Uutiset

Kuljetuskalusto

Huutokauppa koneiden ystävien makuun



Millogin 80-vuotisjuhlahuutokauppa järjestettiin lokakuussa Tampereella, ja tapahtuma keräsi jälleen paikalle tuhansia innokkaita huutajia.  Kaksipäiväisessä huutokaupassa oli myynnissä noin 550 kohdetta, jotka on luokiteltu romutavaraksi eli Puolustusvoimien käyttöön kelpaamattomaksi. Vanha sanonta ’toisen romu on toisen aarre’ piti tässä tapahtumassa todellakin paikkansa, sillä sen verran innokkaasti tavara vaihtoi omistajaansa.

Millogin huutokaupassa oli hankittavissa runsaasti materiaalia, joka ei enää sovellu sotilaskäyttöön kuntonsa tai muiden syiden vuoksi.

Millogin huutokaupan valikoimaan kuului lähes sata ajoneuvoa, kuten mönkijöitä, moottoripyöriä, moottorikelkkoja, henkilö- ja pakettiautoja, kuorma-autoja sekä tela-ajoneuvoja. Tällä kertaa kaupan oli myös Buster-moottoriveneitä perämoottoreineen. Tarjolla oli lisäksi useita perävaunuja sekä laaja kirjo muuta korjaamo- ja kuljetusalan materiaalia. Huutokaupan kolmas päivä oli taas varattu virallisille asekeräilijöille, jotka taistelivat mielenkiintoisista panssarivaunuista, kenttätykeistä, kanuunoista ja ilmatorjunta-aseista.

Näyttöpäivä keräsi asiantuntijat

Näyttöpäivän erillismyyntipiste keräsi paikalle runsaasti yleisöä välittömästi porttien avauduttua. Monilla oli jo tarkkaan tiedossa etsittävän tavaran laatu ja määrä.

Päivää ennen varsinaista huutokauppaa järjestetty näyttöpäivä ja siihen liitetty erillismyyntipiste houkutteli paikalle jo satoja materiaalista kiinnostunutta. Tilaisuus tarjosi mahdollisuuden tutustua varsinaisen huutokaupan tarjontaan rauhassa, ja samalla tehdä päätökset mihin tuotteisiin tulee itse kaupassa panostamaan.

Logistiikkapäällikkö Petri Lundelin tuntee kokemuksensa kautta Millogin huutokaupan erikoispiirteet erittäin tarkoin.

”Huutokauppa järjestetään Puolustusvoimien ja Millogin strategisena yhteistyönä, jossa Millog vastaa käytännön toteutuksesta. Olen ollut huutokaupoissa mukana vuodesta 1999, ja vuosirytminä meillä on yleensä ollut järjestää tapahtuma Tampereella keväällä ja syksyllä, sekä kerran vuodessa Tervolassa. Tänä vuonna Tervola jäi väliin ja kävijöistä päätellen moni Lapin vakiohuutaja onkin saapunut tällä kertaa Tampereelle.”

Logistiikkapäällikkö Petri Lundelin on Millogin huutokauppauransa aikana todistanut hurjiakin hintakilpailuja, joissa tappion myöntäminen on ottanut hävinneelle osapuolelle koville.

”Millogin huutokaupan erikoispiirteitä ovat esimerkiksi sen suoruus ilman ennakkotarjouksia tai minimihintoja sekä materiaalin laatuvalikoima. Vaikka koko kalusto on rekisteröity romuksi, on huutokaupassa mukana runsaasti hyväkuntoista materiaalia, joka on vain jäänyt Puolustusvoimilla tarpeettomaksi. Tämän vuoksi näyttöpäivä on myös hyvin tärkeä, sillä sen anti tarjoaa huutajalle paljon listatietoa enemmän”, kertoo Lundelin.

Uskollinen asiakaskunta

Huutokaupan näyttöpäivänä huomio kiinnittyy asiakaskunnan monipuoliseen ikäjakaumaan sekä perheiden määrään.

Henri Kunelius oli saapunut Millogin huutokauppaan aina Haaparannasta saakka. Jo kymmenettä kertaa tapahtumaan osallistunut Kunelius löysi jo näyttöpäivänä hyvää tavaraa, ja kaksi voimakonetta lähti sopivalla hinnalla Haaparantaan Kuneliuksen matkaan.

”Tapahtumallemme on muodostunut hyvin vahva vakioasiakaskunta, ja esimerkiksi juuri äsken paikalle saapui vuodesta 1962 huutokauppojamme kiertänyt henkilö. Ilahduttavaa on nähdä perinteen jatkuvan, ja mukana on neljännenkin sukupolven huutokaupan ystäviä.”

”Kansainvälisyys korostuu eniten perjantain ammattipäivässä, mutta myös normaalipäivinä paikalle saapuu ulkomailta niin yksityishenkilöitä kuin erilaisten järjestöjen edustajia. Jos joku miettii, miksi materiaalia ei vain lahjoiteta suoraan Ukrainaan, niin syynä on Puolustusvoimien omien kanavien suora toiminta sekä huutokauppakaluston vaihteleva kunto, jonka vuoksi ne eivät täytä sotatilanteen vaatimuksia”, päättää Lundelin.

Tämä on nyt sitä vispilänkauppaa….

Lue seuraavaksi