Uutiset

Kuljetuskalusto

Busworld 2023 menestys BussiProlle

Linja- ja kuorma-autojen sekä työkoneiden varaosien ja teknisen hallinnan asiantuntija BussiPro Oy osallistui tyylikkäästi lokakuun alussa Brysselissä järjestettyyn Busworld-näyttelyyn. Tapahtuma keräsi paikalle yli 40 000 alan ammattilaista yli sadasta eri maasta ja näytteilleasettajayrityksiäkin reilusti yli 500 kappaletta. Rohkeasti maailmanmarkkinoille suuntaava BussiPro otti messut haltuunsa, ja esimerkiksi yrityksen esittelemät sammutuslaitteistot, pakokaasujärjestelmät sekä kattava korinosien valikoima herättivät ansaittua kansainvälistä huomiota.

BussiPron vuosia suunnitelmallisesta jatkunut panostus Euroopan markkinoille on tuottanut tulosta, mikä näkyi näyttelyssä selkeästi messuvieraiden käytöksessä.

BussiProlla katse on vahvasti kohti tulevaisuutta, kuten Jussi Rauniston ja Tuomas Kivistön asenne kertoo.

”Suurimmalle osalle osastollamme vierailleille asiakkaille BussiPron nimi oli jo tuttu, mikä kertoi ansaitsemastamme luottamuksesta ja uskottavuudesta alan vaativilla markkinoilla. Saimme yli 200 suoraa tarjouspyyntöä sekä runsaasti kansainvälistä lehdistöhuomiota. Solmimme messuilla myös uuden edustussopimuksen Eberspächerin kanssa, ja saimme esittelyymme myös Mekra Langin uudet odotetut kamerapeilijärjestelmät. Messujen iloista antia oli myös lasipuolen yhteistyökumppanimme Jaakko-Tuotteen aurinkopaneelisivulasien menestys alan innovaatiokilpailussa ”, kertoo BussiPron Jussi Raunisto.

”Busworld-näyttely on todellinen näyteikkuna alan kehitykseen, ja iloksemme havaitsimme olevamme hyvin mukana alan tuoreimmissa suuntauksissa. Olemme panostaneet huomattavasti sähkö- ja vetyajoneuvojen merkityksen kasvuun, samalla kuitenkaan dieselkäyttöisiä autoja unohtamatta. Trendi tuntuu selkeästi olevan vetyautojen suuntaus kaukoliikenteeseen, ja sähköautot valtaavat puolestaan kaupunkiliikennemaailmaa”, Raunisto lisää.

Konseptit käyttöön ja lisää myyntivoimaa

BussiProlla on totuttuun tyyliinsä vauhti päällä, ja loppuvuodelle on luvassa paljon tapahtumia ja tuoteuutuuksia.

Elokuun alussa BussiPron palvelukseen astunut myyntipäällikkö Manuel Machado tuntee linja-autoalan varuste- ja varaosapuolen maailmat hyvin perusteellisesti. Manuelin toiminnan painopiste on ensin Benelux-maissa, mutta laajenee luonnollisesti myös muualla Eurooppaan.

”Loppuvuodesta saavutamme merkittävän virstanpylvään, kun TruckCare-palvelukonsepti otetaan käyttöön ensimmäisen kerran myös kaivosalalla. Asialla on Huittisissa toimiva SK-Kaivin Oy, ja seuraamme projektin kehitystä hyvin tarkoin. Edustuspuolella on ollut ilo havaita Jaltest-diagnostiikkalaitteistojen suosion merkittävä kasvu. Jaltestin laadukkaat yleistesterit ovat hyvin monikäyttöisiä ja ne soveltuvat mainiosti vaikka fleet-tason hallintaan.” ”Tulevaisuuden tavoitteena meillä on kasvattaa edelleen kansainvälisyyttämme kotimaan palvelujen korkeasta tasosta tinkimättä. Olemme palkanneet Keski-Euroopan myyntipäälliköksemme bussialan vankan asiantuntijan, portugalilaisen Manuel Machadon. Manuelin loistava alan tuntemus ja kattava kontaktiverkosto tuleekin näyttelemään tärkeää osaa kasvusuuntauksessamme Euroopassa tuleville vuosille”, Raunisto päättää.

Lue seuraavaksi