Uutiset

Autot

Caravan Erälaukko kehittyy automaailman mukana

Caravan Erälaukko

Caravan Erälaukko Oy on tuttu nimi kaikille suomalaisille matkailuvaunujen ja -autojen ystäville. Yritys on palvellut karavaanareita vuodesta 1969 lähtien ja vuonna 1972 siirryttiin nykyiselle kotipaikkakunnalle Tampereelle. Erälaukon periaatteena on vuosien mittaan ollut pysyä mukana muuttuvassa markkinatilanteessa ja edustuksia on aina tarvittaessa vaihdettu rohkeasti. Toimintatapa on osoittautunut toimivaksi, mistä osoituksena Erälaukko jatkaa korkealla palvelutasollaan ja laajalla valikoimallaan kohti puolen vuosisadan komeaa rajapyykkiä.

Caravan Erälaukko edustaa suomalaista perheyritystä parhaimmillaan ja tällä hetkellä mukana on jo kolmannen polven karavaanarikauppiaspolvi. Yrityksen toimitusjohtaja Kari Erälaukko tuli alalle mukaan isänsä perustamaan yritykseen vuonna 1975 ja mies onkin nähnyt lähes 40 vuoden kauppiasurallaan valtavia muutoksia ja sekä ikäviä että miellyttäviä, usein hyvin nopeitakin markkinatilanteiden vaihteluja. Erälaukon nopea reagointi on pitänyt pyörät pyörimässä ja Kari Erälaukko kertoo yrityksen liikevaihdon kasvaneen kuluneenakin, haastavana kautena yli 20 prosenttia.

 Vaunuilla matkaan

Erälaukko on kulkenut yrityksenä usein piristävästi vastavirtaan, mikä näkyi jo yrityksen alkuvuosina, kun yhtiö aloitti englantilaisten merkkien valtakaudella saksalaisten Tabbert-vaunujen maahantuonnin. Moni piti suhteellisen arvokkaiden vaunujen maahantuontia tuhoon tuomittuna, mutta laadulla oli arvostajansa jo silloin ja myynti lähti vauhdikkaasti käyntiin. Erälaukko kehitti toimintaansa vuosien mittaan ja vuoden 1987 matkailuautolainsäädännön tullessa voimaan, oli yrityksellä valmius laittaa LMC-matkailuautojen myynti vauhdilla käyntiin.

Matkailuautojen myynti sujui loistavasti aina 90-luvun lamavuosiin saakka, josta toivuttua liittyminen Euroopan Unioniin toi seuraavat suuret muutokset. ”EU:n myötä kilpailu koveni markkinoiden vapautuessa, mutta toisaalta selkeytynyt lainsäädäntö ja vähentynyt byrokratia piristivät kaupankäyntiä”, muistelee Kari Erälaukko. Valinnanvara on asiakkailla kasvanut runsaasti, mihin Erälaukko on reagoinut ottamalla edustukseen todella laadukkaan ja laajan valikoiman matkailuautoja ja -vaunuja. Tällä hetkellä Hervannan liikkeestä löytyykin Adrian, Dethleffsin, Kaben, BürstnerinSunlightin ja LMC:n kattava valikoima, josta löytyy sopivaa kalustoa jokaiselle lompakolle ja käyttötarpeelle.

Vaatimukset kiristyneet

Kari Erälaukko kertoo, että nykyisin asiakaskunta osaa kertoa tarkoin mitä matkailuautoltaan tai -vaunultaan edellyttää. ”Jo perusvarustelun taso tulee olla korkea ja siitä lähdetään muokkaamaan ajoneuvoa näköisekseen. Keittiön varustelu on tärkeä ja jääkaapin koosta ei voi tinkiä”, kertoo Erälaukko. Suosiota ovat kasvattaneet myös kaasu-uunit sekä mikrot ja lämmityspuolella talvivarustukseen ollaan valmiita panostamaan entistäkin enemmän.

Autojen kokoluokissa noin seitsemän metriset, 3,5-tonniset B-kortilla ajettavat ajoneuvot ovat pitäneet asemansa ja Erälaukon mukaan todella kookkaiden autojen menekki kärsii juuri kortti- sekä nopeusrajoituksista. Caravan Erälaukolla valikoimaa löytyy van-luokasta jättiläisiin ja Kari kertoo esimerkiksi Adrian monipuolisen tarjonnan olevan merkittävä tekijä kaupankäynnin sujuvuuteen.

Luottamuksellista ja luotettavaa

Jos Caravan Erälaukon omistajaportaassa on jo kolmannen polven kauppiaita, niin sama jatkuvuus on nähtävissä myös asiakaskunnassa. ”Meillä on runsaasti asiakassuhteita, jotka ovat kestäneet jo vuosikymmeniä ja monen jälkipolvi on tottunut jo pienestä pitäen liikkeeseemme. Kaiken takana on henkilökohtainen palvelu sekä asiakkaiden asemaan samaistuminen”, kertoo Erälaukko. ”Olemme aina kuunnelleet asiakkaiden kokemuksia tarkalla korvalla ja niin negatiivinen kuin positiivinenkin palaute on otettu huomioon. Netti on muutenkin muuttanut kaupankäyntiä ja Suomi on tuntunut pienenevän maantieteellisesti, sillä Erälaukon asiakaskuntaa on tasaisesti joka puolella maatamme.

Kari korostaa myös laajan valikoiman tärkeyttä ja tälläkin hetkellä Tampereen Ahertajankadulla on vaunujen lisäksi tarjolla runsaasti uusia matkailuautoa ja useita hyväkuntoisia käytettyjä. ”Tällä hetkellä uusien Ducatojen kauppa on hieman piristänyt kauppaa ja vastaavasti käytetyille on mukavasti kysyntää. Samalla myös varaosa- ja tarvikepuolen merkitys on tärkeä ja esimerkiksi mukavuusvarusteiden kauppa sujuu”, kertoo Erälaukko. Huoltojen osalta Kari muistuttaa ennakoinnin tärkeydestä. Ajoneuvo kannattaa käydä hyvissä ajoin tarkasti läpi ennen reissulle lähtöä. Valitettavan usein pahin ruuhkahuippu saapuu kevätauringon myötä ja ihmiset soittavat hädissään tarvitessaan huoltoa ennen seuraavana päivänä alkavaa Keski-Euroopan matkaa.

Vahva usko tulevaisuuteen

Caravan Erälaukon 45 vuoden karavaanarikauppaan on mahtunut paljon valtavia muutoksia, joten edelleen hyvävoimaisen yrityksen kokemuksista kannatta ottaa opiksi. Kari Erälaukko korostaakin rehellisyyden ja palvelun korkean tason lisäksi nopean sopeutumisen tärkeyttä. ”Olemme läpikäyneet niin suuret lakimuutokset, lamanaikaiset devalvaatiot sekä tuonnin rajoitukset kuten tuontitalletukset, joten ihan pienistä emme enää hätkähdä. Maltti täytyy säilyttää ja tarvittaessa miettiä edustusten muutoksia eikä jäädä yhden tai kahden merkin varaan”, kertoo Erälaukko. ”Lupaamme myös jatkossa palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla ja kuuntelemme heidän kokemuksiaan. Meille on vuosikymmenten mittaan kehittynyt vahvat suhteet suoraan valmistajiin, joten meidän sanaamme kuunnellaan myös tehtailla ja iloksemme esimerkiksi Adria tekee kehitystyötä hyvin tarkoin toivomuksiamme kuunnellen”, päättää Erälaukko.

Lue seuraavaksi