Uutiset

Autot

Special Works varustelee ajoneuvot niin harrastus- kuin ammattikäyttöön

Special Works Finland Oy on vuonna 2015 perustettu ajoneuvovarustelualan erikoisyritys, jonka omistajilla on 20 vuoden kokemus alalla toimimisesta. Riihimäellä sijaitseva yritys työllistää tällä hetkellä viisi henkilöä ja yhtiön monipuolisiin palveluihin kuuluvat esimerkiksi jatko-ohjaamot, hälytysajoneuvot, retkeilyautot, huoltoajoneuvot, vaneroinnit ja muut ajoneuvojen varusteluun liittyvät erikoistyöt. Erityisen tunnettu Special Works on huipputeknisten viemärikuvausautojen valmistuksesta ja tänäkin vuonna yritys luovuttaa kymmenen alan ajoneuvoa LVI-alan ammattilaisille.

Special Works Finlandin Henri Tervonen sekä Mikko Pirinen omaavat todella pitkäaikaisen kokemuksen ajoneuvovarustelusta ja tarjoavat asiakkaille erittäin yksityiskohtaisia erikoisratkaisuja monipuolisiin työtehtäviin.

Special Works Finlandissa tiedetään, että kovasti kilpaillulla alalla erottuakseen täytyy loistaa niin innovatiivisuudessa kuin työn laadukkuudessa. Riihimäelle jokainen tilaus käydään läpi pienintäkin yksityiskohtaa myöten, jotta asiakkaalle saadaan luovutettua juuri hänen tarkoituksiinsa soveltuva ajoneuvo. Tätä kautta Special Works Finlandin asiakastyytyväisyys on korkeaa tasoa ja yritykselle annetaankin perusvarustelujen lisäksi hyvin vaativia erikoistöitä tehtäviksi. Hyvänä yhteistyökumppanina Special Works Finlandin kanssa on vuosien ajan toiminut Tuuloksen Koritukku, jonka istuimet, verhoilu ja valaisimet vastaavat Special Worksin koviin tasovaatimuksiin.

Yksilölliset retkeilyajoneuvot

Rakennusalan asiakkaalle luovutettu Sprinterin pisin malli nelivetoversiona tarjoaa asiakkaalle runsaasti kuljetuskapasiteettia ja varustelun kautta ajoneuvon käyttötunnit saadaan maksimoitua.

Special Works Finlandin erikoisosaamista edustavat Sprinter-kokoluokan retkeilyajoneuvot, joiden ratkaisut ovat hyvin asiakaskohtaisia. Nyt Riihimäellä oli työn alla rakennusalan ammattilaiselle valmistettava neliveto-Sprinter retkeilyautoversio, jonka tuotannossa on huomioitu tarkoin myös asiakkaan moottorikelkkailuharrastuksen tuomat vaatimukset. Näin kyytiin saadaan kelkka varusteineen ja samalla kuitenkin matkustusmukavuus ja vuodemäärä säilyvät mukavalla tasolla. Esimerkkinä innovatiivisuudesta toimii matkustamon istuinten helppo muuntaminen lisävuoteiksi sekä varsinaisen kaksimetrisen vuoteen erittäin helppo käyttömekanismi.

Sprinterissä kaksimetrisen ylävuoteen todella helppokäyttöinen esiinottomekanismi on osoitus Special Works Finlandin innovatiivisuudesta. Tuuloksen Koritukun edustamat Schnierle-istuimista taitettava alavuode soveltuu mainiosti vaikkapa lasten yöpymiseen.

Kyseisen Sprinterin käyttöaste on suunniteltu erittäin korkeaksi ja se mukautuu työn sekä vapaa-ajan ajojen mukaan. Autossa on esimerkiksi lisäakustot, invertteri, aurinkopaneeli sekä painevesijärjestelmä ja vetokoukulla kuljetettavan tavaran määrä saadaan todella korkeaksi.

Viemärinkuvausautojen kysyntä kasvussa

Viemärinkuvausautopuolella Special Works Finland toimii yhteistyössä rajamäkeläisen Kamtek Oy:n kanssa. Viemärinkuvausautot ovat todellisia tilankäytön ihmeitä, sillä yhteen ajoneuvoon täytyy saada sisällytettyä valtava määrä teknologiaa ja varusteita. Ala on hyvin kansainvälinen ja Kamtekin kautta ajoneuvoja toimitetaan Suomen lisäksi muihin Pohjoismaihin ja Baltiaan.

Laajat toiminnot, yksilölliset palvelut

Kesän alussa asiakkaalle luovutettava viemärinkuvausautossa tilankäyttö on maksimoitu vaativien työtehtävien mukaisesti.

Special Works Finlandin toimintatapa on viiden vuoden aikana osoittautunut toimivaksi ja koronaviruksenkaan muutokset eivät ole laivan kurssia heilauttaneet. Riihimäen toimitilat ovat hyvin toimintaan sopivat ja laajennuksen myötä omille puutyö- ja verhoiluosastoille on saatu hyvät omat tilansa. Tätä kautta ajoneuvojen läpikulkuaika on tehostunut ja asiakas saa myös kustannustehokkaita kokonaisratkaisuja käyttöönsä. Special Works Finlandin ammattitaito ja erikoisosaaminen onkin todettu korkealaatuiseksi ja yritys ottaakin vastaan myös kaikki haastavimmatkin tehtävät.                  

Lue seuraavaksi