Uutiset

Työkoneet

Volvolta uusia malleja – Åkermanista se alkoi

Volvo Construction Equipment laajensi kaivukoneiden tuoterepertuariaan Saksan Konzin tehtaalla pidetyssä tilaisuudessa. Nykyään Volvo-kaivukonemallisto onkin varsin laaja ja pitää sisällään kattavan valikoiman 1,5 tonnista 90 tonniin. Kaivukoneiden historia on jo 75 vuoden pituinen. Ensimmäinen, kahdeksan tonnia painava Åkerman-vaijerikone nimittäin näki päivänvalon jo vuonna 1939.

Vuonna 1956 kaivukoneet olivat osoittautuneet niin suureksi menestykseksi, että Åkerman keskittyi valmistamaan vain niitä. 80-luvun puolivälissä ylitettiin jo 10 000

Carl Slotte.

valmistetun kaivukoneen raja. Volvo CE osti Åkermanin vuonna 1991 ja Suomessakin tuttu ja erittäin suosittu merkki siirtyi historiaan. Seuraava merkittävä vaihe oli korealaisen Samsung Heavy Industriesin liittyminen Volvo-perheeseen vuonna 1998. Tänään Volvo-kaivukoneita valmistetaan kahdeksalla eri tehtaalla ympäri maailmaa. Pohjoismaisesta Åkermanista on laajennuttu maailmanlaajuiseksi brändiksi, myös kaivukoneissa.

“Kaivukoneet merkkaavat erittäin tärkeää konetyyppiä maailman joka kolkassa ja markkinat ovat edelleen kasvussa”, sanoo Volvo CE EMEAN (Europe, Middle East, Africa) johtaja Carl Slotte.

Slotten mukaan pyöräalustaisten ja lyhytperäisen kaivukoneiden markkinat ovat nopeimmin laajenevat. Urbaania ympäristöä rakennetaan ja saneerataan kiihtyvällä tahdilla. Ihmiset pakkautuvat yhä ahtaammin rakennettuun ympäristöön. Vuoteen 2050 mennessä maailman väestöstä jo 66 prosentin odotetaan asuvan kaupungeissa.

“Esimerkiksi uusi kompakti pyöräalustainen ja lyhytperäinen EWR150E oli viime vuonna yksi eniten myydyin mallimme Pohjoismaissa. Se kertoo mihin suuntaan ollaan menossa”, muistuttaa Slotte.

Volvollakin kehitetään kaupunkioloihin yhä taloudellisempia ja ympäristöystävällisempiä kaivukoneita. Viimeisimpiä innovaatioita on täysin akkukäyttöinen EX2, jota on esitelty eri tilaisuuksissa viime aikoina. Prototyyppiasteella oleva innovaatio tarjoaa jo kahdeksan tunnin työrupeaman yhdellä akkujen latauksella. Sähkökäyttöiset koneet tulevat Volvonkin strategian mukaan olemaan lähihistoriassa totta.

 

Volvo ECR355E.

Nyt markkinoille esiteltiin kolme uutta kaivukonemallia. Tela-alustainen ja lyhytperäinen ECR355E painaa 35 tonnia ja moottoriteho on 179 kilowattia. Lyhytperäisen pyöräalustaisen EWR170E-mallin työpaino on 18 tonnia ja teholukema 115 kilowattia. Kolmas uutuus on pyöräalustainen EW220E (22t/129 kW). Kaikki uudet koneet ovat tuttua E-mallisarjaa, joiden ominaisuuksia ja tekniikkaa on käsitelty Konepörssissäkin jo monasti aiemmin.

 

Volvo EW220E.

Volvo EWR170E.

Lue seuraavaksi