Uutiset

Autot

Uusi turvallisuusasetus vähentää liikennekuolemia

Autojen liikenneturvallisuus on parantunut merkittävästi viime vuosikymmenten aikana. Turvallisuutta ovat parantaneet muun muassa ajovakauden hallintajärjestelmä, automaattiset turvavyön kiristimet, turvatyynyt ja törmäysenergiaa vaimentavat turvakorirakenteet. Teknologian kehitys on viime vuosina painottunut erityisesti aktiivisiin kuljettajaa avustaviin turvavarusteisiin. Riski loukkaantua vakavasti on uusissa autoissa matkustavilla keskimäärin 40 prosenttia pienempi kuin kymmenen vuotta vanhemmissa autoissa.

Uusi EU-laajuinen turvallisuusasetus edellyttää, että ensirekisteröitävissä autoissa on viimeistään heinäkuusta alkaen oltava monia uusia turvallisuutta parantavia varusteita. EU-komission arvioiden mukaan turvallisuusasetuksen muutokset vähentävät koko EU-alueella vuosina 2021–2037 yhteensä noin 24 800 liikennekuolemaa. Vakavasti loukkaantuneiden määrän arvioidaan vähenevän noin 141 000:lla ja lievästi loukkaantuneiden määrän 516 000:lla. Koko EU-alueella menehtyi vuonna 2023 liikenneonnettomuuksissa noin 20 400 henkilöä.

Oman auton turvavarusteisiin ja niiden toimintaan on hyvä tutustua etukäteen. Lisäksi kameroiden ja tutkien pitäminen puhtaana on tärkeää niiden oikeanlaisen toiminnan varmistamiseksi. Avustimista on vaaratilanteissa suuri hyöty, joten niitä ei kannata kytkeä pois kuin poikkeustilanteissa.

Turvallisuutta eri tilanteisiin

Kehittyneet hätäjarrutusjärjestelmät (AEBS) havaitsevat mahdolliset kolariin johtavat tilanteet auton etupuolella. Järjestelmä varoittaa kuljettajaa kolaririskistä, ja mikäli kuljettaja ei reagoi varoitukseen, järjestelmä jarruttaa automaattisesti välttääkseen kolarin. Osa järjestelmistä osaa jo nyt tunnistaa myös jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Järjestelmä vähentää onnettomuuksia erityisesti kaupunkiolosuhteissa ja ruuhkaliikenteessä.

Onnettomuustietotallennin (EDR) tallentaa tietoja autosta ennen törmäystä, törmäyksen aikana ja sen jälkeen. Järjestelmän tallentamia tietoja voidaan käyttää hyväksi liikenneturvallisuuden parantamisessa ja ne tuovat arvokasta tietoa onnettomuuksiin johtaneista tekijöistä. Järjestelmä ei kuitenkaan vaaranna yksityisyyttä, sillä se ei tallenna tietoa auton haltijasta tai ajoneuvoyksilöstä.

Älykäs nopeusavustin (ISA) kertoo kuljettajalle, mikäli voimassa oleva nopeusrajoitus ylitetään. Auto käyttää nopeusrajoitustiedon lähteenä esimerkiksi liikennemerkkien ja digitaalisten karttojen tietoja. Järjestelmän voi tarvittaessa kytkeä pois toiminnasta. Järjestelmän tarkoituksena on vähentää epähuomiossa ajettavia ylinopeuksia.

Suomessa yleisin vakavia vahinkoja aiheuttava onnettomuustyyppi on tieltä suistuminen. Hätätilanteiden kaistanpitojärjestelmä (ELKS) seuraa auton liikettä kaistalla ja mahdollista kaistalta poistumista. Tarvittaessa auto varoittaa kuljettajaa ja korjaa auton ajosuuntaa, mikäli kuljettaja on epähuomiossa ajamassa sulkuviivan yli. Järjestelmä vähentää onnettomuuksia erityisesti maantieajossa.

Kuljettajan väsymyksen ja tarkkaavaisuuden tunnistin (DDAW) tunnistaa, mikäli kuljettaja on uninen ja hereillä pysyminen vaatii pientä keskittymistä. Kuljettajalle ilmoitetaan, mikäli ajamisessa tulisi pitää tauko. Järjestelmä ei kerää dataa eikä sen tietoja anneta eteenpäin.

Autoihin tulee myös pakolliseksi joko tutka- tai kamerajärjestelmä, jolla on mahdollista nähdä auton taakse. Tästä on eniten apua pysäköintialueilla, joissa pienet onnettomuudet ovat yleisiä.

Autoihin tulee myös useita taustalla vaikuttavia muutoksia – esimerkiksi alkolukon asennuksen helpottamiksi autoihin tulee standardoitu liitäntä. Jatkossa ajoneuvojen kyberhyökkäyksiä vastaan suojautumiseen kehitetään omaa lainsäädäntöä. Sama koskee autoihin tehtäviä ohjelmistopäivityksiä, joilla vaikutetaan auton tyyppihyväksyttyihin ominaisuuksiin ensirekisteröinnin jälkeen. Tämän myötä esimerkiksi kuljettajaa avustavia järjestelmiä voidaan parannella auton elinkaaren aikana.  

Linja- ja kuorma-autoille omia järjestelmiä

Kuolleen kulman valvontajärjestelmä (BSIS) valvoo alueita, joihin kuljettaja ei näe ajoneuvon suuren koon takia suoraan. Järjestelmän tarkoituksena on avustaa esimerkiksi oikealle käännyttäessä, jolloin kuolleeseen kulmaan voi jäädä jalankulkijoita tai pyöräilijöitä.

Lisänä tulevat törmäysvaroittimet jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden varalta (MOIS). Suuremmissa ajoneuvoissa näkyvyys on usein rajoittunut etuoikealle ja suoraan auton eteen, ja tämä voi aiheuttaa riskejä muille tienkäyttäjille. Järjestelmä havaitsee lähelle auton etuosaa ja auton oikealle puolelle katveeseen jäävät jalankulkijat ja pyöräilijät sekä varoittaa törmäysriskistä.

Lue seuraavaksi