Uutiset

Kuljetuskalusto

Kovalaiselle tunnustusta EU-tasolla

Kuljetus Kovalainen palkittiin EU-tasolla

Vuoden 2014 SKAL Kuljetusyritykseksi valittu Kuljetus Kovalainen Oy Pellosta on tullut toiseksi kansainvälisen maantiekuljetusliitto IRU:n Paras EU-maantiekuljetusyritys -kilpailussa. SKAL ilmoitti jäsenyrityksensä kilpailuun, johon oli kutsuttu kaikkien IRU:n jäsenorganisaatioiden edustajat. Kyseessä on huomattava EU-laajuinen tunnustus suomalaiselle yrittäjyydelle ja kuljetusalalle. Pääpalkinnon voitti belgialainen nestekaasukalustoa käyttävä Nina Trans.

Pellossa kotipaikkaansa pitävä Kuljetus Kovalainen Oy on vuonna 1990 perustettu perheyritys, joka kuljettaa muun muassa leipomotuotteita ja lääkkeitä Pohjois-, Etelä- ja Keski-Suomessa. Nykyään 200 henkeä ympäri Suomea työllistävä yritys sai alkunsa, kun Lakkapään Leipomo Oy lopetti jakelukuljetuspalvelun ja sen kuljettajana toiminut Martti Kovalainen jäi tyhjän päälle. Hän hankki liikenneluvan, ja siitä alkoi peräänantamaton tie yrittäjänä. Kuljetus Kovalainen palvelee asiakkaita kolmelta paikkakunnalta käsin 100 uuden energiatehokkaan yksikön kalustolla ja on alueellaan suurin omalla kalustolla liikennöivä jakelukuljetusyritys.

Kovalaisen toiminnan kulmakiviä ovat sähköinen liiketoiminta, energiatehokkuus, pitkäaikaiset asiakassuhteet, vahva sitouttava henkilöstöpolitiikka ja nykyaikainen, markkinalähtöinen ote liiketoiminnan ja asiakaspalvelun kehittämiseen. Henkilöstön sitouttaminen on konkreettista. Esimerkiksi 10 vuotta palvelleet työntekijät palkitaan Rhodoksen matkalla. Pitkät asiakassuhteet ovat auttaneet ylittämään matalasuhdanteet.

Kahdeksan vuotta sitten Kuljetus Kovalainen Oy asetti operatiiviseksi tavoitteekseen saada tietoa lähetyksistä omaan sähköiseen järjestelmään ennen kuin lähetys olisi autossa. Yritys ryhtyi kehittämään menetelmiä, jotka olisivat yhteensopivia asiakkaiden tietojärjestelmien kanssa ja mahdollistaisivat toiminnan reaaliaikaisen seurannan. Toiminnan- ja taloudenohjausjärjestelmät otettiin käyttöön intensiivisen hankkeen jälkeen vuoden 2008 aikana. Samalla uudistettiin toimintatavat. Nykyään Kovalaisen kuljettajien työajan käyttöä taukoineen, ajotapoineen ja polttoainekulutuksineen voidaan seurata reaaliaikaisesti toimistosta, ja kuljetuskaluston huoltokutsut lähtevät suoraan autoista sopimuskorjaamoille. Uudet työkalut ja toimintamallit ovat vapauttaneet resursseja kehittämiseen ja asiakaspalveluun.

Lue seuraavaksi