Uutiset

Autot

Vuoden Auto Suomessa 2020 on Škoda Kamiq

Auto- ja liikennetoimittajat ry (AuLi) on puhunut. Vuoden tärkein autouutuus Suomessa on huomattavalla äänienemmistöllä Škoda Kamiq.

Voitto on tšekkimerkin ensimmäinen nyt jo kuudennen kerran järjestetyssä Vuoden Auto Suomessa -kilpailussa, jonka tulos julkistettiin 5. joulukuuta Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä Auto- ja Liikennegaalassa.

Vuoden Auto Suomessa -kilpailun järjesti Suomessa päätyökseen autoista ja liikenteestä kirjoittavia toimittajia edustava Auto- ja liikennetoimittajat ry. Äänioikeutettuja tuomareita olivat kaikki yhdistyksen toistasataa jäsentä, jotka edustavat käytännössä kaikkia autoista kirjoittavia merkittäviä medioita Suomessa.

Näin voitto ratkesi – tasapeliyllätys karsintakierroksella!

Kisan ensimmäisellä äänestyskierroksella olivat mukana kaikki marraskuun alun 2018 jälkeen ja ennen lokakuun 2019 loppua Suomessa myyntiin tulleet uudet automallit, joista ehdolle asettui lopulta peräti 35 uutuusmallia.

Suuren automäärän myötä tuomariston rooli olikin tänä vuonna jälleen hyvin haastava.

Raatilaiset pääsivät tutustumaan ehdokkaisiin Nummelan lentokentällä 6.11. järjestetyssä koeajopäivässä, jonka jälkeen äänestettiin, mitkä kuusi autoa pääsevät loppukilpailuun.

Finaalin jatkoi yllätyksellisesti kuitenkin ensimmäistä kertaa kuuden auton sijaan peräti seitsemän automallia, sillä kilpailun sääntöjen mukaan äänten mennessä tasan on mukaan otettava myös tasapelitilanteeseen joutuneet autot.

Toisella äänestyskierroksella jokaisella raatilaisella oli käytössään 15 ääntä, jotka sai jakaa haluamallaan tavalla finalistien kesken. Yksi kuudesta ehdokkaasta oli kuitenkin nostettava voittajaksi, ja sille sai antaa enintään kuusi ääntä.

Ja lopulta, tarkastuslaskentojen jälkeen, selväksi voittajaksi kuittaantui siis Škodan uutuusmalli Kamiq. Ero toiseksi jääneeseen Toyota Corollaan nousi lopulta peräti 33 pisteeseen, mitä voi pitää VAS-äänestyksessä kaikkiaan varsin suurena.

Toyotan kanssa lähestulkoon tasapisteisiin päätyivät pronssille yltänyt Mazda 3 sekä neljänneksi sijoittunut Peugeot 208. Kamiqin sisarmalli Škoda Scala, Renault Clio sekä Audin täyssähköauto E-Tron jäivät verraten pienellä, mutta silti selvällä erolla kärkijoukon taakse.

Pelkkä Kamiqin uutuusarvo ei kuitenkaan Vuoden Auto Suomessa -äänestyksessä ratkaissut, sillä kisa tärkeimpänä valintaperusteena on rahalle saatava vastine. Lisäksi tuomarit painottivat arvioissaan ajettavuutta, mukavuutta, tiloja, teknistä edistyksellisyyttä sekä ympäristöystävällisyyttä – muotoiluakaan unohtamatta.

Tuomaristo kehui voittaja Škoda Kamiqia muun muassa järkeväksi, tilavaksi ja räiskymättömäksi autoksi, joka on hyvä ajettava, ja jossa hinta ja ominaisuudet kohtaavat kiinnostavalla tavalla. Škodan todettiinkin vastaavan jopa lähes kaikkiin keskimääräisen autonkäyttäjän tarpeisiin.

Myös kaupunkimaasturimainen olemus miellytti, sillä Kamiqin kanssa runsaasti samoja rakenteita jakava Škoda Scala ylsi loppukilpailussa ”vasta” sijalle viisi.

Vuoden Auto Suomessa 2020 -lopputulokset:

1. Škoda Kamiq (130 p.)
2. Toyota Corolla (97 p.)
3. Mazda 3 (94 p.)
4. Peugeot 208 (93 p.)
5. Škoda Scala (90 p.)
6. Renault Clio (87 p.)
7. Audi E-Tron (84 p.)


Lue myös: Lue uusin Ammattiautot -lehti

Lue seuraavaksi