Uutiset
Tarkoretin kauhat tunnetaan
Tarkoret Oy valmistaa maarakennuskoneiden lisälaitteita yli 50 vuoden kokemuksella. Aiemmin Niskakankaan Terästuotteena tunnetun perheyhtiön erikoisala ovat kaivukoneiden kauhojen ja muiden työvälineiden valmistus.
T:mi T. Niskakangas aloitti toimintansa vuonna 1961 ja tuli pian tunnetuksi hitsauskorjauksen ammattilaisena. Jo silloin asiakkaan tarpeet huomioon ottava yritys alkoi valmistaa teloja ja metsäojakauhoja. Seitsemänkymmentäluvun alussa toiminta oli laajentunut ja yrityksestä tuli Niskakankaan Terästuote Oy.
Yhtiön valmistamien kestävyydestään tunnetuksi tulleiden pikakiinnikekauhojen suosio loi 1980-luvulla mahdollisuuden ottaa asiakkaiden toiveet entistä paremmin huomioon ja pian erilaiset Etelä-Pohjanmaalla räätälöidyt maarakennuskoneiden lisälaitteet tunnettiin laajalti.
Vuonna 2007 perustettu Tarkoret Oy valmistaa Niskakankaan Terästuotteen nimellä ja samoilla hyväksi todetuilla menetelmillä asiakkaan toiveet huomioon ottaen reilut 200 kauhaa vuodessa ja työllistää kahdeksan työntekijää. Yritys keskittyy 10–60-tonnisten kaivukoneiden 0,5–3 kuution kauhoihin, mutta valmistaa myös pikakiinnityslaitteita, routakoukkuja, asfalttileikkureita ja iskuvasaroiden päätykappaleita. ”Erikoisosaamistamme ovat myös suurelle yleisölle tuntemattomammat tolppapihtimoduulit”, huomauttaa tuotesuunnittelusta vastaava Tommi Niskakangas.
”Tuotteemme valmistetaan pääasiassa käsityönä ja vain asiakkaan määrittelemillä kriteereillä. Käsityöperinteiden kunnioittaminen mahdollistaa meille nopean tuotteiden hienosäädön asiakkaan tarpeita vastaavaksi. Sylintereitä lukuun ottamatta kaikki työvaiheet tehdään itse omalla verstaalla”, kiteyttää Tapani Niskakangas.
Tarkoret Oy:n valmistamien tuotteiden jälleenmyyjinä toimivat konemaahantuojat ja yksityiset konekauppiaat kautta maan.
Kuvassa kahdella kääntösylinterillä varustettu kolmen kuution luiskakauha on lähdössä Volvo EC 460 -koneeseen kiinnitettäväksi. Kauhan vasemmalla puolella seisoo Tapani Niskakangas. ”Perusteellinen tuotekehitys ja jatkuva yhteistyö maanrakennuskoneita käyttävien ammattilaisten kanssa on luonut tuotteillemme kestävän maineen”, toteaa kauhan oikealla puolella seisova Juhani Niskakangas.