Uutiset

Työkoneet

Tehokkuutta ja tarkkuutta työhön – Lännen 8800G Scanlaserin 3D-laitteistolla

Juha Vuotin isä, Pekka Vuoti aloitti kaivukoneurakoinnin 60-luvun puolivälissä. Ensimmäiset vuodet Pekalta kuluivat metsäojilla, mutta jo 60-luvun loppupuolella hän siirtyi Oulun kaupungin hommiin. Talvisin työmaat ovat pääasiassa olleet uudisrakennuskohteita ja kesäisin on tehty saneerauskohteita ja jonkin verran omakotitalojen pohja- sekä pihatöitä.

Uransa Pekka Vuoti aloitti Hydromaster/ David Brown-kaivukoneella, joka 1968 vaihtui Hymas/Nuffield-kaivukoneeseen. Vuonna 1974 Hymas vaihtui Fordin 4550:een. Ensimmäinen Lännen kone – Leyland ja Ukkomestari 353 Vuotille tuli 1979. Nelivetoiseksi kaivukone vaihtui 1983 uuden Lännen C8-4 -kaivukoneen myötä. Ensimmäinen runko-ohjattu kone Vuotille tuli 1987 ja oli tyypiltään Lännen C110. Tämän jälkeen seurasi joukko runko-ohjattuja koneita; 1991 Huddig 960-C6, 2001 Lännen 880S, Lännen 880C, Lännen 8800E ja vuosi sitten Lännen 8800G.

Juha Vuoti aloitti konehommat jo nuorena ollen töissä sekä isällään että vieraalla. Välissä hän ehti kuitenkin käydä armeijan ja tekunkin. Vuonna 1996 Pekka Vuoti jäi sairaseläkkeelle ja vuodesta 2002 vetovastuu on ollut kokonaan Juha Vuotilla isä Pekan toimiessa taustatukena ja äänettömänä yhtiömiehenä.

Viimeisimmän Lännen 8800G -pyöräkuormainkaivurin Juha Vuoti hankki Lännen Tractorsin Oulun aluepäälliköltä Jari Rahkoselta. Myös Oulun jälkimarkkinointi on toiminut Vuotien mielestä hyvin.

Tänä päivänä Maansiirto P & J Vuoti Ky:n työt pitävät sisällään erilaisia kaivutöitä, murskeen ja soran levitystä, talvisin lumitöitä ja hiekoituksia sekä erilaisten maarakennuksessa tarvittavien tavaroiden purku- ja jakelutöitä työmailla. Siksi Juha Vuotin koneessa onkin monipuolinen varustelu, johon kuuluu muun muassa: kuusi erilaista kauhaa, trukkipiikit sekä kuormaimeen että kaivukoneeseen, asfalttileikkuri, Rammer-iskuvasara ja harjalaite.

Lännen 8800G – järeämpi 8000-sarjalainen

Juha Vuotin vuosi sitten hankkima Lännen 8800G on järeä pyöräkuormainkaivuri vahvoilla ominaisuuksilla. Sen kaivulaite on ulottuva, 6,83 m ja voimakas, nostovoima ääriasennossa yli 2000 kg ja kääntömomentti 4320 kp. Lännen 8800G:n uudelleen suuniteltu kaivulaite sekä keskus- ja kääntörunko mahdollistavat laajat liikeradat, suuren kääntökulman sekä erittäin hyvän näkyväisyyden ohjaamosta.

Lännen 8800G:n etukuormaimen nostokyky, noin 8000 kg ja kuormauskorkeus noin 3,8 m ovat mainitsemisen arvoisia lukuja. Lisäksi uudistetun runkorakenteen ja voimasiirtolinjan ansiosta lyhyt keulan ylitys mahdollistaa entistä paremmin kuormaimen monipuolisen käytön.

Moottorina 8800G:ssä on matalapäästöinen, hiljainen, ahdettu ja välijäähdytetty, 162-hevosvoimainen, nelisylinterinen Sisu commonrail-dieselmoottori, joka täyttää 3A-päästövaatimukset.

Edelliseen E-malliin verrattuna G-mallin uudistettu runkorakenne sekä ajohydrauliikan ohjaus- ja hallintajärjestelmä mahdollistavat koneen varustelun erittäin vaativiin työtehtäviin.

Suuri 45 km/h siirtonopeus tekee Lännen 8800G -koneesta helposti siirrettävän työkohteesta toiseen joustavasti ja nopeasti.

Tarkka ja nopea työhydrauiikka

Lännen 8800G -mallin kuormantunteva 280 litran hydrauliikan tuotto sekä uusi sähköinen työhydrauliikan esiohjaus- ja hallintajärjestelmä mahdollistavat tarkan ja tarvittaessa myös nopean hallittavuuden erilaisissa työtilanteissa. Se mahdollistaa myös työ- tai kuljettajakohtaiset liikenopeuksien säädöt eri toiminnoille sekä koneen varustamisen lisävarusteena saatavilla minihallintavivuilla, jollaiset Vuotinkin koneessa on.

Scanlaserin 3D-laitteistolla nopeutta ja tarkkuutta

Juha Vuotin Lännen 8800G pyöräkuormainkaivurissa on varusteena XC2+ -korkomittari sekä isolla Geo-Rog -erillisnäytöllä oleva 3D-laitteisto helpottamassa työntekoa. 3D-laitteisto on omalla näytöllä, jotta se voidaan tarvittaessa siirtää helposti toiseen koneeseen. Antennit ja powerboxit ovat Leican valmistamia.

Esimerkiksi uudisalueiden osalta Oulun kaupungin Katutuotannon työmaita ei enään ”tikuteta”, vaan ne on mallinnettu 3D:lle ja kaupungin suunnitteluinsinööri tuo tarvittavat tiedot muistitikulla suoraan urakoitsijan kaivukoneen tietojärjestelmään. Aineisto voidaan siirtää koneeseen myös suoraan toimistolta, jos koneessa on langaton modeemi. Jokainen tie tai katu on tallennettu suunnitelmaan omana ”projektina” ja siten kaivukoneen näytöltä löytyy kaikki tarvittavat tiedot esimerkiksi hiekka- ja murskekerroksista, kaivoista ja valopylväistä. 3D-järjestelmä toimii siten, että koneen kuljettaja näkee koko ajan reaaliaikaisen työmaasuunnitelman näyttöruudulla joko graafisesti tai senttimetreinä mitattuna kauhan etäisyydestä valmiiseen pintaan.

Toki työmailta löytyy yksi tai useampi tarkastuspiste, jossa voi tarkastaa, että koneen parametrit ovat oikein. Juha Vuotin reilun vuoden kokemukset 3D-laitteista ovat hyvät, ne helpottavat sekä nopeuttavat työntekoa ja tarkkuus on omaa luokkaansa. Myöskään apumiehiä ei työmailla juurikaan tarvita eikä korkeustikkuja, jotka voivat joko hukkua tai katketa. Toisin kuin luullaan, 3D-laitteet helpottavat työskentelyä pienemmilläkin työmailla, kuten esimerkiksi teollisuushallien pohjia kaivettaessa, jolloin kaikki korkeudet saadaan kohdalleen kertakaivuulla.

www.lannentractors.fi

www.scanlaser.fi

Miika Nyrö

 

 

 

Lue seuraavaksi