Uutiset

Autot

Auto 2020 esittelee uutuudet ensi vuoden marraskuussa

Auto 2020 -tapahtuma järjestetään kolmatta kertaa 27. – 29.11.2020 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtumassa pääsee vertailemaan ja koeajamaan uusia autoja. Missään muussa tapahtumassa ei ole näin laajaa koeajomahdollisuutta. Messukeskus järjestää Auto 2020 -tapahtuman yhteistyössä Autotuojat ja -teollisuus ry:n kanssa.

Joka toinen vuosi järjestettävässä Auto-tapahtumassa vieraili viime marraskuussa 27 000 kävijää ja siellä ajettiin yli 2 700 koeajoa. Auto-tapahtuma vaikuttaa vahvasti auton ostoa harkitsevan valintoihin. Viime kerralla koeajossa olleista 200 autosta lähes 50 oli vaihtoehtoisia energioita hyödyntäviä ajoneuvoja. Ensi vuonna tällaisia autoja on varmasti enemmän ja myös tarve kokeilla erilaisia autoja kasvaa. Uuden teknologian autot kiinnostavat kuluttajia. Autojen lisäksi tapahtumassa pääsee tutustumaan autoilutarvikkeisiin, rahoitusvaihtoehtoihin ja vakuutuksiin.

Auto 2018 -tapahtumassa tehdyn Kantar TNS:n kävijätutkimuksen mukaan kävijöistä 79 % harkitsi uuden auton ostoa kolmen vuoden sisällä. Auto-tapahtuman vaikutus merkin ja mallin valintaan oli suuri. Jopa 78 % ilmoitti tapahtuman vaikuttavan valintaan. Kävijät olivat erittäin tyytyväisiä tapahtumaan. Kävijätutkimukseen vastanneista 200 kävijästä 93 % oli tyytyväisiä ja 83 % sanoi tulevansa varmasti tai todennäköisesti tapahtumaan myös seuraavalla kerralla.

Auto-tapahtuman sulkeuduttua 27.11.2020 Auto- ja Liikennegaalassa julkaistaan muun muassa Auto- ja liikennetoimittajat ry:n valitsema Vuoden Auto Suomessa 2021. Autokorjaamo 2020 -messut on autokorjaamoalan ammattitapahtuma ja se järjestetään 27.–28.11.2020 Messukeskuksessa Helsingissä.

Lue myös: Kia Futuron -konseptiauto – tulevaisuuden katumaasturi

Lue seuraavaksi