Uutiset

Kuljetuskalusto

Konevuori Oy:n Volvo L250G urakoi kolmessa vuorossa

Espoon Tapiolassa on parhaillaan käynnissä mittavat rakennustyöt, joissa valmistuvat Tapiolan metroasema ja sen yhteyteen tuleva 3 000 auton pysäköintihalli. Halli ulottuu noin 30 metrin syvyyteen ja kahdelle tasolle tulevan kokonaisuuden louhintatyöt valmistuvat vuoden 2013 loppuun mennessä. Pysäköintihallin urakassa louhitaan kaikkiaan yli 380 000 kiintokuutiota ja kiviaineksen poiskuljetuksesta vastaa Askolassa päämajaansa pitävä maarakennusalan yritys Konevuori Oy. Rankka urakka vaatii huippuluokan kaluston ja uusimpana koneena Tapiolan kallioon sukelsi  35-tonninen Volvo L250G -pyöräkuormaaja.

Volvon ohjaamo saa kuljettajilta kiitosta ergonomisuutensa ja käytännöllisyytensä ansiosta. Myös hallintalaitteiden kunnollinen valaistus on tunneliolosuhteissa tärkeää.

Tunneliperä tyhjenee kiviaineksesta tehokkaasti Volvon seitsemän kuution kauhan avulla.Uudessa kuormaajassa on vakiovarusteena seitsemän kuution kauha, jolla lastaa kerralla noin 15 tonnia kiviainesta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että puoliperävaunu täyttyy kahdella kauhallisella. Tämä tehokkuus tekee urakoinnista kannattavaa ja autoja lähtee tasaiseen tahtiin kohti purkupaikkoja. Myös Volvon pitkät huoltovälit tekevät kuormaajasta tunnelityöhön soveltuvan.

Volvo L250G harvinaisella huilaustauolla. Moottorina jättiläisessä toimii Volvon 13-litrainen kuusisylinterinen diesel, josta hevosvoimia irtoaa 395 kappaletta. Myös säiliöt on tehty rankkaan urakointiin, sillä polttoainesäiliön koko on 335 litraaja hydrauliöljysäiliön 226 litraa.

Volvo L250G:n edeltäjä, kahdessa vuodessa noin 8 000 tuntia Konevuori Oy:n työmailla urakoinut Volvo 220 on edelleen täysissä voimissa. Perushuoltojen lisäksi Volvo ei ole muuta juuri tarvinnut ja myös renkaat ovat yhä alkuperäiset.

Lue seuraavaksi