Uutiset

Työkoneet

Yrittäjänä kolmannessa polvessa – Lahden Kaivin ja Kuljetus kasvoi lähes 40 %

 –Isoisä perusti tämän jo 1949 ja toimialalla on pysytty melko tarkkaan siitä lähtien. Nyt harpattiin viime vuodesta melkein 40 %:n kasvuun oman 15 hengen porukan ansiosta sekä kiviainesten avulla. Hyvät työntekijät ovat tällä alalla erityisen tärkeitä, koska vain laatutason pitäminen korkealla takaa jatkuvuuden. Tällä porukalla teemme maanrakennukseen ja kunnallistekniikkaan liittyviä urakoita 50 km:n säteellä Hollolan keskipisteestä. Nyt kun saimme ison soranottoalueen avattua Hollolan kirkonkylän liepeillä, työmaita on sen ansiosta tullut lisää.  

Investointeja epävarmoina aikoina

Omia koneita yrityksellä on kaksi pyöräkonetta, kuusi pyörivää, muutamia jyriä ja kaksi kasettia.

–Kovin ruuhka oli kiviainestoimituksissa viime kesänä kun yli 30 autoa oli ringissä. Siihen saumaan oli juuri saatu uusi JCB 436e HT, jolla lastattiin parhaimmillaan yhdessä työvuorossa tuollaiset 1500 tonnia. Internetin yli reaaliaikaisesti toimiva Tamtron kertoi mitä tapahtuu ja sinne sai tilauksenkin pyöräkoneen printteriin suoraan tästä toimiston pöydältä reaaliajassa. Seula ja murska jauhoi kahta vuoroa. Se teetti miehille ja koneille kovia työpäiviä, mutta työkierto ja toimitukset pelasi hienosti, painottaa Lasse ja kiittää vielä omia työntekijöitä ja luotettavia ali­urakoitsijoita kuluneesta vuodesta.

Parempaa kohti olosuhteista riippumatta

–Kisa kovenee kun markkinatilanne näyttää epävarmalta ja siksi meilläkin on nyt kaksi uutta JCB:tä. Tarjouskilpailujen pisteytys vaatii uutta kalustoa ja JCB 436e:n lisäksi hankittiin lyhytperäinen JCB 235 LC -kaivukone Matekon leasinginä. Meillä oli 2004-mallin JCB 416 aiemmin. Sen 12 000 käyttötuntia ajettiin vain laturin ja startin vaihdolla, joten luottamusta merkkiin oli syntynyt. Polttoainetalous oli myös yksi ratkaiseva tekijä JCB-valinnoissa. Työmailla kun voi vielä tänäänkin nähdä kaksi konetta joista toinen säästää koneen kuukausilyhennyksen verran euroja polttoaine­kuluissa. Eipä sen suhteen tarvitse miettiä mitä valitsee.

Lahden Kaivin ja Kuljetus tekee työt oman laatujärjestelmän tukemana. Erityisen vahva osaaminen yrityksellä on kunnallisteknisissä töissä. Oman taloushallintajärjestelmän avulla yritys on lähes reaaliaikaisesti selvillä siitä missä ollaan ja minne ollaan menossa.

Tapahtumia on päivittäin niin paljon että sen tietovirran hallitsemiseen pelkkä puhelin ei riitä. Se on toimitusjohtajalle erityisen tärkeä työkalu.

Yrityksen toimipaikka on Hollolassa. Toimitusjohtaja Lasse Koti­ranta omistaa ja kasvattaa ravihevosia ja on sen lisäksi maanviljelijä. Luonnollinen on tuon pohjalta paikka Jokimaan raviradan hallituksessa. Sen seurauksena yritys rakensi Jokimaan Neste Rallin koko kisa-alueen purkuineen. Se oli tämän vuoden ehdottomasti hurjatahtisin kokonais­urakka.

–Yrittäjän näkökulmasta paperitöiden määrä alkaa mennä jo kohtuuttomuuksiin. Se vie jopa liikaa aikaa tärkeimmältä, eli kokonaisuuden hallitsemiselta. Yrittäjällä on kuitenkin se etu puolellaan ettei ylitöitä lasketa ja niitä saa tehdä niin paljon kuin jaksaa, hymähtää Lasse.  

Lue seuraavaksi