Uutiset
Avant Tecno oy kasvattaa tuotantoaan ja mallistoaan
Ylöjärveläinen Avant Tecno oy on vajaassa 30 vuodessa kasvanut merkittäviin mittoihin. Risto Käkelä on luonut kutakuinkin tyhjältä pöydältä menestyvän pienkuormaajia ja henkilönostimia valmistavan, kansainvälisen vientiyrityksen, joka nykyään porskuttaa eteenpäin melkoisessa myötäisessä. Tuotantomäärät kasvavat kohisten ja uusi tehdaslaajennus on valmistumassa. Tuotepalettikin on kunnossa ja vahvistuu entisestään, kun nyt pienkuormaajien mallisto kasvaa ylöspäin 800-sarjaan. Ranskan kielessä Avant merkitsee edellä(kävijä) ja tämä ominaisuus onkin helppo yhdistää näihin suomalaiskuormaajiin.
Uusi 800-sarja laajentaneekin mahdollista asiakaskuntaa edelleen. Järeä ja teleskooppipuominsa ansiosta erittäin ulottuva pienkuormaaja soveltuu hyvin jo esimerkiksi autojen lastaukseen ja rakennustyömaiden monipuolisiin passaus- ja ylläpitotöihin. Ulottuvuutta ja voimaa on tullut reilusti lisää 700-sarjaan verrattuna. Uuden mallin julkinen esittäytyminen tapahtuu Baumassa huhtikuun toisella viikolla.
Päättyneellä tilikaudella Avant Tecno oy ylitti liikevaihdossa ensi kertaa 100 miljoonan euron rajan jopa 17 prosentin kasvulla edelliseen tilikauteen verrattuna. Avant Tecno muodostaa yhdessä kolmen kansainvälisen myyntiyhtiönsä sekä henkilönostimia valmistavan Leguan Lifts oy:n kanssa Avant Tecno -konsernin, jonka liikevaihto oli 123,5 miljoonaa euroa. Omat myyntiyhtiöt sijaitsevat Saksassa, Amerikassa ja Englannissa. Tällä hetkellä Avant Tecnon liikevaihdosta 75 prosenttia tulee pienkuormaajista ja 20 prosenttia työlaitteista. Loppu jälkimarkkinoinnista, kuten huolto- ja varaosatoiminnoista.
Avant Tecno valmistaa pienkuormaajia useassa eri kokoluokissa alkaen 200-sarjasta ja päätyen upouuteen 800-sarjaan. Myös akkukäyttöiset Avantit ovat saatavilla jo kahdella eri akkutyypillä varustettuna. Pelkkä pienkuormaaja tosin on hieman kuin puukko ilman leikkaavaa terää, joten se vaatii työkaluja eli erilaisia lisälaitteita toimiakseen täydellä teholla. Ja Avantin työlaitevalikoima hakeekin maailman markkinoilla vertaistaan. Yli 200 työlaitteen valikoimasta löytyvät vermeet niin maatalouteen ja viherrakentamiseen kuin rakennustyömaille ja kiinteistöjen hoitoon.
Yhtä yksittäistä samalla viivalla olevaa kilpailijaa Avantille onkin vaikea nimetä. Tosin liukuohjatut pienkuormaajat, pienen pään kurottajat ja myös minipyöräkuormaajat kilpailevat tietenkin samoista asiakkaista. Mutta työlaitevalikoiman suhteen Avant pesee nämä mennen tullen. Kotimainen Wille on kutakuinkin samassa mittakaavassa työlaitteiden suhteen, mutta sen mallisto painottuu Avantia isompiin kokoluokkiin.
”Tuotekehitys suunnittelee koko ajan uusia ideoita, jolloin peruskonetta voidaan käyttää tehokkaasti yhä useammissa töissä. Tämä lisää asiakastyytyväisyyttä”, kertoo Avant Tecnon myyntijohtaja, toisen polven yrittäjä Jani Käkelä.
Nyt esiteltiin uutena innovaationa muun muassa asfalttitöihin soveltuvaa työlaitearsenaalia.
”Osallistuimme alle vuoden ikäisenä yrityksenä Bauma-näyttelyyn vuonna 1992 viemällä näytille ensimmäisen pienkuormaajamallimme. Tuolloin perustettiin myös oma yhtiö Saksaan. Siitä vientikauppa lähtikin heti liikkeelle. Suomessa elettiin tuolloin rankan laman aikaa, joten viennin käynnistyminen piti pään pinnalla. Nyt viemme 80 prosenttia tuotannosta ulos. Jälleenmyyjiä meillä on 55 maassa”, kertaa Risto Käkelä leppoisaan tyyliinsä yrittäjäuransa ensiaskeleita.
Avantilla uskotaan ja tähdätään vähintään 10 prosentin vuosittaiseen kasvuun. Suurin kysynnän nousu tulee olemaan Yhdysvalloissa, mutta Euroopassa mennään eteenpäin maltillisemmin.
Tuotantoa laajennetaan
Parhaillaan Ylöjärven tehtaalla valmistellaan kokoonpanolinjan siirtämistä vanhan hallin vieressä sijaitseviin uusiin tuotantotiloihin. Osavalmistus eli raakaraudan leikkaaminen, työstäminen ja myös hitsaaminen jäävät vanhan hallin puolelle. Laajennus tarvitaan, sillä tavoitteena on nostaa viikkotuotannon määrä noin sadasta pienkuormaajasta 150:een tulevaisuudessa.
”Tänä päivänä tuotannon alkupää hoidetaan modernilla, kolme laser sisältävällä leikkauslinjalla. Yksi leikkuri tullaan korvaamaan uudella kuitulaserilla tulevana syksynä. Leikkaamme itse 2–15 millimetriä paksut teräslevyt. Suurempien leikkaus ostetaan alihankinnasta. Särmäyssolujen toimintaan ollaan saamassa lisätehokkuutta aivan näinä päivinä uuden särmäysautomaatin muodossa”, tiivistää Avantin tuotantojohtaja Saku Vastamäki lähiaikojen uusia tuulia.
”Runkokomponenttien hitsaus on tehty robotein vuodesta 2007, ja käytössä on tällä hetkellä kahdeksan automaattista robottihitsausasemaa. Uusia hitsausrobotteja tullaan asentamaan kaksi kuluvan vuoden aikana. Tämän lisäksi kaksi robottia hankitaan hiomakäyttöön, jolloin yksitoikkoisia töitä voidaan edelleen automatisoida. Uusi, niin ikään automatisoitu jauhemaalaamo on otettu käyttöön kesällä 2018 ja sen ansiosta maalauskapasiteetti lähes kaksinkertaistui.”
Avant Tecno käyttää vuodessa noin kolme miljoonaa kiloa terästä.
Tarpeet laajentumiselle ja tuotantomäärien nostamiselle ovat olemassa. Viimeisen kolmen vuoden aikana uusia kokoonpano- ja lähettämötiloja on Avantilla otettu käyttöön noin 10 000 neliömetriä. Valmistusmäärät ovat kasvaneet 30 ja henkilöstön määrä noin 10 prosenttia.
”Näillä eväillä suuntaamme katseet luottavaisina tulevaisuuteen. Avant on tällä hetkellä alansa globaali markkinajohtaja. Tahtotilamme on olla sitä myös tulevaisuudessa. Ylpeinä haluamme todeta myös jatkossa kaiken valmistuksen olevan “Made in Finland”. Siihen pyrimme ja sitä haluamme”, kiteyttää Vastamäki lopuksi.
Iso Avant
Avant Tecno tulee tuomaan kevään kotimaisiin näyttelyihin sekä Baumaan ensimmäiseen uuden ison, ohjaamolla noin 2,5 tonnia painavan 800-sarjan Avantin, jolle on helppo luvata kiinnostunut vastaanotto. Pieni omapaino antaa mahdollisuuden kuljettaa konetta jarrullisella perävaunulla, kun kokonaispaino jää alle 3 500 kilon.
800 on malliston suurin ja tehokkain kuormaajamalli. Siitä on olemassa kaksi eri versiota, joista 860i on se, jota myydään Eurooppaan. Moottorina on Stage V -yhteensopiva Kohler KDI 1903TCR (42 kW). Alempia päästöluokkia käyttäviin maihin on tarjolla Kubota V2403 (36 kW) ja mallimerkintä on tällöin 850.
Nostokyky uutuudella on 1 900 kiloa, mikä on 600 kiloa enemmän kuin 700-sarjalla. Uutuuspienkuormaaja kykenee nostamaan piikeillä trukkilavan 3,5 metrin korkeuteen. Teleskooppipuominen kuormaaja antaa eväät kuormata lavoja autoon ainoastaan yhdeltä puolelta. Teleskoopin liike on 825 millimetriä. Jatketta hallitaan kuormaajan
vivusta. Lastaamista edesauttaa kuormaajan vakaaja, joka pitää automaattisesti taakan vaakatasossa. Ulottuvuutta eteenpäin etuakselista mitattuna on 35 millimetriä enemmän kuin 700-sarjassa. Jokainen lisämillimetri on tärkeä.
Voimanpesä on ulkoisilta mitoiltaan varsin kompakti. Leveys on 1 500, korkeus turvakaarella 2 200 ja pituus 3 400 millimetriä. Ohjaamollinen versio tullaan näkemään Baumassa, vielä se ei ollut näytillä. Ohjaamo ripustetaan kumityynyjen varaan ja valmistaja lupaa parantuneen ääni- ja tärinäeristyksen. Lämmityslaite on vakiona ja lisävarusteena saa myös ilmastoinnin.
Voimansiirto on tuttuun tapaan toteutettu neljällä kaksinopeuksisella hydrauliikkamoottorilla, yksi jokaisessa navassa. Maksimi siirtonopeus mallissa 860i on 30 kilometriä tunnissa. Avantilla luotetaan ajon hallinnassa kahteen jalkapolkimeen, joista toisella ajetaan eteenpäin ja toisella peruutetaan. Henkilökohtaisesti ottaisin mieluummin suunnanvaihdon kuormaajavipuun. Lisähydrauliikan tuotto on 80 litraa minuutissa. 800-sarjassa on Avant-pikakiinnike työlaitteille. Lisävarusteena on saatavana Euro 3 -kiinnike. Työlaitteen hydrauliikkaletkut kytketään sarjapikaliittimellä, kuten muissakin Avanteissa. 860i:n ja 850:n sarjatuotanto alkaa syksyllä tänä vuonna.
Avantit akuilla
Avantin akkukäyttöiset pienkuormaajat ovat osoittautuneet menestykseksi. Vuonna 2016 Baumassa esitelty, lyijyakuilla varustettu e5 on saanut rinnalleen litiumioniakuista voimansa saavan e6:n. Huoltovapaista lyijyakuista voimansa saava e5 ei tarvitse ulkopuolista latausasemaa ja se on hankintahinnaltaan edullisempi kuin e6. Kone on tarkoitettu pitkälti esimerkiksi lypsykarjatilan tarpeisiin, jossa aamulla karja ruokitaan vajaan kahden tunnin aikana. Akut ladataan päivällä ja taas illalla käydään navetalla askaroimassa tovi ennen koneen kytkemistä sähköverkkoon.
Avant e6 -pienkuormaaja taas on jo rakennustyömaille ja vaikkapa viherrakennukseen sopiva peli. Litiumioniakut voidaan ladata ulkopuolisen pikalatausaseman avulla nopeasti esimerkiksi ruokatunnin aikana. Kahdeksan tunnin työpäivän sykli voisi mennä vaikka siten, että aamulla työrupeama kestäisi kolme tuntia. Tunnin pikalatauksen jälkeen päästäisiin jälleen kolmen tunnin työaikaan. Kahvitunnin pikalatauksen jälkeen käytössä olisi tarpeeksi virtaa saattamaan työpäivä loppuun. Yön aikana akut saadaan täyteen seuraavaa aamua varten.
Pikalataukselle valmistaja antaa parhaimmillaan seuraavat ajat: tunnissa akut saadaan täyteen ja 30 minuutissa 20 prosentista päästään 80 prosenttiin. Näin nopealla latauksella kyseessä on jo varsin varteenotettava akkukäyttöinen pienkuormaaja.
Akut valmistaa Uudenkaupungin Valmet Automotive, ja ne ovat täysin kotimaista suunnittelua. Samankaltaista tekniikkaa on käytössä myös autoissa. Valmistaja lupaa akkujen iäksi 2 500 latauskertaa, mikä tarkoittaa 7 000–10 000 tunnin työskentelyä. Yksi latauskerta on 100 prosenttia eli tyhjästä akusta täyteen. 400 voltin latausasemia on saatavana kaksi: 16 ja 32 ampeeria. Molemmissa malleissa, e5 ja e6, lisähydrauliikan tuotto on 30 litraa minuutissa. Varsinkin mallille e6 voi rakentamisen sektorilla luvata loistavaa tulevaisuutta.
Uusina työlaitteina esiteltiin asfalttitöihin kylmäjyrsin sekä levitin. Avantin kuormaajaan kytkettävän jyrsimen työleveys on 300 millimetriä ja sen luvataan pystyvän myös betoniin. Jyrsimeen saa myös sähköllä toimivan veden suihkutuksen. 700 millimetrin kaistaa tekevä, niin ikään koneen kuormaajan pikakiinnikkeeseen asennettu asfaltin levitin on tarkoitettu kylmäasfaltilla tehtäviin pieniin katu- ja pihapaikkauksiin. Se ei toimi perinteisellä kuuma-asfaltilla. Levittimessä on myös levy, joka tiivistää levitetyn massan.