Uutiset

Työkoneet

NCC myy Suomen asfalttiliiketoimintansa Asfalttikalliolle

NCC ilmoitti marraskuussa 2020 etsivänsä uutta omistajaa asfalttiliiketoiminnalleen. Koska NCC:llä ei ole Suomessa infrarakentamista, puuttuu siltä näin myös mahdollisuus luoda synergiaa eri liiketoimintojen välille. Lisäksi Suomen asfalttiliiketoiminnan kannattavuus on ollut heikkoa usean vuoden ajan.

”Myynti on ollut osa suunnitelmaamme parantaa liiketoiminta-alueen kannattavuutta viime vuodesta lähtien. Asfalttikallio on strategisesti sopivampi omistaja, ja voi tarjota enemmän kehittymismahdollisuuksia niin liiketoiminnalle kuin henkilöstölle”, sanoo liiketoiminta-alue NCC Industryn johtaja Ylva Lagesson.

Vuonna 2012 perustettu Asfalttikallio on nopeasti kasvattanut liiketoimintaansa, ja yrityksestä on tullut vahva toimija Suomen markkinoilla.

”NCC:n asfalttiliiketoiminnan ostaminen antaa meille erinomaisen mahdollisuuden toteuttaa aiemmin tehtyä strategiaamme kaupassa saatavan kaluston ja ammattitaitoisten ihmisten avulla”, sanoo Asfalttikallion toimitusjohtaja Antti Kalliomaa.

Sopimus kattaa liiketoiminnan siirtymisen kalustoineen ja voimassa olevine urakkasopimuksineen Asfalttikallion omistukseen vuoden 2021 loppuun mennessä. NCC:n Suomen asfalttiliiketoiminnassa työskentelee 200 henkilöä ja he siirtyvät kaupan myötä uuden omistajan palvelukseen vanhoina työntekijöitä. NCC Industryn Suomen kiviainestoiminnot eivät kuulu kauppaan. Tavoitteena on, että asfalttiliiketoiminta siirtyy uuden omistajan hallintaan tämän vuoden loppuun mennessä.

Osapuolet ovat sopineet, että kauppasummaa ei julkisteta. Kaupan ei odoteta vaativan Suomen kilpailuviranomaisten hyväksyntää. NCC:llä on kannattavaa ja kasvavaa rakennus- ja kiinteistökehitysliiketoimintaa Suomessa ja se jatkaa nyt näillä taholla investointeja Suomen markkinoille.


Lue seuraavaksi