Uutiset

Työkoneet

Metson uusi Lokotrack LT220D

Tuorein tulokas Metson tela-alustaisten murskaus- ja seulontalaitteiden valikoimassa on Lokotrack LT220D. Murskaimen ja seulan yhdeksi tela-alustaiseksi yksiköksi yhdistävä uutuus pienentää käyttökustannuksia usealla eri tavalla. Selvimmät säästöt syntyvät yksikön huomattavasti matalammasta polttoaineenkulutuksesta ja vähäisemmästä huollontarpeesta. Lisäksi Lokotrack LT220D:n pieni koko tekee siitä erittäin helposti kuljetettavan.

”Polttoaineiden kipuavat ja heilahtelevat hinnat luovat kysyntää sekä entistä energiatehokkaammille koneille että uusille toimintatavoille. Yhden koneen energiatehokkuutta voi kuitenkin kasvattaa vain tiettyyn pisteeseen saakka. Tämän rajan ylittäminen vaatii ennakkoluulotonta ajattelua ja uusia keksintöjä”, projektipäällikkö Jarmo Vuorenpää Metson Kaivos ja maarakennus -segmentistä                kuvailee koneen suunnitteluprosessia.

Lokotrack LT220D on suunniteltu etenkin murskausurakoitsijoiden tarpeisiin. Urakoitsijat siirtelevät kalustoa usein viikoittain, mutta pyrkivät samalla pitämään kustannukset kurissa. Erinomaisen kuljetuskelpoisuutensa ansiosta Lokotrack LT220D tekee taloudellisesti kannattavaksi pienetkin urakat.

”Lokotrack LT220D on ensimmäinen mitoiltaan näin kompakti ja vaivattomasti kuljetettava tela-alustainen murskaimen ja seulan yhdistelmä”, Vuorenpää jatkaa.

Siirreltävien yksiköiden pienempi lukumäärä ja käytön aloittamisen nopeus puolestaan jättävät selvästi enemmän aikaa itse tuotannolle. Hydraulisesti toimivan seulan noston sekä taittuvien sivukuljetinten ansiosta Lokotrack LT220D on valmis toimintaan minuuteissa. Yksikkö painaa 48 tonnia.

Lokotrack LT220D:n erinomainen polttoaineen hyötysuhde on usean eri tekijän summa. Sekä murskaimen että seulan käyttämisellä yhdellä Cat C13 309 kW -dieselmoottorilla on merkittävä vaikutus, ja tehokas voimansiirtojärjestelmä taas varmistaa maksimaalisen käyttötehon. Tuloksena on selvästi pienempi polttoaineenkulutus ilman kapasiteetista tinkimistä.

Lokotrack LT220D sisältää luotettavan, huipputehoisen Metson kartiomurskaimen, vaihtoehtoisesti joko HP200:n tai GP220:n. Älykäs ohjausjärjestelmä takaa prosessien turvallisuuden ja luotettavuuden tilanteessa kuin tilanteessa. Yhdessä Metson Lokotrack LT106 tela-alustaisen leukamurskaimen kanssa tämä uusi sekundaariyksikkö pystyy valmistamaan jopa kolmea kalibroitua lopputuotetta.

Tela-alustaista luotettavuutta vuodesta 1985

Lokotrack-yksiköt suunnitellaan ja valmistetaan Tampereella. Metso on toimittanut yli 6 000 Lokotrack-yksikköä viimeisten 29 vuoden aikana asiakkaille aina murskausurakoitsijoista suuriin kaivosyhtiöihin. Nykyään Metson valikoimiin kuluu myös Intian-markkinoille paikallisesti suunniteltuja ja valmistettuja Lokotrack-malleja. Vastikään perustettu LiuGong–Metso -yhteisyritys puolestaan mahdollistaa tela-alustaisten murskain- ja seulaliiketoiminnan kehittämisen Kiinassa.

Lue seuraavaksi