Uutiset

Kuljetuskalusto

DB Schenker ostaa Suomen Kiitoautot Oy:n

Joensuulainen, Korhosen perheen omistama Kiitoautot Yhtiöt Oy on myynyt tytäryhtiönsä Suomen Kiitoautot Oy:n koko osakekannan Oy Schenker East Ab:lle 12.1.2012 allekirjoitetulla kauppakirjalla. Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Kaupan osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta.

Suomen Kiitoautot Oy on perustettu vuonna 1959 ja on osa Pertti Korhosen suvun kuljetus- ja logistiikkakonsernia. DB Schenker on Deutsche Bahnin kuljetus- ja logistiikkadivisioona, joka toimii 130 maassa. Molemmat tuottavat Kiitolinja-tuotenimellä kotimaan tavaralinjaliikenteen palveluita.

”Olemme selvittäneet jo pidemmän aikaa sukupolvenvaihdoksen edellytyksiä ja päätyneet ratkaisuun, jossa myymme logistiikkaliiketoiminnan DB Schenkerille ja jatkamme liiketoimintaa edelleen muun muassa kiinteistöjen omistajana”, sanoo Kiitoautot Yhtiöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Korhonen. ”Kaupalla haluamme varmistaa Suomen Kiitoautojen jatkuvuuden osana kotimaista Kiitolinja-ketjua.”

Oy Schenker East Ab:n toimitusjohtajan Göran Åbergin mukaan nyt tehtävä yrityskauppa turvaa Kiitolinjan aseman alan kehityksen kärjessä.

”Meille tarjottiin mahdollisuus varmistaa Kiitolinja-ketjun rakenne Itä-Suomen ja Kainuun osalta ostamalla Kiitolinjan ketjuyritys Suomen Kiitoautot Oy. Haluamme kaupan jälkeenkin jatkaa Pertti Korhosen luoman yrityksen perinnettä ja tarjota alueen yrityksille monipuoliset kuljetus- ja logistiikkapalvelut myös tulevaisuudessa. Jo tällä hetkellä Kiitolinja tarjoaa alueen kattavimman jakelu- ja runkoliikenneverkoston.”

www.kiitolinja.fi

Lue seuraavaksi