Uutiset

Kuljetuskalusto

Kuljetus 2023 -messujen satoa – osa 4


Konepörssin toimitus kiersi Kuljetus 2023 -messuilla kolmen päivän ajan.


TMT. Malinen Oy

TMT. Malinen on tunnettu innovatiivisuudestaan, eikä yritys pettänyt odotuksia Jyväskylässä tälläkään kertaa. Esillä oli useita uutuustuotteita moneen eri tarkoitukseen ja messuyleisö parveili osastolla runsain joukoin tutustumassa valikoimaan. Esillä oli esimerkiksi kauko-ohjaimella lukittavia, liinatelineillä varustettuja laatikostoja, tarkkaan räätälöitäviä huoltokoreja pick up -autoihin, Rockinger-alleajosuojia sekä etusermilaatikkoja. 


Oy Parlok Trading Ab

Kuljetusalan kovassa kilpailussa jokainen gramma on tärkeä, ja lahtelainen Parlok Trading kulkee alan kärjessä kehittämällä uusia ratkaisuja alan tekniseen kehitykseen. Hyvinä esimerkkeinä toimivat Jyväskylässä esitelty uusi lokasuojan kannakeratkaisu, joka tuo merkittäviä säästöjä kuljetuksiin keveyden tuoman polttoainekulutuksen laskun myötä sekä nivelletty kippiläppä.  


Dhollandia Finland Oy

Dhollandia Finlandin osastolla Nikke Salminen esitteli uutta DH-LMV2.20 -takalaitanostinta. Uutuuden nostovoima on 2 000 kiloa ja se soveltuu erinomaisesti autoihin, jossa on vetokytkin. Nostinten lisäksi Dhollandia oli tuonut messuille polttoainetaloudellisuutta parantavia kevyitä alumiiniramppeja, joita on saatavilla hyvin monipuolisilla pituuksilla ja leveyksillä. 


Lumikko Technologies Oy

Seinäjokelainen Lumikko kulkee vihreän siirtymän etulinjassa, ja Jyväskylässä yrityksellä oli esillä useita uuden sukupolven teknologiaa edustavia lämmönsäätölaitteita. Diesel-, hydrauliikka- ja hybridiratkaisuja, joista jokaiselle löytyy sopivin ratkaisu asiakkaan kuljetustehtäviin. Hyvänä esimerkkinä innovatiivisuudesta toimii Lumikko UMT6BHS-vetoautoratkaisu hybriditeknologialla. Malli soveltuu erityisesti keskisuurten ja suurten kuorma-autojen kuormatilojen lämmönsäätöön ja siinä on vakiovarusteena ulosvetokelkka, jonka avulla koneikko voidaan vetää ulos ja huolto käy helposti maan tasossa.


MeramaTec Oy

Ikaalisissa toimiva MeramaTec Oy on tunnettu innovatiivisuudestaan, ja yritys onkin vuosien mittaan tuonut markkinoille useita nostoalan käytännöiksi muodostuneita keksintöjä. MeramaTecin turvallisuuteen ja työn tehokkuuteen keskittyvästä tuotekehityksestä hyvänä esimerkkinä toimii 600 MX-multiadapteri. Kokonaisuuteen kuuluu esimerkiksi peruskiinnike sovittimella, pikakiinnitettävä työvälinekiinnike henkilönostokoreihin, taittuva NostoÄssä-nostokoukku viiden tonnin WLL-nostoarvolla, multiadapterikiinnike vaikkapa kouriin ja koukkuihin, sekä työvälinekiinnike esimerkiksi harjakoneisiin tai lumilevyihin. Multiadapterin voi pitää aina kiinni nosturissa, mikä tuo nostourakointiin käyttäjäystävällisyyttä ja nopeutta. MeramaTecin Jaakko Mäkinen esitteli Jyväskylässä myös mielenkiintoisen, turvallisuutta lisäävän kauko-ohjattavan hydraulitasaajan vaativiin nostoihin.


Bridgestone

Bridgestonen uutuustuotteena Jyväskylässä esiteltiin pakettiautosegmentin premium luokan Duravis Van –rengasperhe. Rengasta on saatavilla kaikkiin yleisimpiin kokoluokkiin ja myös korkeaa kantavuutta vaativina malleina. Duravis Van –renkaat ovat kulutuskestävyydeltään erinomaisia ja testeissä niillä on saavutettu luokkansa paras kilometrisuorite, jarrutusmatka sekä polttoaine/energiatehokkuus. 

Lue seuraavaksi