Uutiset
Wihuri on ostanut RealMachinery Oy:n
Wihuri Oy on ostanut RealMachinery Oy:n koko osakekannan 12.11.2021. Yritysosto on osa vuonna 1901 perustetun suomalaisen perheyhtiön määrätietoista laajentumista konekaupassa.
Wihuri on kansainvälinen monialakonserni, joka toimii neljällä toimialalla: pakkausteollisuudessa, päivittäistavaroiden tukkukaupassa, lentotoiminnassa sekä teknisessä kaupassa. Viime vuonna konsernissa työskenteli noin 5 200 työntekijää 30 maassa, ja sen liikevaihto oli 1,8 miljardia euroa. RealMachinery toimii jatkossa Wihuri Oy Teknisen Kaupan toimialalla, jonka vahvuutena on konekauppa ympäristönhoidossa, maanrakennuksessa, maataloudessa sekä varastointi- ja logistiikkapalveluissa.
Vuonna 2010 perustettu RealMachinery Oy on valtakunnallinen täyden palvelun konetalo, joka myy, vuokraa, huoltaa, korjaa sekä varustelee maanrakennuskoneet jokaiseen käyttötarkoitukseen. Konetaloon kuuluu nostolaitteiden myyntiin erikoistunut RealLift Oy sekä lisälaitteisiin ja verkkokaupan toimintaan keskittyvä RealParts Oy ja konevuokraukseen erikoistunut RealRental Finland Oy. Konekonsernin liikevaihto oli viime vuonna 60 miljoonaa euroa. Yrityskaupan myötä Wihurin palvelukseen siirtyy noin 100 työntekijää. RealMachineryn palveluvalikoima sopii Teknisen Kaupan visioon nopeasta, valtakunnallisesta huolto- ja varaosaverkostosta.
Wihurin Tekninen Kauppa on laajentunut voimakkaasti viimeisen parin vuoden aikana. John Deere -edustus siirtyi Wihurille loppuvuodesta 2019, ja seuraavana vuonna yritys osti John Deere -edustuksen myös Virosta. Virolaisen Wihuri OÜ -tytäryhtiön kautta myös muut Teknisen Kaupan brändit saavat jalansijaa naapurimaasta. Lisäksi tänä vuonna maatalousvalikoimaa on kasvatettu maanviljelijöille suunnatuilla tarvikkeilla, kuten siemenillä ja lannoitteilla.
”RealMachineryn tuotteista ja palveluista koostuva ratkaisuvalikoima sopii Wihurille erittäin hyvin. Olemme vakuuttuneita henkilöstön osaamisesta ja kyvystä palvella asiakkaitamme sekä kasvattaa osuuttamme tässä markkinassa tulevaisuudessakin. Kaupan toteutuminen on meille merkittävä osa strategiaamme”, sanoo Wihuri Oy Teknisen Kaupan toimialajohtaja Jonne Honkanen (vas.).
”On erittäin hienoa, että pitkään valmisteltu kauppa Wihurin kanssa toteutuu, ja pääsemme yhdessä suunnittelemaan tulevaisuuden askeleita. Tämä vahvistaa jatkossa asemaamme kaikkien edustamiemme tuotteiden markkinassa ja antaa meille eväät palvella asiakkaitamme entistäkin paremmin, pitkälle tulevaisuuteen”, kertoo RealMachinery Oy:n toimitusjohtaja Matti Salminen.