Uutiset

Työkoneet

Temporent haastaa siirtotiloillaan

Temporent

Tänä vuonna Suomen markkinoille tulleen Temporent Oy:n tavoitteena on vuokrata 10 000 neliötä siirtokelpoisia tiloja kouluille, päiväkodeille ja toimistoille seuraavan kahden vuoden aikana.

Kellokosken Hyökännummen koulu on Temporentin ensimmäinen kohde Suomessa. Tilanahtaudesta kärsivän koulun oppilaat pääsivät uuteen pihakouluunsa elokuun alussa. Lisätilaa tuli viiden luokan verran, yhteensä 440 neliötä.

Vuokrarakennuksen toimitusaika oli noin kahdeksan viikkoa. Koulurakennuksen pystytys oli nopeaa. Rakentaminen alkoi kesäkuun alussa ja valmiina koulurakennus oli heinäkuun puolivälissä.

Koulu vuokrasi lisätilat 46 kuukaudeksi eli lähes neljäksi vuodeksi vuoteen 2018 asti. Hyökännummen koulun ja päiväkodin laajentaminen tulee ajankohtaiseksi vuosina 2017–2018.

”Siirtokelpoisia, vuokrattavia tiloja käytetään yhä enemmän väliaikaisina toimistoina, kouluina, päiväkoteina ja terveydenhuollon tiloina, kun tarvitaan lisätilaa tai remontin aikana”, sanoo Temporentin Suomen aluejohtaja Frank Blomqvist.

”Pystytämme Temporent-tilat asiakkaan maa-alueelle ja vuokraamme ne niin kauaksi aikaa kuin on tarvetta. Vuokrasopimukset solmitaan yleensä yhdestä kolmeen vuoteen. Kun lisätilaa ei enää tarvita, siirrämme moduulirakennukset seuraavalle asiakkaalle”, Blomqvist jatkaa.

Siirtokelpoisten, vuokrattavien tilojen kysyntä kasvaa Suomessa

Siirtokelpoisten tilojen kysyntä Pohjoismaissa ja Baltiassa on viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti perinteisen rakennussektorin ulkopuolella, erityisesti julkisella sektorilla.

”Temporent on tullut Suomeen haastamaan kilpailijansa muun muassa markkinajohtaja Cramo Adapteon. Se on Temporentin pääkilpailijoita myös Ruotsissa. Muita kilpailijoita Suomessa ovat tamperelainen Parmaco Oy ja Ramirent”, sanoo Blomqvist.

Temporentillä on Pohjoismaissa tilaa vuokralla reilut 182 000 neliömetriä, joista Ruotsissa noin 150 000 neliömetriä. Yhtiö on ollut Norjan ja Tanskan markkinoilla jo vuosia.

”Yhtenä hidasteena Suomeen tulolle on ollut kieliongelma. Myös Suomen markkinoiden haltuunotto on kalliimpaa kuin Norjan ja Tanskan, koska näihin maihin tavarankuljetus voidaan tehdä teitse. Olemme katsoneet yli kaksi vuotta Suomen markkinaa sillä silmällä, josko tänne kannatta tulla. Markkinatutkimuksemme antoi vankempaa pohjaa päätökselle”, Blomqvist sanoo.

Blomqvistin mukaan Ruotsissa melkein puolet Temporentin vuokrausbisneksestä tulee yrityspuolelta. Siellä yrityspäättäjät pitävät vuokrausvaihtoehtoa kustannustehokkaana ja nopeana tapana vastata muuttuviin tilanteisiin.

”Myös silloin, kun yrityksellä ei ole investointimahdollisuuksia, vuokratila on järkevä tapa kasvattaa tiloja”, sanoo Blomqvist.

Suomessa vuokratilat ovat pääasiassa kouluja ja päiväkoteja, mutta myös esimerkiksi keskikokoisia ja suuria yrityksiä.

Temporent aikoo Blomqvistin mukaan päästä Suomessa myös yksityiselle puolelle. Se aikoo kilpailla markkinoilla olevien toimijoiden kanssa tilojensa energiatehokkuudella ja äänieristyksellä sekä tilojen varustetasolla. Temporentillä myös portaat kuuluvat vakiotoimitukseen.

Lue seuraavaksi