Uutiset

Autot

Suomalaiset ilmoittavat rattijuoposta

– pikkujoululiikenteeseen vain selvänä

Lähes joka viides Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta kertoo estäneensä humalaisen ajoon lähdön joko puhumalla tai ottamalla tältä auton avaimet pois. Toimintaohje pikkujoululiikenteeseen on selvä: jos otat, et aja. Myös kanssajuhlijoista kannattaa pitää huolta, ja varmistaa, ettei kukaan lähde humalassa ajamaan.

Liikenneturva kysyi kesällä* suomalaisten kokemuksia tilanteesta, jossa joku henkilö aikoo ajamaan autoa humalassa. Noin puolet vastanneista kertoi joutuneensa tällaiseen tilanteeseen. Lähes neljäsosa on miettinyt, onko henkilö ajokunnossa, mutta jättänyt tekemättä mitään asialle. Viidesosa on kertonut ilmoittavansa poliisille ja yhtä moni on estänyt ajamaan lähdön ottamalla avaimet pois tai puhumalla. Joka kahdeksas kertoo soittaneensa hätäkeskukseen, kun humalaiseksi epäilty henkilö on lähtenyt ajamaan.

”Poliisille ilmoittaminen ei ole turha toimenpide. Suuri osa kiinni jääneistä rattijuopoista jää poliisiin haaviin ilmoitusten perusteella. Pikkujouluissakin on syytä muistaa, että me kaikki voimme ehkäistä rattijuopumuksia. Jos joku juhlijoista on lähdössä ajamaan, vaikka kunto ei sitä sallisi, kannattaa asiaan puuttua rohkeasti. Taksin tilaaminen tai auton avainten nappaaminen voi olla tärkeä liikenneturvallisuusteko. Kaverikin varmasti kiittää tästä viimeistään seuraavana päivänä”, kertoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.

Alkolukko vakiovarusteeksi uusiin autoihin

Suomalaiset suhtautuvat rattijuopumukseen jyrkästi. Humalassa ajamiseen haetaan ratkaisuja myös tekniikasta. Liikenneturva kysyi** viime vuonna suomalaisten mielipidettä alkolukosta. Lähes kaksi kolmesta oli sitä mieltä, että alkolukon pitäisi olla vakiovarusteena kaikissa uusissa autoissa.

“On hienoa, että rattijuopumusta ennalta ehkäiseviin keinoihin suhtaudutaan näin myönteisesti. Kokemuksia alkolukosta on tullut jo koulukuljetuksista, joissa se on ollut jo pitkään pakollinen varuste. Alkolukkoja tulisi lisätä myös seuraamuskäytössä. Jos rattijuopumuksesta annettavat ajokieltoajat olisivat pidempiä, alkolukko olisi myös houkuttelevampi vaihtoehto ajokiellolle”, Heiskanen toteaa.

“Pikkujouluisin arviointikyky voi olla alentunut myös tavallisilla ihmisillä, eli heillä, jotka eivät koskaan selvinpäin ajaisi kännissä. Siksi on tärkeää suunnitella ja sopia itsensä kanssa turvallinen kotiinpaluu jo viihteelle lähtiessä. Ajokuntoon on syytä kiinnittää huomiota myös seuraavana aamuna, jos glögiin lurahtaa muutakin kuin manteleita”, Heiskanen muistuttaa.

Vinkit selvään pikkujoululiikenteeseen:

  • Mieti ennakkoon, miten kuljet juhlapaikalle ja sieltä pois.
  • Suosi oman auton sijaan taksia tai julkisia. Muista, että myös pyöräily tai sähköpotkulautailu päihtyneenä lisää tapaturmariskiä.
  • Mene vain selvän kuljettajan kyytiin. Pidä huolta myös kaverista: ota avaimet pois, jos tämä pyrkii rattiin juopuneena.
  • Kiinnitä ajokuntoon huomiota seuraavanakin aamuna: muutaman tunnin yöunet eivät välttämättä piilota promilleja minnekään.
     

*Liikenneturva selvitti suomalaisten mielipiteitä liikenteestä kyselytutkimuksella touko-kesäkuussa 2019. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1082 henkilöä, joista autoilevia oli 78 prosenttia.

**Liikenneturva selvitti suhtautumista alkolukkoon marraskuussa 2018. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1009 henkilöä, joista autoilevia oli 77 prosenttia.

Lue myös: Kenelle autojen tuottama tieto kuuluu?

Lue seuraavaksi