Uutiset
Viisi täyssähköistä LM Trac -kiinteistönhoitokonetta Alankomaihin
Artikkelikuva: Raumalainen Oy Lai-Mu Ab toimitti syyskuun alussa viisi täyssähköistä LM Trac 287e -kiinteistönhoitokonetta Pohjois-Alankomaiden suurkaupunkiin. Koneet tulevat toimimaan pääasiassa rikkaruohojen torjuntatöissä.
LM Trac on ollut tuttu työkone Alankomaiden katukuvassa jo vuosikymmenten ajan. Raumalaisen Oy Lai-Mu Ab:n valmistamia koneita pörrää maassa jo pitkälti toista tuhatta kappaletta. Ensimmäiset polttomoottorikäyttöiset LM Tracit toimitettiin tuulimyllyjen maahan 1990-luvun alussa. Valtaosa näistä koneista on maahantuojalta saadun tiedon mukaan edelleen säännöllisessä käytössä. Maailmanlaajuinen trendi autojen ja työkoneiden sähköistämisestä on synnyttänyt täyssähkökäyttöisen LM Trac 287e:n, joka ulkoisesti muistuttaa pitkälti polttomoottorikäyttöistä rinnakkaismalliaan. Näitä sähkö-LM Tracejä on toimitettu Alankomaihin jo ennestään kuusi kappaletta. Nyt toimitetut viisi konetta täydentävät sähkökoneiden määrän jo toiselle kymmenelle.
Pohjois-Alankomaissa sijaitseva reilun 200 000 asukkaan kaupunki on määritellyt kunnallisille toiminnoilleen tiekartan, jonka päätavoitteena on saavuttaa hiilineutraalisuus vuoteen 2035 mennessä. Esimerkiksi kaikki alle 3 500 kilogramman painoiset ajoneuvot ja työkoneet tullaan sähköistämään. Niinpä tienreunojen ja jalkakäytävien harjaukseen käytettävät rikkaruohoharjakoneet päätettiin hankkia jo nyt täyssähkökäyttöisenä. Alankomaissa on kokemusta LM Trac 287e -koneista muutamien vuosien ajalta. Koneet ovat operoineet pääasiassa rikkoruohonharjauksessa, joka täällä Suomessa kuulostaa ehkä hieman huvittavalta, mutta on Alankomaissa erittäin suuri toimiala. Olosuhteet ovat suotuisat pitkille kasvukausille, joten harjalaitteita käytetään 8–9 kuukautta vuodessa.
Sähkö-LM Traceistä saadut kokemukset ovat olleet lupaavia, mikä osaltaan tuki näiden viiden uuden täyssähkökoneen ostopäätöstä.
Koko työpäiväksi riittää sähköä
LM Trac 287e selviää yhden työpäivän (8 h) tehtävistä yhdellä latauksella. Se on tullut selväksi jo maassa olevien sähkökoneiden käyttäjiltä. Rikkaruohoharjaukseen käytetään niin sanottua kuppiharjaa LM Tracin nokalla. Itse harjalaite on kehitetty Alankomaissa ja se on pitkän ajan ja kokemuksen tulos. Aikaisemmissa polttomoottorikoneissa harjan pyöritys tapahtui hydraulisesti, mutta sähkökoneisiin tarkoitettu harjalaite on sähkökäyttöinen saaden energiansa peruskoneen akusta.
Harjaustyö itsessään tapahtuu varsin verkkaisella vauhdilla, jolloin sähkönkulutus pysyy pienenä. Suurin yksittäinen kulutus syntyy siirtoajoista, kun siirrytään työkohteisiin. Päivittäisessä käytössä siirtoajoa saattaa suuressa kaupungissa syntyä parikin tuntia yhdessä työvuorossa.
Nyt toimitetut uudet koneet tullaan sijoittamaan yliopistokaupungin eri varikoille, joissa on myös latausmahdollisuus. Lisäksi kaupungilla on omia sähkökaluston latauspisteitä ympäri ”kylää”. Tämän infran rakentaminen on sekin osa kunnan määrittelemää hiilineutraalisuustavoitetta ja se tulee palvelemaan kaikkia kunnan sähköisiä ajoneuvoja ja työkoneita. Uusissa sähkö-LM Traceissä tullaan rikkaruohoharjojen lisäksi käyttämään avoharjoja esimerkiksi lumitöihin, pensasleikkureita ja lehtipuhaltimia, jotka nekin ovat kaikki täyssähkötoimisia. Erilaisten sähkökäyttöisten työlaitteiden kehitys käykin tällä hetkellä Alankomaissa erittäin kiivaana.
LM Trac -koneiden maahantuonnista ja jälleenmyynnistä Alankomaissa vastaa SMT Groupiin kuuluva Pols B.V.
LM Trac 287e
Täyssähkökäyttöinen LM Trac 287e on kotimaisen tuotekehityksen tulosta. Se syntyi yhteistyössä Lai-Mun ja suomaisen sähköajoneuvojen sekä erilaisten sähkökäyttöisten erikoisratkaisujen suunnitteluun ja toteutukseen erikoistuneen Hybria Ltd:n kanssa.
LM Trac 287e muistuttaa ulkoisesti hyvin paljon polttomoottoriveljeään (LM Trac 287). Sisuskalut ovat kuitenkin runkorakenteita myöden täysin erilaiset. Sähkökoneessa polttomoottorin tilan täyttää akkupaketti. Alankomaihin toimitetuissa koneissa on kaksi 23 kWh:n akkupakettia, jolloin tuo edellä mainittu kahdeksan tunnin käyttöaika saavutetaan. Kone on etuvetoinen mutta takapyöräohjattu. Molemmat isot etupyörät on varustettu omalla 10 kilowatin sähkömoottorilla. Lisäksi koneessa on kolmas 10 kilowatin sähkömoottori pyörittämässä hydrauliikkapumppua, joka ruokkii etunostolaitteen ja ohjauksen toimintoja sekä mahdollisesti muita tarvittavia hydraulisia liikkeitä. Alankomaihin toimitettavissa koneissa on aina A-raami työlaitekiinnityksenä.
Akun lataus tapahtuu sähköautoista tutulla Type 2 -pistokkeella. Latauksen maksimiottoteho on yhdeksän kilowattia. Kahdella akkupaketilla varustettu 287e painaa noin 1 800 kilogrammaa. Se on kutakuinkin sama kuin vastaavan polttomoottorikoneen paino.
Pohjois-Alankomaissa on nyt otettu askel tulevaisuuteen hankkimalla kalustoon sähkökäyttöisiä työkoneita kunnan asettaman hiilineutraalisuuteen tähtäävän tiekartan mukaisesti. Sähkökoneiden lisäksi Lai-mu toimittaa Alankomaihin vuosittain kymmenittäin polttomoottorisia LM Trac 287 -koneita.


