Uutiset

Kuljetuskalusto

Jälkimarkkinat – osa päällirakenneteollisuutta

Närpiössä vuodesta 1959 kuormakoreja ja perävaunuja valmistanut Oy Närko Ab on viime vuosina panostanut tuotekehityksen ohella myös tuotteidensa jälkimarkkinointiin. Perheyrityksessä havahduttiin edellisen vuosituhannen lopulla seikkaan, että Närkon ja asiakkaan suhde taantuu uuden perävaunun tai päällirakenteen luovutuksen jälkeen.

Tehtaalta valmistui suuria sarjoja tuotteita, joiden jälkimarkkinointi, huolto ja korjaukset tapahtuivat usein joko kuljetusyrittäjän omalla tai hänen hyväksi havaitsemallaan korjaamolla. Valmistajan rooli tässä yhteistyössä rajoittui lähinnä varasosien toimittamiseen. Närkolla huolestuttiin lähinnä perävaunujen liikkuvuuden turvaamisesta, mutta toisaalta jälkimarkkinoinnissa nähtiin myös liiketoimintamahdollisuuksia.

– Perävaunujen huoltotoiminnasta oli mahdollista kehittää kannattavaa liiketoimintaa, summaa myyntipäällikkö Krister Nyholm Närko After Sales-konseptin syntyä.

Ei suinkaan itse

Korjaamotoiminnasta Närkolla oli ennestäänkin omia kokemuksia, olihan tehtaan yhteydessä sijainnut korjaamo palvellut niin paikallisia asiakkaita kuin tehtaan vaihtokalustomyyjiäkin jo vuosien ajan. Nyt samainen korjaamotoiminta haluttiin levittää laajemmalle alueelle, joskaan maan kattavan huoltoverkoston luominen omine toimipisteineen ei ollut asia, mitä Närpiössä oltiin vaille.

– Halusimme löytää paikallisia, raskaan kaluston huoltamiseen ja korjaamiseen erikoistuneita yrittäjiä, joilla olisi halu ja kyky palvella järjestäytyneesti myös Närko-asiakkaita, kertoo Nyholm, jonka mukaan Närkon verrattain suuret volyymit ovat kiinnostavia myös korjaamoyrittäjän näkökulmasta.

Vuonna 2008 Närpiössä valmistui reilut 1200 perävaunua, joista noin puolet päätyi suomalaismarkkinoille, niin suurasiakkaille kuin pienyrittäjillekin.

– Monella on edelleen valloilla käsitys, että valmistamme vain suuria sarjoja suurten yritysten tarpeeseen. Asiakaskuntamme niin Suomessa kuin vientimarkkinoillakin koostuu kuitenkin kaikenkokoisista yrittäjistä, joille kaluston luotettavuus on tärkeää.

Nyholmin mukaan Närkon tuotanto on tehokkuuden ohella erittäin joustava ja mukautuva soveltuen monenlaisiin vaatimuksiin. Viikoittain tuotantohallien ovista vedetään pihalle noin 25 yksikköä, joten suurtenkin sarjojen valmistus on mahdollista piensarjatuotannon häiriintymättä. Tämä mahdollistaa tasaväkisen kilpailun niin suuremmista kuin pienemmistäkin kaupoista. Yhtään tarjouskuorta ei jää lähettämättä yrittäjän koon takia, eivätkä kalustovaatimuksetkaan ihan heti vaikeuta kilpailua.

– Kaikki kuljetusyrittäjät ovat meille yhtä tärkeitä kauppakumppaneita. Joustavan tuotannon ohella meillä on vahvuutena laaja tuotevalikoima, joka pitää sisällään niin umpinaiset kun avonaiset kuormatilat unohtamatta puutavara- tai konttiperävaunuja, muistuttaa Nyholm.

Vaan osaavien kumppaneiden kanssa

Jälkimarkkinaverkoston rakentamisessa turvauduttiin muutamaan valtakunnalliseen toimijaan unohtamatta paikallisella tasolla toimivia maineikkaita yrittäjiä. Noin 30 aktiivisen huoltopisteen joukossa on kymmenkunta Volvo Truck Center-toimipistettä ja saman verran Raskone-ketjuun kuuluvia korjaamoja. Näiden lisäksi verkostoon kuuluu kymmenkunta paikallista korjaamoa, jotka ovat osoittaneet palvelukykynsä myös perävaunujen osalta.

– After Sales-verkostomme ei suinkaan ole vielä valmis tai täydellinen, sillä kattavan palvelutarjonnan rakentaminen vie vuosien ajan, muistuttaa Nyholm, jonka mukaan verkoston laajuus on 2000-luvulla elänyt jonkin verran.

– Toiminta on muutamilla paikkakunnilla loppunut, joskin toimipisteiden kokonaismäärä on jatkuvassa kasvussa, painottaa Nyholm, jonka mukaan yhteistyö on paljon muutakin kuin siitä kertovan taulun kiinnittäminen toimitilojen seinään.

Kaikissa toimipisteissä on verrattain laaja varaosavalikoima, jonka avulla yleisimmistä vioista kärsivä kalusto saadaan nopeasti tien päälle. Loppuun saakka hiotun toimintamallin ansiosta varaosien matka Närpiön keskusvarastolta paikalliseen toimipisteeseen on verrattain nopea.

– Virka-aikana tilattu osa saadaan kaikkialle Suomeen seuraavaksi päiväksi, lupaa Nyholm.

Uutta ajatusmallia edustaa myös Närkon dokumentoitu huolto-opas, jonka avulla perävaunun kaikki huoltoa vaativat kohteet tulee varmasti käytyä läpi. Nyholmin mukaan vielä nykyäänkin törmätään ajatuksiin, joiden mukaan perävaunun huoltaminen on hukkaan heitettyä aikaa.

– Nykyajan vaatimusten mukaan kuljetusyrittäjillä ei ole varaa seisottaa kalustoa korjaamolla ennakoimatta. Kaikille kuormille on määrätty aikataulu, jonka pettäminen on kallista kaikille osapuolille. Niinpä ennakoivasta huollosta on tullut entistä tärkeämpi elementti myös perävaunujen osalta.

Nyholmin mukaan kuljetusyrittäjien itse tehdyt huollot ja korjaukset ovat nekin vähenemään päin. Entistä useammin tuloksentekoväline viedään huollettavaksi ja korjattavaksi toimintaan erikoistuneelle korjaamolle, missä työt tulevat tehtyä nopeasti ja hallitusti.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi