Uutiset

Kuljetuskalusto

Hankkion Lavarak jatkaa uusin voimin

Maansiirtolavojen lisäksi Lavarak Oy:n tuotteisiin kuuluu rahtilavat. Näiden perusmallien lisäksi yrityksessä suunnitellaan ja toteutetaan muitakin päällirakenteita tarpeen mukaan. Asianmukaisen laitteiden ansiosta erilaiset rakenteet saadaan tehtyä asiallisesti ja tarkasti jäljen ollessa siistiä.

Toinen keskeinen toimintalinja on korjaustoiminta. ”Keskitymme pääasiassa korjaustoimintaan kesäaikana, jolloin alalla on sesonkia ja korjaustoimenpiteet tyypillisesti kiireellisiä. Talviaika on enemmän uuden kaluston rakentamista”, kertoo Rasinperä. Lavojen korjauksen ohella Lavarak tekee vanhoihin lavoihin muutostöitä, kuten levennyksiä ja päällirakenteen muutoksia. Myös nosturiasennukset onnistuvat Lavarakilla ja erilaisten tarvikkeiden sekä varaosien myynti kuuluu palveluun.

”Toimintamme jatkuu entiseen malliin, vaikkakaan ei aivan samoin askelkuvioin”, mainitsee Rasinperä. ”Tulemme esittelemään uutta mallistoa ja muutenkin kehittämään yrityksen ilmettä. Toivotan kaikki niin entiset kuin uudetkin asiakkaat tutustumaan palveluihimme.”

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi