Uutiset

Kuljetuskalusto

Finmotor-kokonaispalvelukonsepti ammattilaisille

Nyt toimitaan yli 800 m2:n tiloissa kahdessa eri rakennuksessa, jotka sijaitsevat saman kadun eri puolilla. Pälvitie 3, jossa koko toiminta aiemmin sijaitsi palvelee nyt uusien tuotteiden ja varaosien tii­moilta. Uutta on yli 300 m2 huolto- ja korjaamotilat aivan vieressä Nietostie 12:ssa. Näin varmistettiin, että kaikki tarvittava välineistö on nykyaikaisen korjaamon käytettävissä tehokkaasti.

–Tämä on osa uutta palvelukonseptiamme, kertoo toimitusjohtaja Ismo Hiltunen ja jatkaa: –Uudet, nykyaikaiset tilat tarjoavat asiakkaillemme parempaa kokonaispalvelua.

–Finmotorilla on testivälineet moottoreiden kunnon tarkistamiseksi ilman, että niitä tarvitsee
välttämättä irroittaa ollenkaan laitteesta. Näin pystymme selvittämään kor­jaustarpeen jo ennen moottorin irroittamista tai saati sitten purkamista. Tämä säästää aikaa, ja se tuo asiakkaillemme entistä enemmän kustannussäästöjä, sanoo huoltopäällikkö Sami Lind.

Päästömääräysten edelleen tiukentuessa on erittäin tärkeää, että asentajamme ovat ajantasaisin tiedoin ja taidoin. Tämä huomioiden Finmotorin kaikki asentajat osallistuvat säännölliseen koulutukseen. Moottorien kokoamista ja koekäyttöä varten on ihan omat tilansa, samoin huoltomme käytössä on paljon uusia säätö- ja mittalaitteita ja lisää hankitaan tarpeen mukaan.

–Erityisesti koekäyttö on sellainen osa-alue, jonka siirtyminen eri rakennukseen paransi huomattavasti asiakaspalvelua. Myynti, varaosien nouto ja puhelinpalvelu saavat nyt palvella aiempaa miellyttävämmissä merkeissä kun kovia ääniä ei synny koekäytön tapahtuessa toisessa rakennuksessa, kiittelee muu henkilökunta.

Lue seuraavaksi