Uutiset

Työkoneet

Oikiat Konepäivät 2024 (osa 2)


Tässä lisää pihakattauksia Oulun Oikiat Konepäiviltä; Volvo CE, RealMachinery, Rentti, Mateko, Avesco ja Suomen Rakennuskone.





Volvo CE

Kiimingin Sora -konserniin kuuluva Oulun Maa- ja Vesirakennus Oy (OMV) on tehnyt Volvo CE:n Jyrki Mahlakaarron (yläkuvassa) kanssa kaupat uudesta Volvo L220H -pyöräkuormaajasta. Kone lähti konepäiviltä suoraan töihin Hailuodon kiinteä yhteys -hankkeeseen.

”Koneella kuormataan louhetta kahdessa vuorossa seuraavat kaksi ja puoli vuotta. Sen takia koneeseen hankittiin heti myös kaksi kauhaa Maakasilta, joita hieman modifioitiin lastaustyöhön paremmin soveltuviksi”, kertoi OMV:n Pentti Eskola.
”Volvo on meille tuttu konemerkki ja niitä on aikaisemminkin käytetty paljon, varsinkin L180-mallia. Uuden koneen hinta/laatusuhde on mielestämme kohdallaan ja L220 tuntuu olevan tasapainoinen kone kovaan lastaustyöhön”, lisää Eskola, ja muistaa kehua myös Volvo CE:n huoltokorjaamoa. ”Siellä on ammattitaitoinen henkilökunta, joka hoitaa hommansa hyvin.”

Hailuodon kiinteä yhteys -hankkeen vaikutus on Oulun alueen maa- ja vesirakentamiseen merkittävä. Alueen suurin yksittäinen työmaa vaikuttaa laajasti koko toimialan työtilanteeseen seuraavien kolmen vuoden aikana.

Myös sähkökäyttöisiä koneita oli Volvolla esillä.




RealMachinery

RealMachineryn myyntijohtaja Harri Ojala (yläkuvassa) kertoi konekaupan olevan Oulussa hyvällä mallilla. Toimipisteen piha-alueella olikin useita asiakkaille luovutukseen lähteviä Develon-kaivukoneita. Myös Oulussa ensiesittelyssä olleet Mecalac-kaivukoneet olivat hyvin esillä. Samasta pihasta löytyivät myös muun muassa John Deeren ammattileikkurit kesän vihertöihin.





Rentti

Tracwest Oy Rentin miehet Frans Leivo (vas.) ja Ari Kiviharju (yläkuvassa) ehtivät vielä ennen tapahtuman alkua istahtaa uuden pyöräalustaisen Case WX140E -kaivukoneen puskulevyn päälle. Kiviharju kertoi Oulun Oikiat Konepäivät -tapahtuman saaneen alkunsa jo yli 20 vuotta sitten.
”Isäni Jouni Kiviharju taisi polkaista asian käyntiin vuonna 2002. Kaikki isot toimijat lähtivät silloin heti mukaan ja nyt järjestäjiä oli jo lähes 20. Hyvät konepäivät olivat nyt. Kävijöitä oli ennätysmäärä ja tarjouspyyntöjä saatiin myös hyvin”, kertoi Kiviharju tapahtuman jälkeen.

Case 621G XT viimeisteltiin näyttelykuntoon. RMH-Koneurakointi Oy on käyttänyt Casen pyöräkuormaajia menestyksellisesti jo yli kaksi vuotta kunnossapitotöissä ja Oulun Postin ajoneuvojen lastauksessa.
Manitou-maahantuoja MN-Lifttek Oy esitteli kalustoaan Rentin piha-alueella. Manitou-kurottajien ja -henkilönostimien lisäksi esillä olivat Hoeflon-mininosturit.




Mateko

Mikko Kurkela (yläkuvassa) aloitti Matekon toimipisteessä konemyyjänä viime kesänä.
”Vuosi on ollut mielenkiintoinen, mukava ja haastava. Konekauppa on oma lajinsa”, kertoi Kurkela kokemuksistaan.
”Konemyynnin tilanne on nyt aika staattinen. Kysyntä on rauhallista, joka vaatii myyjältä aktiivisuutta. Onneksi vuokrakoneiden kysyntä on vastaavasti hyvällä tasolla”, lisäsi Kurkela näkemyksistä alueen konekaupan tilanteeseen.

CE Rental Oy:n vuokrakalustossa olevia kaivukoneita pääsi myös testaamaan koeajoalueella. Yrityksen valikoimassa on vuokrakaivukoneita painoluokissa 1,8–26 tonnia. Nyt kysyntää on ollut varsinkin pienemmän pään koneisiin aina reiluun 10 tonniin asti. Isompia koneita löytyy vielä hyvin vapaana, mutta pienemmät ovat jo lähes kaikki varattu.




Avesco

Avescolla (yläkuvassa vasemmalta) Mikko Salonen, Anu Kehusmaa ja Mika Pulkkinen asettuivat kuvaan CAT D11 -puskukoneen edustalle. Mikko ja Mika vastaavat pohjoisemman Suomen myynnistä ja Anu varmistaa muun muassa paperitöiden sujuvuudesta.
”CAT D11 on lähdössä asiakkaalle töihin kaivostuotantoon”, kertoi Salonen.

”Kaiken kaikkiaan konepäivät olivat onnistuneet. Kauppoja tehtiin ja tarjouspyyntöjä saatiin paljon”, todettiin Avescon myynnistä.

Pienenä se on sorakin käännettävä.
Kasipari eli CAT 988 K XE oli yksi konepäivien isoimpia esillä olleita koneita.





Suomen Rakennuskone

Suomen Rakennuskone Oy:n aluemyyntipäällikkö Veli-Pekka Hiltula (yläkuvassa) oli tyytyväinen konepäivien antiin. ”Asiakkaat olivat hyvin liikkeellä ja tarjouspyyntöjä saatiin paljon.”

Maanrakennus Alamäki Oy on hankkinut kolme 25 tonnin kokoluokan Komatsu WA475-10 -pyöräkuormaajaa Tornion terästehtaan ylläpitotöihin. Koneissa on Komatsun oma hydromekaaninen vaihteisto (KHMT) ja Tool linkage -aisasto. Täydellisesti varusteltuihin koneisiin palataan Konepörssin sivuilla tarkemmin myöhemmin. Koneet täydentävät Maanrakennus Alamäki Oy:n laajaa Komatsu-arsenaalia.
Komatsu SK815 -liukuohjattu kuormaaja on myös lähdössä Maanrakennus Alamäki Oy:lle Tornioon.




Lue seuraavaksi