Uutiset

Kuljetuskalusto

Proventia perustaa tuotantotehtaan Tsekkiin

Pakokaasun puhdistusjärjestelmiä raskaisiin työkoneisiin ja ajoneuvoihin valmistava oululainen teknologiayritys Proventia perustaa tuotantotehtaan Tsekkiin. Brnon alueelle

perustettavasta tehtaasta tulee yhtiön ensimmäinen oma ulkomainen tuotantoyksikkö. Uusi tehdas aloittaa toiminnan jo vuoden 2018 aikana.

Oman tehtaan perustaminen tuli ajankohtaiseksi  uusien  EU:n päästömääräysten mukaisten pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmien siirtyessä sarjatuotantoon 2019 alkaen.  ”Proventian strategiana on valmistaa tuotteet pääsääntöisesti alihankintana, mutta tietyt erikoistuotteet ja komponentit valmistamme kuitenkin itse. Tuotantomäärien kasvaessa meidän on vahvistettava myös näiden tuotteiden valmistuskapasiteettiamme”, kertoo Proventian toimitusjohtaja Jari Lotvonen.

”Tsekissä on paljon autoteollisuutta, vahvaa teknistä osaamista ja edulliset tuotantokustannukset. Hyvän sijainnin ansiosta voimme hyödyntää myös Puolan ja Slovakian osavalmistusta ja raaka-aineita. Lisäksi Tsekki on logistisesti lähellä myös asiakkaitamme Keski-Euroopassa”, perustelee Lotvonen uuden tehtaan sijaintia.

Lue seuraavaksi