Uutiset

Autot

System Edström -perheen uusi ilme

System Edström

Ajoneuvovarustelun parissa pitkän päivätyön tehneen Ja-Tools Ja-Elektro Oy:n tuotevalikoimaan reilun parin vuoden ajan kuuluneet System Edström –autokalusteet ovat vakiinnuttaneet paikkansa suomalaisten käyttäjien parissa. Autokalusteiden myynnistä vastaavan myyntipäällikkö Timo Hounin mukaan kilpailukykyisesti hinnoitelluilla autokalusteilla on tavoitettu myös uusia käyttäjäryhmiä.

”Uusi kalustemallisto on herättänyt mielenkiintoa käyttäjissä, joilla ei aiemmin ole ollut ajoneuvoissaan minkäänlaista kalustusta”, kertoo Houni, jonka mukaan myynnin kehitys on ollut hyvin positiivista. ”Kehitys kalusteiden myynnissä on ollut pakettiautomyyntiä pirteämpää”, toteaa Houni, jonka mukaan kalusteita on viime vuosien aikana hankittu enenevissä määrin myös käytettyihin ajoneuvoihin.

”Asemamme on vankka niin asiakastyytyväisyyden kuin myynnistä ja asennuksesta vastaavan organisaationkin osalta”, summaa Houni kehitystä suomalaismarkkinoilla. Vihreästä sävystä tunnettua kalusteperhettä kehitetään alati asiakastyytyväisyyden ja käytettävyyden kasvattamiseksi.

”Kehitystyössä pyritään tuomaan markkinoille käytettävyydeltään käytännöllisempiä ja keveämpiä tuotteita, mutta hyvästä laadusta ja kestävyydestä ei tingitä. Muun muassa edestä avattavissa hyllyissä käytettävää saranointia on uudistettu ja aiemmin hyllyyn kiinnitettäväksi soveltunut pullo- / tuubipidike on jatkossa kiinnitettävissä myös reikälevyyn”, kertaa Houni uudistuksia.

Oleellisin ja kaikkein näkyvin uudistus on kuitenkin kalusteiden värimaailmassa, joka tuttuun tapaan nojautuu vihreään sävyyn. ”Vihreä säilyy hyllyjen värinä, mutta muissa yksityiskohdissa käytetään kahta harmaan sävyä”, kertoo Houni, jonka mukaan uudet värisävyt ovat jo tuotannossa, joten uuden ilmeen saaneiden kalusteiden toimitukset ovat jo käynnistyneet.

Uuden ilmeen lisäksi System Edströmillä on kiinnitetty huomiota myös hinnoitteluun, joka on muuttunut vastikään asiakasystävällisempään suuntaan. ”Valmiiden, autokohtaisesti suunniteltujen kalustepakettien hinnat laskivat vuodenvaihteessa, mikä omalta osaltaan lisännee käyttäjien kiinnostusta ammattikäyttöön suunniteltuja kalusteita kohtaan”, päättää Houni.

Lue seuraavaksi