Uutiset

Työkoneet

Drivex-työlaitteet omalla organisaatiolla Suomeen



Drivex Ab on Ruotsin johtavia työlaitevalmistajia. Yrityksen pitkä ja vahva kokemus ammattimaiseen käyttöön tehtyjen työvälineiden kehittämisessä ja valmistuksessa on mahdollistanut nousun tunnetuksi ja luotetuksi toimijaksi varsinkin pyöräkuormaajiin ja traktoreihin soveltuvien työlaitteiden kohdalla.

Vuonna 1969 perustettu Drivex Ab valmistaa kaikki työlaitteet tehtaallaan Edsbyssä Ruotsissa. Tuotteiden suunnittelu, tuotekehitys ja valmistus tapahtuu yrityksen omissa tiloissa Edsbyssä. Suurin osa tuotannosta jää Ruotsiin. Norjaan on avattu oma maahantuontiorganisaatio vuonna 2022 ja nyt on Suomen vuoro. Drivex-tuotteita on aikaisemmin myyty Suomessa ja muissa Pohjoismaissa jälleenmyyjien kautta.

Tapasimme Drivex Ab:n Suomen maajohtaja Janne Salmisen toukokuun alussa Pirkanmaalla. Yli 20 vuotta teknisen alan myyntitöitä tehnyt Salminen aloitti uudessa toimessaan huhtikuussa.

”On hienoa päästä mukaan Drivex-tuotteiden aloitukseen Suomessa. Ruotsin markkinoiden lisäksi palaute Norjasta on ollut rohkaisevaa, ja nyt Drivex Ab hakee hallittua kasvua myös Suomen markkinoilta. Laadukkailla tuotteilla ja korkeaan asiakastyytyväisyyteen perustuvalla toiminnalla uskomme sen toteutuvan”, kertoo Janne Salminen.

Erikoistuminen pyöräkuormaajien ja traktoreiden työlaitteisiin

Drivex-tuotemerkki on markkinajohtaja Ruotsissa pyöräkuormaaja- ja traktorisovitteisissa työlaitteissa. Kahteen tuoteryhmään erikoistuminen on tuottanut Drivexille hyvin suunnitellun, kokemuksella valmistetun ja käytännössä testatun tuotevalikoiman, joka palvelee käyttäjiään kaikkina vuodenaikoina.

Pyöräkuormaajasovitteisia työlaitteita Drivexin tuotannossa ovat keräävät harjalaitteet, nivelaurat, alueaurat, jääterät, lumikauhat, siipilumikauhat, hiekoituskauhat, kevytmateriaalikauhat, täyttökauhat, sorakauhat, tasauskauhat, trukkipiikit, nosto- ja siirtopuomit. Traktoreihin on saatavilla erilaisten lumiaurojen lisäksi alusterät ja karheenlevittimet. Valikoima kattaa useita eri kokoluokkia lisätarvikkeineen.

”Drivexillä on jatkuvasti iso varasto valmiita työlaitteita tehtaallaan Ruotsissa. Toimitusajat Suomeen ovat lyhyitä. Myös varaosien saatavuus on korkealla tasolla, ja niitä on tarkoitus ottaa myös varastoon Suomessa”, tarkentaa Salminen.

Myös erilaisia kiinnitysratkaisuja työlaitteisiin löytyy jo nyt useimpiin tarpeisiin.
”Useimmat yleisimmät kiinnitykset löytyvät valmiina. Tarvittaessa tehdään uusia. Drivexin oma suunnittelu ja tuotanto on joustava ja ketterä. Uudet asiakaskohtaiset ratkaisut saadaan useimmiten nopeasti valmistettua.”

Uusia tuotteita testataan tarvittaessa useita vuosia ennen niiden tuomista markkinoille. Yrityksen kevyt organisaatio, oma tuotekehitys ja tuotanto mahdollistavat tarvittaessa myös nopean reagoinnin.

”Pitkäjänteisyydellä uusien tuotteiden kehityksessä halutaan varmistaa niiden laatu ja soveltuvuus työtehtävissä, joihin ne on tarkoitettu. Loppukäyttäjille tämä tarkoittaa valmiiksi testattuja tuotteita ilman ”lastentauteja”. Samalla oma tuotekehitys ja tuotanto mahdollistavat myös asiakkailta tulevan palautteen nopean huomioon ottamisen”, kertoo Salminen.

Myös trukkipiikit ja nosto- ja siirtopuomit ovat Drivexin tuotannossa.

Tuotteet edellä

Drivex-tuotteilla on yli kymmenen vuoden myyntihistoria Suomessa muutaman yksittäisen jälleenmyyjän kautta. Palaute tuotteista on ollut hyvää ja laadun ympärille rakentuva kysyntä kertoo valmiista tuotteista paljon, myös Suomen markkinoilla, jossa kilpailevaa tarjontaa on paljon.
”Suomalaisilta asiakkailta saatu palaute on ollut positiivista, ja se on perustunut varsinkin tuotteen laatuun ja siitä saatuun käyttäjäkokemukseen”, toteaa Salminen.

Salminen tutustui huhtikuussa Drivexin tehtaalla tuotteisiin, niiden suunnitteluun ja tuotantoon, ja vaikuttui näkemästään. Yli 50 henkilöä työllistävä yritys on toiminut samalla alueella jo yli 50 vuotta. Alkuperäiset perustajat ovat edelleen osaomistajina yrityksessä mukana, kuten myös yrityksen toimitusjohtaja. Drivex Ab:n pääomistaja on nykyään teollisuuskonserni Karnell Group AB.

”Kokemukseen perustuva tuotanto ja tuotekehitys. Keskitytään yksityiskohtiin, joita pohjoismaiset loppukäyttäjät tarvitsevat. Kestävyys, laatu ja käyttöolosuhteet ohjaavat toimintaa. Tehdään mitä parhaiten osataan. Uudet tuotteet testataan ennen markkinoille tuomista. Koska erot suomalaisiin loppukäyttäjiin ja olosuhteisiin ovat pieniä, niin olemassa olevalle kokemuspohjalle on helppo rakentaa. Drivex-tuotteiden hintataso vastaa laadukkaiden työlaitteiden markkinahintaa,” sanoo Salminen.

”Aloitamme uuden laajemman jälleenmyyntiverkoston rakentamisen Suomeen. Etenemme rauhallisesti ja etsimme sopivat kumppanit muutaman tulevan vuoden aikana. Itse kierrän aktiivisesti kentällä tapaamassa alan toimijoita ja loppuasiakkaita”.

”Drivex-tuotteisiin pääsee tutustumaan Svenska Maskinmässan 2026 tapahtumassa 4.–6. kesäkuuta Solvallallassa Tukholmassa. Suomessa Drivex Ab on mukana MaatalousKonemessuilla Helsingin messukeskuksessa 8.–10. lokakuuta ja ensi vuonna ainakin Maxpo-messuilla. Myös mahdollinen Roadshow on alustavasti suunnitteilla”, päättää Janne Salminen.


Viikon tärppi


Lue seuraavaksi