Uutiset

Työkoneet

Rodo Machinery Oy on erikoistunut jyrsimiin

Rodo Machinery Oy on syyskuussa 2016 perustettu yritys, jonka toiminnan ydinajatuksena on uusien työlaitteiden suunnittelu ja myynti. Uusia tuotteita kehitetään yhteistyössä idearikkaiden urakoitisijoiden ja laadukkaiden valmistuskumppaneiden kanssa. Perustajansa Jarno Kylanderin mukaan ajatuksena on yhdistää suomalainen kekseliäisyys ja valmistusosaamisen myytäviksi tuotteiksi.

Rodon tarina sai alkunsa vuonna 2015 kun toimitusjohtaja Jarno Kylander aloitti traktorikäyttöistä kaapelijyrsintä kehittävän Arrock Oy:n palveluksessa. Tänä aikana

Rodo Red WT92.

urakoitsijoilta tullut palaute kertoi lähes poikkeuksetta kaivukoneasenteisten jyrsinten tarpeesta. Kesällä 2016 Kylander irtaantui Arrock Oy:stä ja syyskuussa mies perusti Rodo Machineryn.

”Päätös oman yrityksen perustamisesta oli helppoa, sillä tieto markkinoiden tarpeista oli olemassa ja uusien tuotteiden suunnittelu oli tuttua. Olen hankkinut suunnittelukokemusta jo vuodesta 2000 lähtien muun muassa Wärtsilä Oy:n ja Jukova Oy:n palveluksessa. 3D-ohjelmistoja olen hyödyntänyt jo pitkään”, tiivistää Kylander.

Jarnon rinnalla myyntiä ja markkinointia hoitaa Jarkko Jäppinen.

”Jäppinen oli helppo ottaa mukaan, koska olin työskennellyt hänen kanssaan jo aikaisemmin. Hänen vahva taustansa myynnin ja markkinoinnin monipuolisena ammattilaisena sekä perustuntemus 3D-suunnitteluohjelmistoista täydentävät kykyämme vastata markkinoiden tarpeisiin.”

Rodon ensimmäinen oma tuote on kehitteillä oleva, kaivukoneisiin asennettava kaapeliurajyrsin Rodo Red WT92. Jyrsintäsyvyys on 900 ja uraleveys 200 tai 100 millimetriä. Kaapelien lasku uran pohjalle tapahtuu automaattisesti jyrsinnän edetessä. WT92:n testit jatkuvat kevään aikana ja tuotantomalli on aikataulutettu ensi talven routaisiin olosuhteisiin. Toinen oma tuote on pienkuormaaja-asenteinen maakaapelijyrsin Rodo Black WT65, jolla saavutetaan 650 millimetrin urasyvyys ja minimissään 40 millimetrin leveys. ”Pienkuormaajiin asennettaville jyrsimille löytyy isot markkinat ulkomailta ja tuotanto käynnistynee ennen syksyä” lupaa Kylander.

Rodo Black WT65.

Rodent rumpujyrsin

Jarno Kylander.

Ensimmäisen kumppanuuden Rodo Machinery solmi Teräshelmi Oy:n ja Forssan ympäristöurakointi Oy:n kanssa. Heidän yhteistyönään kehittämänsä kaivukoneasenteisen Rodent RD-700 rumpujyrsimen myynti ja markkinointi ovat nyt kokonaan Kylanderin ja Jäppisen vastuulla. Rodentin nykyisen mallin jyrsintäleveys on 700 millimetriä. Jyrsintäyvyys on säädettävissä hydraulisen säätöjalan avulla 0 – 220 millimetrin välillä. Forssan ympäristöurakoinnin lisäksi KFS Finland Oy, Matti Knaapi Oy ja Ruoppaus P. Suominen käyttävät jyrsintä mitä monipuolisemmin, kuten roudan, betonin ja asfaltin jyrsinnässä. Forssan ympäristöurakoinnin käytössä jyrsimet ovat Kylanderin mukaan toimineet moitteetta jo yli 600 käyttötunnin ajan.

”Seuraavaksi olemme tuomassa markkinoille Rodentin seuraavan sukupolven jyrsimen. Uusi malli tuo mukanaan useita uusia ominaisuuksia. Rummun tilalle on helposti vaihdettavissa jyrsintäkiekko. Kiekon jyrsintäsyvyyden säätöalue on 0 – 400 millimetriä ja leveys on valittavissa käyttökohteen mukaan. Lisäksi uuden napamoottorin kaksinopeusvalinta mahdollistaa jyrsimen tehokkaan käytön myös alle 16 tonnin painoisissa kaivukoneissa”, täydentää Kylander.

”Näillä uudistuksilla mahdollistetaan maakaapelointikauden jatkuminen myös routaisissa peltomaissa. Kiekon avulla saadaan avattua vapaa reitti routaiseen peltoon, jolloin perinteinen kaapeleiden auraus on mahdollista myös talvella”, lisää Jarkko Jäppinen.

”Lisäksi 3,2 litraisen hydraulimoottorin iskutilavuuden puolittamisen avulla saavutetaan tehokas pyörimisnopeus pienemmällä öljyntuotolla. Näin uusi malli soveltuu myös pienemmille kaivukoneille”, toteavat jyrsinmiehet lopuksi.

Lue Konepörssin juttu vuodelta 2013: Rodent jyrsii kerralla syvältä.

Katso videot alta:

Lue seuraavaksi