Uutiset
Kotimainen Wille tähtää viennin kasvuun
Suomalainen ympäristönhoitokonevalmistaja Wille Machines Oy on vuosia hallinnut Pohjoismaiden markkinoita, ja kotimaan kasvua on vauhdittanut juuri voitettu julkisen puolen Hanselin kilpailutus. Wille-ympäristönhoitokoneet on otettu hyvin vastaan myös Pohjois-Amerikassa erityisesti lentokenttämarkkinoilla. Seuraavaksi yritys tavoittelee isompaa kasvua Euroopassa tukenaan syyskuussa lanseerattu Wille 275 Delta, joka tuo ympäristövaikutuksia vähentävät IoT-ratkaisut entistä vahvemmin ympäristönhoitokoneisiin.
Kotimainen ympäristönhoitokoneiden valmistaja Wille Machines Oy avaa vientimarkkinoita Keski-Eurooppaan vauhdilla ja tavoittelee suurempaa markkinaosuutta alueella.
”Olemme saavuttaneet ensimmäisen läpimurron Ranskassa, jossa allekirjoitimme jälleenmyyntisopimuksen ja solmimme ensimmäiset konekaupat. Olemme kiinnostuneita koko alppialueesta, koska suomalaisena yrityksenä koneemme hallitsevat haastavatkin lumiolosuhteet erityisen hyvin”, kertoo Wille Machines Oy:n toimitusjohtaja Pekka Elo.
Wille Machinesin kasvua tukevat uudet tuoteavaukset ja erikoistuminen. Yritys lanseerasi syyskuussa 2023 Wille 275 Deltan (kuva yllä).
“Panostamme digitaalisuuteen ja Wille 275 Delta edustaa uuden sukupolven ympäristönhoitokonetta, jossa IoT-ratkaisut ovat avainasemassa. Uusi koneemme on saanut erittäin hyvän vastaanoton asiakaskunnassamme, joten suuntaamme Keski-Eurooppaan luottavaisin mielin”, sanoo Elo.
Delta-sarjan koneet ovat tunnettuja älykkäistä ominaisuuksista, mutta 275 Delta on ensimmäinen Wille-malli, josta löytyy IoT-ratkaisu Wille Smart Link vakiona. Wille Smart Link on kalustonseurantapalvelu, joka tulee kattamaan koko Wille -malliston vuodesta 2024 eteenpäin.
”Selainpohjaisella käyttöliittymällä pääsee käsiksi reaaliaikaiseen tietoon koneen toiminnasta ja kulutuksesta, mikä tehostaa työskentelyä ja tekee sen suunnittelusta vaivatonta. Kalustonseurantapalvelu mahdollistaa käyttöasteen maksimoinnin ja laskee kulutusta, mikä vähentää ympäristövaikutuksia. Uskomme, että tällaiset IoT-ratkaisut ovat välttämättömiä tulevaisuudessa ja haluamme olla niiden tuonnissa kärjessä”, Elo kertoo.
Wille-ympäristönhoitokoneet ovat saavuttaneet vahvan suosionsa monikäyttöisyydellä. Pohjois-Amerikan lentokentillä läpilyönyt MTE-konsepti on tästä yksi esimerkki. MTE-konseptissa koneen edessä aura poistaa suurimmat lumet, takaosan avoharja viimeistelee lumenpoiston ja konepeiton päällä liuoslevitin levittää suolaliuosta estäen pinnan jäätymisen. MTE-konsepti mahdollistaa kolmen työvaiheen suorittamisen kerralla tehokkaasti, ja koneita on toimitettu mm. Toronto Pearsonin, Cincinnatin ja Denverin lentokentille sekä verkkokauppajätti Amazonin rahtikoneiden terminaaliin.