Uutiset

Autot

Täyssähköautolla tavaroille kyytiä – Peugeot e-Expert 75 kWh XL

Automaailmassa sähköautokeskustelut lisääntyvät päivä päivältä. Henkilöautopuolella täyssähköautoja on tarjolla jo lukuisilta valmistajilta. Pakettiautojen sähköistyminen on vasta alkamassa toden teolla. Monet merkit ovat toki pitkään mainostaneet sähköversiotaan, mutta ajoon niitä on saatu vasta vain muutamia. Nyt saimme Konepörssin ensimmäiseen pitkään koeajoon Peugeotin täyssähköisen pakettiauton, e-Expertin. Auto itsessään on loistava ajopeli, mutta vasta kehitteillä oleva latausverkosto luo haasteensa laitteen käytölle.

Latausliitin on auton vasemmassa etukulmassa. Sen myötä vasen sivuliukuovi vaikuttaa lähes pakolliselta varusteelta, jotta latausjohtojen käsittely sujuu helposti. Muutoin joutuu aina juoksentelemaan auton ympäri. Hytissä ei paksuja latausjohtoja mielellään säilytä.

Viikon mittainen koeajo sähköautolla toi aivan uuden lähestymiskulman liikkumiseen. Talvikeli ja tämän hetkinen latausinfra pistävät miettimään tarkkaan seuraavia ajoja. Ilman sähköauton lataamiseen tarkoitettua kotilatausasemaa ei sähköauto pysy hengissä, vaan tällöin on haettava virtaa yleisistä latauspisteistä. Silloin päädytään joskus varsin kalliisiinkin lataussessioihin alan erittäin kirjavan hinnoittelun johdosta. Lisäksi ne harvat latauspisteet ovat monesti varattuja tai ne ovat epäkunnossa. Nämä seikat koskevat tietenkin kaikkia sähköautoja, eivätkä ole millään tavalla sidottuja tämän koeajon autoon.
Auton aikanaan tuoma vapaus kokee kyllä ainakin näin sähköautoilun alkuaikoina melkoisen kolauksen. Enää ei lähdetä milloin ja minne vain, vaan ajot ja lataukset pitää miettiä tarkkaan etukäteen jo paljon ennen matkaan lähtöä.

Peugeot e-Expert on merkin ensimmäinen tonniluokan täyssähkökäyttöinen pakettiauto. 75 kilowattitunnin ajoakulla varustetulle autolle luvataan 330 kilometrin ajomatka. Talvikelillä totuus on 220–240. Ohjaamon lämmittäminen kuluttaa pakkasella todella paljon arvokasta sähköenergiaa. Se kaikki on pois ajomatkasta. Ulkoisesti sähkö-Peugeot ei poikkea mitenkään polttomoottorisisaristaan.

Sähköauto tonniluokkaan

Peugeot e-Expert -sähköautoa ei erota ulkoisesti polttomoottoriversiosta mitenkään. Tarkkasilmäinen ehkä keksii pakoputken puuttuvan, mutta muuten auto ei kerskaile uudella voimalinjallaan. Muutoinkin se sisältää paljon polttomoottoriversion tekniikkaa. Hallintalaitteet ovat täysin samanlaiset. Karkeasti voidaan todeta, että dieselpakettiautosta on vain poistettu moottori, vaihteisto ja polttoainesäiliö. Moottoritilaan on asennettu 100 kilowatin (136 hv) kestomagnetoitu tahtimoottori. Vääntömomenttia siitä irtoaa parhaimmillaan 260 newtonmetriä. Akusto on sijoitettu tavaratilan alle, akseleiden väliin. Akkupaketti ei pienennä tavaratilan kokoa, vaan se on kokonaan alkuperäisen pohjalevyn alapuolella. Koeajamamme auto oli malliston pisin (XL) ja akkukapasiteetiltaan suurin. Siinä akun kapasiteetti oli 75 kilowattituntia. Peugeotin sähköinen voimalinja on tarjolla kaikkiin kolmeen eri koripituuteen. Niihin saa kaikkiin myös vaihtoehtoisesti pienemmän, 50 kilowattitunnin akun.

Ajosuunnanvalitsin.

Koeajoauton omamassa on 2 128 kilogrammaa ja akun sijoituspaikan myötä auton painonjakauma on hyvin tasainen. Loskakeleillä paljastui auton hienoinen ”etuvedottomuus” eli etuvetoinen auto tahtoi jäädä helposti kiinni lumeen juuri keveän etupään johdosta. Sähkömoottori kun painaa huomattavasti dieselmoottoria vähemmän.

Akusto syö hieman kantavuutta. Sitä on kuitenkin jäljellä lähes tuo luokan mukainen tonni eli 927 kilogrammaa. Sähkö-Peugeotin perään voi kytkeä maksimissaan 1 000 kilogrammaa painavan perävaunun. Läpilastausmahdollisuuden myötä tavaratilaan mahtuu mukaan muutama jopa neljämetrinen kakkosnelonen.

Mittaristo on selkeydellään huippuluokkaa. Näyttöihin ei ole ahdettu mitään ylimääräisiä digitaalisia toimintoja, vain oleellinen. Oikean polven kohdalla näkyy ajosuunnanvaihtaja. Sen joutuisa käyttö vaatii hieman totuttelua. Ohjauspyörä on tukeva ja paksu. Sähköisesti tehostettu ohjaus tuntui aluksi hyvin kevyeltä, mutta siihenkin tottui nopeasti.

Helppoa ajoa

Sähköinen voimalinja tuo ajoon äärimmäistä helppoutta. Kylmän moottorin nykimiset ja muutoinkin alhaisten kierrosten nikottelut ovat poissa. Ajosuunnan valinta tapahtuu keinukytkimellä. Sen jouhea käyttö vaati hieman totuttelua pienen viiveensä johdosta. Mutta kun rytmin sai veriin, sujui auton vekslaaminenkin ongelmitta. Mäkistartteja on helpottamassa mäkilähtöavustin, joka kytkeytyy päälle automaattisesti riittävän kaltevalla alustalla, kun jarrupoljinta painaa pidempään. Ja kun jarrupolkimen vapauttaa, pysyy auto paikallaan. Kaasupoljinta painettaessa auto lähtee taas nykimättä matkaan raskaastikin kuormattuna.

Rengastyökalut on sijoitettu kuljettajan istuimen alle työnnettävään lokeroon.

Mieleenpainuva kokemus oli ”kylmäkäynnistys” kymmenen asteen pakkasella. Eli virta päälle ja matkaan. Auto lähti heti liikkeelle pehmeästi ja täysin nikottelematta. Ja tämä kaikki ilman esilämmitystä. Lähtö oli yhtä sujuvaa kuin kesähelteillä.

Sähkömoottorilta otettava teho on jaettu kolmeen ajotilaan; Power, Normaali ja Eco. Auto asettuu aina Normaali-tilaan, kun virta kytketään päälle. Tällöin käytössä on 80 kilowattia ja Eco-tilassa 60. Täyden tehon tilassa (100 kW) akku kuluu tietenkin nopeammin, joten miedompien tilojen käyttö pidentää ajomatkaa. Normaali-tilassa autolla selviää hyvin arkiliikenteessä. Power-tilan käyttö helpottaa ajoa raskaasti kuormattuna.

Päivän kuumin puheenaihe, se ajomatka

Akku on pohjalevyn alla, akseleiden välissä. Akun kapasiteetti on 75 kWh.

Tehdas lupaa autolle 330 kilometrin toimintamatkan täydellä akulla. Auton tietokone laskee aina reaaliajassa karkeasti arvioidun, maksimaalisen ajomatkan lämpötila huomioiden. Koeajojakson aikana lämpömittarin neula heilui nollan ja kymmenen pakkasasteen välillä. Se tarkoittaa melkoista lämmitysenergian tarvetta. Ja se kaikki otetaan tuosta 75 kilowattitunnin ajoakusta.

Edellä mainituissa lämpötiloissa tietokone lupasi ajomatkaksi 270–280 kilometriä, josta toteutui arviolta noin 220–240.
Valovirralla akun lataus tyhjästä täyteen kestää 47 tuntia. Latausasemista ja julkisista latauspisteistä saadaan parhaimmillaan 11 kilowattia tunnissa, joten latausaika on näin 7,5 tuntia. Tasavirtaa antavista pikalatauspisteistä auto pystyy ottamaan vastaan maksimissaan 100 kilowattia tunnissa, eli näin päästään alle tunnin latausaikaan. Näitä pisteitä on maassamme kuitenkin vielä varsin vähän.

Myynti jo käynnissä

Peugeotia maahantuovan Auto-Bon Oy:n Tomi Kari sanoo sähkö-Peugeotin myynnin olevan jo täydessä vauhdissa. Autoja on tilattu Suomeen toista sataa, ja muutama kymmenen on jo toimitettu asiakkaille ajoon. Toimitusajan Kari sanoo olevan tällä hetkellä pari kuukautta.
Perusvarusteinen, pitkäkorinen ja 75 kilowattitunnin akulla varustettu Peugeot e-Expert maksaa 49 375 € (sis. autoveron ja alv:n).


Konehuoneessa puhuu nyt sähkömoottori. Tehoa siitä irtoaa 100 kilowattia.
Vasen liukuovi on hyödyllinen, kun joudutaan jatkuvasti käsittelemään latauskaapeleita.
Mittaristo ja keskikonsolin kosketusnäyttö (kuva alla) ovat selkeydellään huippuluokkaa.
Auton mukana toimitettavat latauskaapelit; Schuko- (vas.) ja Type-2-kaapelit.
Läpilastausmahdollisuuden myötä mukaan mahtuu muutama jopa nelimetrinen kakkosnelonen. Luukun kansi liukuu aukon sivulle.
Tavaratilaa on 6,1 mᶟ. Alumiinilattialla on liuku-urat kiinnityslenkkejä varten.


Lue seuraavaksi