Uutiset
Ruduksen Tuusulan tehtaan kapasiteetti kaksinkertaistuu
Artikkelikuva: Tuusulan maisematuotetehtaan uudistusprojekti oli todellinen tiimityön voitto: käyttöönoton aloitus ja ensimmäiset tuotteet valmistuivat täsmälleen suunniteltuna päivänä.
Ruduksen Tuusulan betonituotetehtaan uudistusprojekti on valmistunut aikataulussa. Alan uusinta teknologiaa edustava tuotantolinja muun muassa tuplaa kapasiteetin ja mahdollistaa aiempaa isommat kivikoot. Ensimmäiset toimitukset lähtevät asiakkaille toukokuussa.
Maisema- ja pihakivituotteita valmistava Ruduksen Tuusulan betonituotetehdas on käynnistynyt mittavan uudistusprojektin jälkeen. Tehtaan kaksi vanhaa tuotantolinjaa on korvattu yhdellä modernilla tuotantolinjalla, jonka myötä tuotantokapasiteetti nousee jopa kaksinkertaiseksi aiempaan nähden.
”Ensimmäiset toimitukset lähtevät asiakkaille toukokuun alussa. Kapasiteetin kasvu tarkoittaa parempaa saatavuutta ja lyhyempiä toimitusaikoja erityisesti pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan hankkeisiin”, kertoo betonituotteiden toimialajohtaja Antti Sirén.
Laajempi valikoima ja isommat kivikoot
Tuusulan tehdas valmistaa betonikiviä ja -laattoja sekä reuna- ja muurikiviä. Uusi tuotantolinja laajentaa valikoimaa erityisesti korkealuokkaisissa tuotesarjoissa, kuten moniväri- ja pesubetonituotteissa.
”Uusi linja mahdollistaa myös aiempaa isommat kivikoot, mikä avaa uusia mahdollisuuksia vaativiin kohteisiin. Myös hienopestyjen tuotteiden laatua voidaan nostaa entisestään”, Sirén toteaa.
Merkittävä päästövähennys – kilpailuvaltti julkisissa hankinnoissa
Uuden teknologian ja optimoidun reseptiikan avulla Rudus voi pienentää tuotteidensa hiilijalanjälkeä vähentämällä sementin käyttöä huomattavasti ilman, että lopputuotteiden lujuus tai laatu kärsii. Koko tehtaan tuotanto on jatkossa entistä vähähiilisempää: yhä suurempi osa tuotteista menee GWP.55-luokkaan, mikä helpottaa julkisten hankintojen päästövaatimusten täyttämistä.
”Tehdas on aiempaa energiatehokkaampi, mutta suurin päästöpudotus syntyy juuri sementin käytön vähentämisestä. Tämä on merkittävä etu erityisesti julkisissa hankkeissa, joissa vähähiilisyys on yhä useammin valintakriteeri”, Sirén painottaa.
Projekti eteni aikataulussa
Keväällä 2025 käynnistynyt uudistusprojekti eteni tarkasti aikataulussaan. Rakennustöiden pääurakoitsijana toimi tamperelainen Josira Oy ja kone- ja laitetoimituksista vastasi saksalainen Hess Group. Ensimmäisiin koeajoihin päästiin maaliskuussa 2026 ja ensimmäiset tuotteet valmistettiin huhtikuun puolivälissä täsmälleen suunniteltuna päivänä.
Tuusulan tehdas työllistää noin 20 henkilöä ja sitä voidaan ajaa tarpeen mukaan yhdessä, kahdessa tai jopa kolmessa vuorossa. Tehtaan työturvallisuus on uuden teknologian ja turvalogiikan myötä aivan uudella tasolla. Uudistettu tehdas on nyt toimialansa modernein ja tehokkain tuotantolaitos Pohjois-Euroopassa.
”Sitoutumisemme laatuun ja asiakaspalveluun pysyy samana, mutta nyt olemme valmiita palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin – suuremmalla kapasiteetilla, laajemmalla valikoimalla ja pienemmillä päästöillä”, Sirén summaa.

