Uutiset

Autot

Liikenne Lampola panostaa laatuun

Asiakaspalvelun merkitys korostuu eritoten henkilöliikenteen saralla. Yrittäjä Jyrki Lampolan mukaan kuljettajan toimet niin hyvässä kuin pahassakin jättävät varjoonsa vahatut autot tai kiiltävät käyntikortit.

”Varsinkin henkilöliikenteessä punnitaan kuljettajan ammattitaito yhdessä asiakaspalvelukyvyn kanssa. Matkustajien tarpeet huomioiva kuljettaja yhdessä siistin kaluston kanssa jää asiakkaiden mieliin myönteisenä kokemuksena, mikä tuo mukanaan jatkuvuutta yhteistyölle. Palvelun osalta tyytymättömälle asiakkaalle on turha tyrkyttää käyntikorttia tulevia matkoja ajatellen”, painottaa Lampola.

Lampola tuo palvelun kotiin

Taksikyytien ja tilausajojen lisäksi Lampolan kalustolla ajetaan säännöllisesti kunnan tilaamia koulukyytejä sekä ELY-keskuksen tukemia paikallisvuoroja. Lampolan kalusto on muutaman vuoden ajan liikennöinyt myös Pukkilan kunnan tilamaassa palveluliikenteessä.

”Kahtena päivänä viikossa ajamme Pukkilassa kutsutaksiperiaatetta noudattavaa reittiliikennettä. Lipputulot eivät kuitenkaan yksin kata kustannuksia, joten kunta tukee palvelua kiinteän päivämaksun avulla”, valottaa Lampola palvelua, jonka avulla kuntalaiset voivat asua kotona aikaisempaa pidempään. Useimmiten invahissillä varustetun auton kyytiin kipuaa varttuneempia matkustajia, jotka käyvät hoitamassa juoksevia asioita kuntakeskuksessa.

Kyseenalainen koulutus

Sanavalmiiksi ja mielipiteissään vahvaksi yrittäjäksi osoittautuva Lampola kummeksuu nykyistä koulutusjärjestelmää joiltain osin.

”Koulutus itsessään on hyväksi, mutta nykymallissa maalaisjärjen käyttö on monesti unohtunut kaikilta osapuolilta. Mielestäni D-luokan ajo-oikeuden ja varsinkin siihen liittyvän ammattipätevyyden hankinta on tehty tarpeettoman vaikeaksi ja myös kalliiksi”, harmittelee Lampola nykykäytäntöä, joka ei huomioi aikaisempaa ajokokemusta entiseen tapaan.

Aikaisemmin tavaraliikenteen parissa palkkakuljettajana toiminut Lampola päätyi yrittäjäksi osin omasta aloitteesta, joskin sattumallakin oli sormensa pelissä. Yrittämisen kipinä syttyi paljolti itsenäisen työkuvan myötä, joskin käytännön toimet alkoivat todenteolla paikallisen taksiyrittäjän kertoessa aikeistaan alanvaihdosta.

Jyrki Lampola on luotsannut reilun viiden vuoden ajan yritysrypästä, johon kuuluu Liikenne Lampola Oy ja Taksipalvelu Jyrki Lampola. Nelipaikkaisen taksin lisäksi laivastoon kuuluu 1+8-, 1+9- ja 1+17-paikkaisia busseja, joilla ajetaan niin koululaiskuljetuksia, tilausajoja kuin linjaliikennettäkin.

Kotimainen kalusto

Lampola on päätynyt bussikalustossa kotimaisiin varustelijoihin, joiden toiminta on asiakaslähtöistä ja työjälki huoliteltua. ”Ulkomailla tehdyt ajokit tosin kiinnostavat entistä enemmän, sillä kilpailukykyisestä hinnoittelusta niiden laatu ja työjälki on kasvanut hyvin korkeaksi”, linjaa Jyrki Lampola – liikenneyrittäjä Mäntsälästä.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi