Uutiset

Autot

Suomessakin valmistettava GLC on vähävikaisin uusi henkilöauto

Mercedes-Benzin määrätietoinen työ tuotteidensa ja tuotantoketjujen huippulaadun varmistamiseksi näkyy kirkkaana tuoreimmassa saksalaisessa TÜV-katsastusraportissa. Automallien kymmenen kärjessä -vertailussa Mercedes-Benz korjasi selkeän voiton ja saavutti kaikkiaan 16 kappaletta TOP 10 -sijoituksia – selvällä erolla Audiin (12) ja Porscheen (6) ja entiseen ykköseen Toyotaan (2). Mercedes-Benz uudisti ykköstilansa jo neljännen kerran ja osoitti vankkaa suoritusvarmuutta etenkin nuorimmissa ikäryhmissä. TÜV-raportin tuloksista kertoi ensimmäisenä Autoliiton Moottori-lehti.

Tähtimerkki hallitsi 2–3-vuotiaiden henkilöautojen sarjaa suorastaan musertavalla erolla muihin. Kaikkiaan kuusi Mercedes-Benz-mallia sijoittui kymmenen vähävikaisimman tuoreen automallin kärkeen. Voittaja on suomalaisillekin hyvin tuttu GLC, joka oli samalla myös koko tutkimuksen paras automalli. Myös niin ikään Suomessa valmistettava A-sarja menestyi erinomaisesti. 

Arvostettu TÜV-raportti perustuu yhdeksään miljoonaan määräaikaiskatsastukseen Saksassa heinäkuun 2018 ja heinäkuun 2019 välisenä aikana. Vikaraporttia on julkaistu vuodesta 1972 saakka ja se on alallaan Euroopan eniten seurattu vikatilasto. Mukana on kaikkiaan 237 automallia, joista valtaosa on myynnissä myös Suomessa. Mukaan pääsy edellyttää automallilta tietoja vähintään tuhannesta katsastuksesta ikäryhmässä.

Raportin tuloksia arvioidaan viidessä eri ikäryhmässä 2–3-vuotiaista aina 10–11 vuotta vanhoihin autoihin saakka. Tuloslista määräytyy katsastuksissa havaittujen isojen vikojen perusteella (esimerkiksi ajovalot, jarrut, moottori, pyöräntuenta, iskunvaimentimet). Isot viat aiheuttavat katsastuksen hylkäyksen ja uusintakatsastusvelvoitteen.

Lue myös: Näitä autoja suomalaiset voisivat harkita autokaupoilla

Lue seuraavaksi