Uutiset

Kuljetuskalusto

Kameroilla parempaan turvallisuuteen

Lainsäätäjä toimikuntineen herää epäkohtiin valitettavan usein vasta onnettomuuksien myötä. Nostotyön turvallisuuden kannalta olennaiseen näkemisseikkaan puututtiin isoilla rukkasilla vasta kuolemaan johtaneen onnettomuuden jälkeen. Onnettomuuden vauhdittamana kiellettiin sokkonostojen teko torninostureilla elementtiasennusten yhteydessä. Mikäli ohjaamosta ei ole suoraa näköyhteyttä nostokohteeseen, on nosturissa oltava asianmukainen nosturikameralaitteisto. Tulevaisuuden ennustaminen on aina vaikeaa, mutta aika helposti voi uskoa kameravaatimuksen kattavan tulevaisuudessa kaikki nostotyöt käytettävästä kalustosta riippumatta.

– Turvallisuuden kannalta haastava hetki on taakan irrotuksen jälkeen tehtävä tyhjän koukun nosto. Näyttömies ohjeistaa kuljettajan hakemaan uutta taakkaa, jonka jälkeen koukku kohoaa usein ilman näyttömiehen valvovaa silmää. Heiluva koukku saattaa helposti tarttua elementtiin tai kaiteeseen aiheuttaen mittavia vahinkoja, pohjustaa Markku Ylinen Mytrade Oy:stä.

Ylisen mukaan Suomi on ottanut kameravaatimuksessa varsin ennakkoluulottoman linjan, koska hänen tiedossaan ei ole muita maita, joissa kameran käyttö perustuisi lakiin. Samaan hengenvetoon Ylinen ottaa esiin suomalaisen lakitekstin väljyyden.

– Lakitekstissä vaaditaan asianmukaista nosturikameralaitteistoa, mikä antaa varsin paljon vapauksia tulkinnalle. Asianmukaisen kun voi käsittää varsin monella tavalla. Autojen peruutuskamerat ovat alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan asianmukaisia, nosturikäyttöön ne sen sijaan eivät sovellu lainkaan.

Kauas on nähtävä

Torninosturin kelkasta on parhaimmillaan tai pahimmillaan matkaa maahan kymmeniä metrejä, Suomessakin noustaan jo 80 metrin korkeuksiin. Peruutuskamera näyttää tarkasti muutaman metrin päähän, joten sanomattakin on selvää, että sellaisen asentaminen nosturikäyttöön ei tuo käyttäjälleen hyötyä, saati lisää turvallisuutta.

Ylisen luotsaama Mytrade Oy tuo maahan ja markkinoi hollantilaisia Orlaco-kameroita, joista löytyy oikea paketti myös nostotöihin. Nosturikäyttöön räätälöidyissä kameroissa on muun muassa 216-kertainen zoomaus, jonka turvin kuljettaja voi seurata nostoa turvallisesti ja tarkasti koko työskentelyn ajan. Ylisen mukaan kameran avulla nosturinkuljettajalla on jatkuvasti esteetön näkemä nostokohteeseen ja nostettavan kappaleen ympärille.

– Koukun ja taakan korkeusaseman määrittelyssä kamerakaan ei auta, joten siinä työssä vaaditaan apuvoimia, jotka välittävät tiedon kuljettajalle käsimerkein tai radiopuhelimella. Kameran avulla kuljettaja näkee mainiosti myös käsimerkit, painottaa Ylinen.

Kesäkuussa voimaan tullut kameravaatimus on Ylisen mukaan tiedostettu nosturiyrittäjien ja rakennusliikkeiden parissa varsin hyvin. Rakentamisen arkipäivää on urakoiden ketjutus ja alihankinta, minkä vuoksi vastuuketjukin on pitkä.

– Vastuuketjun pituudesta johtuen kameravaatimuksen seuranta ei ole ihan yksinkertaista, arvelee Ylinen.

Mytrade Oy on tehnyt kameralaitteiston hankinnasta varsin helppoa, koska laitteiston saa käyttöönsä joko ostamalla tai vuokraamalla. Pultein tehtävä asennustyö on sekin varsin yksinkertainen toimenpide, joka useimmiten tehdään oman huoltohenkilöstön voimin.

Kamera saa virtansa akusta, joka ladataan taukojen aikana nosturista saatavalla virralla.

– Kytkentä hoituu joko automaattisesti tai käsin kytkettävän kaapelin avulla. Akun kestoikä on varsin pitkä ja kolmivuorotyökin hoituu kuljettajan normaalien taukojen aikana tehtävällä latauksella, kertoo Markku Ylinen.

Ari Perttilä

kuvat Orlaco

Lue seuraavaksi