Uutiset
Albach Diamant 2000 Joensuuhun
Hammaslahtelainen metsänergialan yritys Sekera Oy vei suomalaisen hakkuritoiminnan uudelle tasolle, kun heille toimitettiin loppuvuodesta uusi Albach Diamant 2000 -suurtehohakkuri. Jättiläinen saapui Itä-Suomeen joulukuussa ja Joensuun satama-alueella järjestetyssä koulutustilaisuudessa oli paikalla tehtaan edustaja, Sekeran henkilökuntaa sekä koneen myyneen Salo-Machineryn edustajat.
Katso video: Albach Diamant 2000 Joensuuhun
Suomen ennakolta arvaamattomat talviolosuhteet aiheuttivat jälleen yllätyksiä ja vaarallisten tieolosuhteiden vuoksi koulutus siirrettiin Hammaslahden metsäalueelta Joensuun satama-alueelle. Itse hakkurilla ei etenemiskyvyn puolesta olisi ollut vaikeuksia päästä paikalle, mutta jäisille metsäautoteille ei hakeautoilla ollut nyt asiaa. Koulutus ja työnäytös onnistuivat kuitenkin mainiosti myös satamaolosuhteissa, vaikkakin käytettävä haketusmateriaali ei ollut aivan optimaalista laatua. Diamant 2000 antoi erittäin vakuuttavan näytön suorituskyvystään ja alan kehittyneimmistä teknisistä ominaisuuksistaan.
Diamant 2000 on vakuuttava näky ja korkeutta jättiläisellä on kuljetusasennossa 3,7 metriä ja ohjaamo työasennossa komeat 4,9 metriä. Leveyttä on 2,55 metriä ja kokonaisuutta kuljettaa Mercedes-Benzin 16-litrainen V8-moottori, josta tehoja löytyy reilusti yli 600 hevosvoimaa. Hakkurin huippunopeus on rajoitettu, mutta tehtaan testeissä jättiläisellä on päästy toisellekin sadalle. Vaikeissa olosuhteissa myös alustan hydraulisesti säädettävä jousitus sekä huippuluokan nastoitetut renkaat varmistavat perille pääsyn. Salo-Machineryn Pertti ja Anssi Salo kertoivat, että Diamantin toiminta Suomen pakkasolosuhteissa on varmistettu neljällä akulla sekä 16,5 kW:n webastolla. He kiittelevätkin tehtaan asennetta muutostoiveisiin, sillä pohjoismaiset olosuhteet on otettu tarkoin huomioon ja tarvittava varustelu on asennettu Saksassa reippaalla vauhdilla.
Joensuussa Diamantia käytti Albachin omistajaperheeseen kuuluva Martin Alzinger, jonka käsissä haketus sujui ammattimiehen tahdilla. Sekä Alziger että Salot kertoivat perusteellisen koulutuksen olevan hyvin tärkeää, sillä tämän kokoluokan koneet ovat liian kalliita seisotettaviksi osaamattomuuden tai huolimattomuuden vuoksi. Alzinger kertoi uutuuskoneen olleen markkinoilla hyvinkin odotetun ja jatkavan Albachin tuntuvaa kasvuvauhtia. Vuonna 2008 ensimmäiset hakkurinsa valmistanut Albach myi viime vuonna reilusti yli 20 hakkuria ympäri maailmaa ja uutuuskoneen kysynnän näyttäessä hyvältä on vuodesta 2014 tulossa yritykselle mainio. Tällä hetkellä yritys työllistää 45 henkilöä ja tuotantokapasiteetissa on varaa yhä kiristää.
Diamantin kehitystyössä on selvästi kuunneltu kuljettajien mielipiteitä tarkoin ja valmis tuote tarjoaakin todella toimivan kokonaisuuden. Esimerkiksi ohjaamo on erittäin tilava, näkyvyys on joka puolelle erittäin hyvä ja varustukseen kuuluvat muun muassa mikroaaltouuni sekä jääkaappi. Käytettävyyden ja säätöjen helppous on varmistettu runsaalla kielivalikoimalla ja ohjelmistoja voi käyttää myös suomen kielellä. Joulukuinen vesisade ja harmaus osoittivat myös, ettei Diamantin 32 työvaloa ole liioittelua, sillä heikoilla valoilla ei tehokas ja turvallinen työskentely olisi ollut mahdollista.
Työnäytöksessä Diamant osoitti olevansa kokonsa veroinen. Martin Alzinger syötti haketta Palfinger Epsilon -kuormausnosturilla reipasta tahtia. Koneen nielu toimii mainiosti ja myös kuormauksessa sivulle roikkumaan jäänyt hankala risumateriaali imaistiin tehokkaiden telojen avulla haketukseen. Koneen voimakkuus varmistaa, että niin paksu tukkipuu kuin maata sisältävä juurakko jauhautuu koneen kierrosten juurikaan muuttumatta, mikä näkyy myös hyvässä polttoainetaloudellisuudessa. Diamantin puhallustorvi on riittävän pitkä ja sen suuntaus onnistuu todella nopeasti. Huomionarvoista oli myös hakkurin tehoonsa nähden hiljainen äänitaso, jota ohjaamossa tuntikausia viettävä kuljettaja oppii nopeasti arvostamaan. Hakkurin tehokkuudesta kertovat Latviassa saadut työtulokset, joissa kymmenen tunnin vuorossa on eteenpäin lähtenyt yli 4000 kuutiota haketta, polttoaineen kulutuksen ollessa 0,35 litraa kuutiota kohden.
Salo-Machinery on toimiva esimerkki yrityksestä, joka suuntaa kaupantekoon myös hieman enemmän työtä vaativille alueille. Pertti ja Anssi Salo kertovat yrityksensä olevan Baltiassa alan ykkönen ja esimerkiksi Venäjälle tehtiin viime vuonna useita isojen koneiden kauppoja. Uusin aluevaltaus on Englanti, jossa toiminta on lähtenyt lupaavasti käyntiin. Salot kertovat, että yrityksen tuotepaletti on tällä hetkellä hyvällä mallilla, sillä edustuksessa monipuolinen valikoima huippuluokan tuotteita. Hakkurit, murskaimet, perävaunut ja niiden varaosat tukevat yrityksen toimintaa monipuolisesti ja monelta tukijalalta on helppo ponnistaa rohkeasti eteenpäin kansainvälisille markkinoille.