit on tuottanut sähköisen liikkumisen ratkaisuja vuodesta 2012. Lähimarkkinoilla tavoitteena on kasvattaa liiketoimintaa erityisesti isojen latausinfrastruktuuri-investointien kautta. Myös uusien palveluiden, kuten vuoden 2022 lopulla lanseeratun CaaS –latauspalvelumallin, kysyntä on voimakkaassa kasvussa. Plugit kaksinkertaisti sekä liikevaihtonsa että henkilöstömääränsä vuonna 2022. Yritys ennustaa samaa kasvuvauhtia vuodelle 2023.

Plugit Finland on sähköisten ajoneuvojen latausratkaisutoimittaja toteuttaen liikenteen sähköistämisen kokonaisvaltaisena palveluna. Latausratkaisut palvelevat kotitalouksia, taloyhtiöitä, yrityksiä ja ammattiliikennettä. Yhtiö on perustettu 2012 ja on ollut ensimmäisiä toimijoita rakentamassa Suomen sähköistä liikennettä.

Lue seuraavaksi