Uutiset
Mercedes-Benz Actros – Tähtiainesta

Uusista muodoistaan huolimatta on Mercedes-Benz Actroksessa nähtävissä selviä yhtäläisyyksiä niin edeltäjiinsä kuin merkin keveämpiinkin tuotteisiin. Asiaa empiväkin uskoo sukulaisuuteen nähdessään tuon keulamerkin – valaistuna tietenkin.
Kesällä esitelty uusi Mercedes-Benz Actros on saksalaiseen maaperään juurtuneen globaalin autovalmistajan suurin yksittäinen voimainponnistus, jonka markkinoille saattamisessa ei ole säästelty aikaa eikä rahaa. Valmistajan mukaan kymmenvuotiseen projektiin osallistui noin 1600 tuotekehityksen parissa työskennellyttä osaajaa, joiden työn tuloksena syntyi kaukoliikenteeseen uusia raja-arvoja asettava tuote.
Neljän askelman portaikko johtaa kuljettajan täysin tasaisella lattialla varustettuun BigSpace-ohjaamoon. Lattia on eittämättä korkealla, joskin samalla kuljettajan työpisteeseen on saatu avaruutta ja tilaa. Mukavuusistuimelle istuuduttuaan kojelautaa silmäillessä mieleen juolahtaa ajatuksia niin monipuolisuudesta kuin selkeydestäkin. Ratissa ja kojelaudassa ratin oikealla puolen on kytkimiä kymmenen museoauton tarpeisiin, mikä herättää mojovan alkuhämmennyksen. Myös mittariston yhteydessä sijaitseva ajotietokone on saanut sisälleen uusia toimintoja, joiden hyödyntäminen vaatii perehtymistä, syventymistä ja opettelua. Myös käyttöohjekirjan lukeminen ja samalla myös luetunymmärtäminen ovat erittäin suositeltavia toimia ennen työhön ryhtymistä. Tämän huomaa jo niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin istuimen säätämisessä. Mukavuusistuimen lukuisat säätömahdollisuudet vaativat nimittäin kummallakin kädellä tehtäviä liikkeitä niin penkin alle kuin sen taaksekin. Pienen ohjatun verryttelyn jälkeen istuimen säädöt ovat löytäneet halutun asennon.
Hienostuneempaa hiipimistä
Lisävarusteena hankittava mukavuuslukitusjärjestelmä mahdollistaa ajoneuvon teknisen tilanteen tarkastelun myös ajoneuvon ulkopuolelta. Perinteistä avainta monipuolisemman kapulan avulla hoituvat niin polttoaineen kuin AdBluen määrän sekä renkaiden ilmanpaineiden ja kuorman painon tarkastukset. Kauko-ohjaimen avulla hoituu myös polttimoiden tarkastus matkalla kahvibaarista kohden autoa.
Daimlerin uuden maailmanmoottorin herättämiseksi avain asetetaan kojelaudasta löytyvään hahloon, jonka jälkeen painetaan Start/stop-painiketta. OM471-voimalan 510 hevosvoimaa murahtaa vaimeasti, joskin lupaavasti. On aika mennä, joten ohjauspylvään viiksellä hallittavasta PowerShift 3-vaihteistosta valitaan D, jonka jälkeen päästetään käsijarru ja painetaan kaasua. Liikkeellelähtö tapahtuu hyvin pehmeästi ja hienostuneesti. Nyt alla oli pitävää pikipihaa, valmistajan mukaan myös pehmeältä alustalta lähtö tapahtuu aikaisempaa hienovaraisemmin.
Vaihtamisautomatiikan päivityksen huomaa jo heti ensimmäisissä risteyksissä, sillä risteykseen tultaessa vaihtamiset tapahtuvat aikaisempaa pehmeämmin ja älykkäämmin. Enää ei mennä tarpeettoman pienelle vaihteelle. Risteyksissä huomaa myös seikan, missä kehitys on kulkenut tyystin väärään suuntaan. Uudet peilit ovat aikaisempaa ergonomisemmat ja siten myös polttonestetaloudellisemmat. Samalla niiden synnyttämän katvealueen koko on kasvanut aikaisempaan verrattuna.
Sisäkaton siniset LED-valot luovat ohjaamoon kaukoliikenteen tunnelmaa moduulimittaisen Actroksen kivetessä nuoruuden innolla moottoritien ramppia. Marssinopeus kasvaa vähitellen, joskin määrätietoisesti loivasta vastamäestä huolimatta. Matkanopeuden tavoittamisen jälkeen on aika kytkeä aktiivinen vakionopeudensäädin toimintaan.
Etäisyystutka ennakoi
Ohjauspyörästä löytyy kytkimet vakionopeudensäätimelle, joka ottaa nyt vastuun marssinopeuden ylläpidosta. Tästä kertoo mittaristoon syttyvä vakionopeudensäätimen tunnus. Autovirta pääkaupunkiamme kohden on lähestulkoon jatkuva, joten henkilöautoja suihkii ohitse tasaiseen tahtiin. Etäisyystutka joutuukin jatkuvasti seuraamaan omalle kaistalleen palaavien ohittajien marssinopeutta vaaratilanteiden välttämiseksi. Kaupungin lähestyessä edessä matkaavan autojonon vauhti hidastuu, mikä ei jää etäisyystutkalta huomioimatta. Automatiikka pudottaa marssinopeuden huomaamatta jonon mukaiseksi, alle 80 km/h:ssa. Tämähän vaikuttaa toimivalta järjestelmältä.
Uuden Actroksen ominaisuuksiin on ladattu varsin suuret odotusarvot, jotka se tuntuu myös lunastavan. Tyypillisellä suomalaisella, vahvasti urautuneella maantielläkin ajettavuus osoittautuu erinomaiseksi. Saksassa ajettujen ensituntumien perusteella uusi Actros vaikutti edeltäjäänsä huomattavasti vakaammalta – mielessä kävi jo ajatuksia liian vakaaksi ja kovaksi tehdystä kuljettimesta. Tämänkertainen koeajo tosin karisti liiallisuudet mielestä, Actrokset suunnittelijat ovat onnistuneet työssään, sillä tämä on oikeasti hyvä auto ajaa. Täysin uuden voimalan ominaisuudet vakuuttivat myös, joskaan matkalle ei mainittavia ahteita sattunutkaan. 510 hevosvoiman maksimiteho on käytettävissä 1800 r/min kohdalla, 2500 Nm:n suurin vääntömomentti sen sijaan löytyy kierroslukumittarin neulan asettuessa arvoon 1100 r/min. Vääntökäyrä uudessa maailmanmoottorissa ei ole täysin tasainen, vaan hyvin loivasti laskeva.
Uuden voimalan yhteyteen sovitettu PowerShift 3-vaihteisto on sekin muuttunut edukseen vaihtamistapahtuman nopeutumisten osalta. Aikaisemmin vaihteistoon olennaisena osana kuulunut käsittelytoiminto on jätetty kokonaan pois, koska valmistajan mukaan vaihteiston ja ajokin hallinta on tehtyjen päivitysten ansiosta aikaisempaa tarkempaa. Pikaisen iltahämärässä tehdyn koekäytön mukaan asia on edennyt juuri valmistajan kertomalla tavalla. Tarkkuutta vaativat kulmaperuutukset henkilöautojen väliin onnistuvat nyt ilman käsittelytoimintoa. Lisävarusteena hankittava oikean peilin pikakääntömahdollisuus helpottaa omalta osaltaan niitä hamarapuolelle tehtäviä peruutuksia.
Illanmittainen koeajotuokio alkaa kääntyä loppumetreille, jolloin tietokone kertoo pääasiassa moottoritiellä ajetun taipaleen keskikulutuksen asettuvan 39 litran tuntumaan. Suljettuani oven kävelen kohti pimenevää iltaa pohtien uutta ystävääni – uutta Actrosta, jonka kanssa on varsin helppoa tehdä sinunkaupat. Syvällinen ystävyys vaatii kuitenkin syvällistä tutustumista myös ohjekirjaan. Muutoin saattaa jäädä moni seikka hyödyntämättä. Täh, vilahtiko takanani Mercedeksen tähti?
Ari Perttilä