Uutiset

Yleinen

Kesän päällystystyöt päättyvät Pohjalaismaakunnissa



Kesän 2026 päällystystyöt ovat valmistuneet Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla. Tänä vuonna alueen maanteiden päällysteitä korjattiin yhteensä noin 286 kilometriä.

Päällystyskilometrit jakautuu seuraavasti:

  • Maanteiden päällystystyöt, noin 235 kilometriä.
  • Kävely- ja pyöräilyvälien päällystystyöt, noin 7 kilometriä.
  • Maanteiden urapaikkaukset, noin 40 kilometriä.
  • Sorateiksi muutokset, noin 4 kilometriä.

Päällystysteiden korjausmäärä jäi noin 120 kilometriä pienemmäksi kuin vuonna 2025. Päällysteiden korjauksiin maanteillä käytetään Pohjalaismaakunnissa tänä vuonna 32,15 miljoonaa euroa, josta 12,06 miljoonaa euroa on erillistä lisärahoitusta päällysteiden korjausvelan taittamiseen.

Kesän aikana päällystystöitä tehtiin eri puolilla Pohjalaismaakuntia. Pääteistä suurimmat määrät uutta päällystettä saivat valtatiet 8 ja 18 useilla eri kohteilla. Kaikki kohteet voi katsoa osoitteesta https://suomenvaylat.vayla.fi ” Maanteiden päällystystyöt 2026″.

Päällystystöillä on parannettu teiden kuntoa, liikenneturvallisuutta ja ajomukavuutta.

Varsinaisen päällystämisen lisäksi päällystyksen korjauksen rahoituksella on tehty muun muassa tiemerkintöjä ja paikkaustöitä. Tienkäyttäjille aiheutui kesän aikana paikoin viivytyksiä ja poikkeavia liikennejärjestelyjä, mutta työt saatiin toteutettua suunnitellusti.

Päällystysmäärä vähenee ensi vuonna

Ensi vuoden päällystysohjelman laatiminen on käynnissä ja tämän hetken arvion perusteella käytettävällä rahoitustasolla päällysteitä saadaan korjattua reilun 100 km verran, kun päällysteiden korjauksen rahoitustaso on karkeasti puolittumassa tuleville vuosille.

Tieverkon korjaustarve kasvaa jatkuvasti ja käytettävissä oleva rahoitus riittää vain osaan tarpeellisista kohteista. Valtakunnallisten toimintalinjojen ja tavoitteiden myötä tämä tarkoittaa päällystyskohteita pääosin vilkkaammalle tieverkolle ja näin alemman tieverkon korjausvelka kasvaa entisestään.

Lue seuraavaksi